Timbuktussa on suunnattoman paljon lintuja, sekä kaupungissa itsessään että sen ulkopuolella. Allikoitten rannoilla astelee lukemattomia mustia haikaroita. Pieni soma peipposlaji on yhtä yleinen kuin Euroopassa varpunen. Kyyhkysiä lentää kaupungin yli pilvinä. Monenlaisia korppeja, variksia ja kottaraisia on runsaasti, samoin haukkoja ja kotkia. Tämä runsas eläinmaailma tekee erämaasta tullessa sangen elähyttävän vaikutuksen. Kyttyräselkäistä nautakarjaa, villattomia lampaita ja vuohia, kameeleja ja aaseja laumoittain ja hevosiakin ajetaan allikoille juomaan ja seassa näkee sulkansa menettäneitä strutseja, jotka tässä tilassa ovat sangen rumat. Taloissa taas vilisee suuria kirjavia liskoja, kameleontteja, gekkoja ja muita viattomia, vaikka eurooppalaiselle huonetovereina vastenmielisiä eläimiä. Timbuktun hevoset olivat pientä, mutta kestävää ja nopeata rotua. Strutsien hoitoa ei harjoitettu hyvinkään suuressa mitassa, vaan enin osa kaupassa olevista sulista oli kesyttömistä eläimistä, joita ajettiin ratsain.
Kaupunki oli kolmion muotoinen, jonka kärki osoitti pohjoiseen. Se ei nykyään ole likimainkaan yhtä suuri kuin ennen; Faki Mahmudin hauta, joka ennen oli kaupungissa, on nyt yksinään sen ulkopuolella. Kaupungin muurit hävitettiin v. 1826, jolloin fulbet valloittivat sen ja tekivät sen suojattomaksi. Uloinna on kaupungin ympärillä piiri neekerien ruokomajoja ja vasta tämän sisäpuolella varsinaiset savitalot, jotka kaikki ovat samaa mallia kuin yllä selostamamme. Barth arveli kaupungissa olevan 950 taloa ja 13000 asukasta, Lenzin mielestä oli asukasluku kuitenkin ainakin 20,000. Arabialaisten kirjain mukaan lienee taloja ennen ollut noin 3,500.
Eteläinen, levein puoli on taajimmin asuttu. Kaupunki on jaettu seitsemään kortteliin, joista lounainen, Sanegungu, jossa asuu varsinkin Rhadameksen kauppiaita, on kauneimmin rakennettu. Kahia asui kaupungin pohjoisosassa Sarakainan korttelissa, jossa Barthkin asui Timbuktussa oleskellessaan. Vanhin on Sankore kortteli, joka on kaupungin pohjoisin. Ainoat julkiset rakennukset olivat moskeijat, joita oli neljä, vanhin, »suuri moskeija» vuodelta 1327. Se on melkoinen rakennus, keskellä laaja piha, pihassa suurin torni. Tornit ovat nelitahoiset kuten Marokossakin, mutta kun rakennusaineena on käytetty savea, kapenevat ne melkoisesti huippuaan kohti. Moskeijan pituus on kaikkiaan 262 jalkaa, leveys 194 jalkaa. Sonrhay-kuninkaitten vanhoista palatseista ei ole jäänyt mitään nykyaikoihin. Moskeijoihin on yhdistetty koulut.
Vaikkei Timbuktu enää olekaan suuren opin ahjo, oli sen väestö kuitenkin sivistynyttä, suurin osa kun osasi lukea ja kirjoittaa ja osasi ulkoa pitkät matkat koraania ja kykeni siitä väittelemäänkin. Joitakuita oli, jotka olivat suuresta opistaan kuulujakin, ja eräs näistä oli Lenzin vakinainen vieras. Häneltä Lenz ehkä olisi voinut ostaa jonkun käsikirjoituksenkin, jos varat olisivat sallineet.
Timbuktun väestö on kansallisuudeltaan hyvin kirjavaa. Tärkeimpänä ja parhaana osana ovat marokkolaiset työmiehet. Enimmäkseen he ovat hyvin tummaihoisia naituaan monet sukupolvet neekerittäriä, mutta on semmoisiakin, joilla on verraten vaalea ihoväri. Vaaleita naisia sitä vastoin on hyvin vähän, ja jos on, pidetään ne mitä tarkimmin näkymättömissä. Kaupungissa asuu paljon vanhain sonhrayneekerien jälkeläisiä ja neekeriorjia Sudanin etäisimmistä osista. Karavaaniaikana sinne tulee fulbeja, tuaregeja, Bornun ja Sokoton miehiä, Länsi-Saharan, Algerian, Tunesian ja Tripoliin arabialaisia, Bambarra-maitten neekereitä y.m. Timbuktu oikeastaan on vain suuri markkinapaikka, johon neekerit kokoontuvat vaihtamaan pohjolan tuotteita etelän tuotteihin. Lenzin aikana se ei kuulunut mihinkään valtakuntaan, tuaregit ja fulat vain taistelivat kaupungin veroitusoikeudesta, yrittämättä sitä kuitenkaan hallita. Kaupungin hallinto kuului kahialle, joka oli pormestariin verrattava. Linnan, muurien ja sotaväen puute kuitenkin vaikutti, ettei Timbuktu mitenkään voinut kohota itsenäiseksi eikä suuren valtakunnan keskustaksi.
Eräillä espanjalaisilla juutalaissuvuilla oli vanhastaan ollut oikeus harjoittaa Timbuktussa kauppaa. Tunnetuin on rabbiini Mardokhain suku, joka on monesti siellä rikastunut ja yhtä monta kertaa taas köyhtynyt. Juutalaiset olivat erikoisen valvonnan ja verotuksen alaiset.
Timbuktu ei itse ole teollisuuskaupunki, kuten sen naapuri Ualata lännessä, erämaan keskellä, joka on kuulu varsinkin kauneista nahkateoksistaan. Nahkateoksista, mitä Timbuktussa myytiin, mainittakoon etenkin monilokeroiset, moniväriset ja sirosti kirjaillut tupakkakukkarot, joissa tuluksillakin on sijansa. Näitä tupakkakukkaroita kannetaan nauhasta kaulassa. Muita nahkateoksia olivat mainittavat nahkasäkit, joita tehdään suunnattomia määriä, pyssynkotelot ja nahkapussit, joita hiekalla täytettyinä käytetään kyynärpään tai pään alustana. Ne ovat mitä siroimmin koristellut ja valmistetut oivasta lampaan tai vuohen nahasta, jota saadaan Nigerin rantakaupungeista. Seppiä Timbuktussa tosin oli, mutta ne etupäässä suorittivat vain korjaustöitä. Kaikki, mitä Timbuktussa tarvittiin, tuotiin muualta, etenkin etelästä käsin, ja yhteys Sokoton, Haussan ja Moassinan teollisuuskeskuksien kanssa oli sen vuoksi Timbuktulle mitä tärkein. Kauniisti ja lujasti palmikoidut ruokohatut, saviastiat, vaatteet y.m. tulivat melkein kaikki etelästä; nahkatohvelit ja pyssyt enimmäkseen Marokosta.
Lenzin ajoista ovat Timbuktun olot paljon muuttuneet ja Saharan rautatien valmistuttua muuttuvat yhä enemmän.
Ranskalaisten yritykset Saharan ja Sudanin länsiosissa.
Kun Algerian ylämaa 1850-luvulla oli lopullisesti valloitettu, oli Ranskan valta levinnyt samalle rajalle, joka oli pysäyttänyt niin monta aikaisempaakin valloittajaa roomalaisista alkaen. He olivat päässeet sen suuren erämaan rannalle, joka ikivanhoista ajoista oli tehokkaammin kuin sisämeri erottanut toisistaan Pohjois-Afrikan ja Sudanin, jonka eteläpuolisia seutuja vanhalla ajalla niin vähän tunnettiin, että kreikkalaiset maantieteilijät ja heihin vedoten koko keski-aika luulivat asuttavan maailman loppuvan tämän erämaan rajalla ja päiväntasaajan maitten olevan yhtä karuja, helteisiä hietikoita ja kivierämaita kuin Saharan reuna.