Marraskuun 11:ntenä 1853 retkikunta lähti Linjantista, kulkien ensin mutkittelevaa Tshobea Liambaihin eli Sambesiin, jota pitkin noustiin Seshekeen. Siellä päällikkönä oli Sebituanen vävy, joka pienen makololojoukon keralla hallitsi maan varsinaisia asukkaita. Livingstone viipyi Seshekessä jonkun aikaa, julistaen rahvaalle evankeliumia. Matkaa jatkettaessa toivat rantakyläin asukkaat Sekeletun antaman käskyn mukaisesti retkikunnalle ruokavaroja.
Matka Loandaan.
Livingstone joukkoineen nousi tavallisesti ylös heti päivän koitossa. Kun hän oli kahvin juonut, tehtiin joku tunti veneillä taivalta, mentiin sitten maihin päivällistä syömään ja tunnin päivällislevon jälkeen lähdettiin jälleen joelle. Iltapäivällä helle kuitenkin oli kovin painostava, jonka vuoksi matka sujui hitaammin, ja hyvissä ajoin noustiin maalle, kun löydettiin sopiva paikka yöksi. Illallisen jälkeen Livingstonen teltta pystytettiin, koottiin ruohoja vuoteeksi ja kanootit pinottiin kahden puolen seiniksi. Makololot rakensivat käden käänteessä itselleen oksista majat, peittäen ne lehdillä. Majain oviaukot olivat kaikki kohti suurta tulta, joka viritettiin Livingstonen teltan eteen ja oli leirin keskus. Livingstone opetti väkensä ruokaa laittamaan ja pesemään hänen paitansa. Itse hän pyssyllään hankki ravinnon apua, ja kun joella vilisi vesilintuja ja rannoilla nelijalkaista riistaa, niin olikin lihan saanti helppo, vaikka Livingstonen täytyikin vikaantuneen käsivartensa vuoksi ampua vasemmalta poskeltaan ja luoti usein lensi sivu.
Joulukuun 9:ntenä retkikunta saapui barotsien pääkaupunkiin, jossa Livingstone ensi työkseen taivutti rauhaan sikäläiset makololot, jotka olivat tehneet sotaretken barotsein karkoitettuja päälliköitä ja heidän luokseen paenneita vapaita barotseja vastaan sekä ottaneet joukon vankeja. Nämä vangit annettiin nyt Livingstonelle vietäviksi kotiaan.
Erään syrjäjoen suulle oli retkikunnalle Sekeletun käskystä hankittu 8 ratsu- ja 7 teurashärkää. Osa retkikunnasta jatkoi matkaa veneillä, osa ajoi tätä karjaa rantaa pitkin edelleen, kahlaten Sambesin lukuisien syrjäjokien poikki. Rasvaa ja voita oli sälytetty mukaan suunnattomat määrät, koska se kaikkialla oli mitä parhaita lahjoja. Ihon voiteleminen voilla ehkäisi hikoamista ja toimi johonkin määrään verhoavasti sekä auringonpaisteessa että varjossa. Makololot lausuivat aina lahjan tuodessaan jonkun vaatimattoman kohteliaisuuden, esim. härän tuodessaan: »Tässä on sinulle pieni palanen leipää». Betshuaanit taas olivat vaikka kuinka viheliäisen vuohen tuodessaan kerskuen sanoneet: »Katsos tätä härkää.»
Barotse-laakson yläpuolella olivat rannat melkoisen matkan asumattomia, mutta riistaa ja vesilintuja oli suunnattomasti, niin että retkikunnalla oli yllin kyllin ruokaa. Metsiköissä helkytteli kaunis tulipunarintainen trogon lyyryään ja alkuasukkaat olivat siitä mielissään, sillä sen he sanoivat merkitsevän hyvää metsästysonnea. Muita vielä merkillisempiäkin lintuja Livingstone näki, voimatta kuitenkaan ryhtyä niitä kokoamaan, kantamukset kun olisivat siitä liiaksi karttuneet. Liban suulla hän laski mukanaan tuomansa sotavangit maihin, lähettäen heidän kerallaan tervehdyksensä vapaitten barotsien päällikölle.
Liban vesi oli mustaa pääjoen veteen verraten. Rannat olivat avoimia puistomaisemia, ja Livingstonea ihastutti varsinkin kukkain kauneus ja tuoksu, kun taas kauempana etelässä kukat hänestä eivät tuoksuneet, elleivät kerrassaan haisseet pahalta. Uudelta vuodelta alkoivat rankat, melkein yhtämittaiset sateet ja matkan teko kävi siitä entistä tukalammaksi. Maan tavan mukaan oli matkan varressa olevien kylien päälliköille lähetettävä edeltäpäin sanansaattajat, antamaan tietoja matkustajista ja heidän tarkoituksistaan. Tämä koko joukon hidastutti kulkua.
Lunda.
Liban varressa alkoikin pian uusi maa, Lundan kuulu valtakunta, jonka hallitsija, Muata Jamvo, asui kaukana pohjoisessa, jossain keskellä kartan valkoista. Lundalaiset, balundat, olivat rauhallisia maanviljelijöitä, joiden viljelyskasvit olivat maniokki eli kassava ja maissi. He käyttivät myös ravinnokseen monenlaisia luonnon varassa kasvavia hedelmiä, jotka olivat Livingstonelle tuntemattomia, muun muassa erästä palkokasvia, jonka liha maistui leivokselta. Maniokkia viljeltiin metrin levyisissä lavoissa, joihin ne istutettiin 1 l/2 metrin päähän toisistaan; väliin kylvettiin papuja ja maapähkinöitä. 10—18 kuukauden kuluttua maniokin juuret olivat syötävät. Erään lajin juuret ovat myrkylliset, mutta liottamalla maanasukkaat uuttivat niistä myrkyn pois.
Balundat olivat ensimmäiset todelliset epäjumalanpalvelijat, mitä Livingstone tapasi. He tekivät puusta ja savesta monenlaisia ihmisen ja eläimen kuvia, rukoillen näitä apua tarvitessaan. Valkoista ihmistä he eivät olleet milloinkaan nähneet, mutta olivat kuitenkin kuulleet niitä olevan ja heidän olevan merestä kotoisin. Ja merivesi se tietysti olikin liottanut Livingstonen hiukset niin suoriksi, niin he päättelivät.