Sydäntä särkeviä kauhun kuvia kohtasi kaikkialla. Majainsa edessä makasi melkein luurangoiksi laihtuneita ihmisiä odottamassa kuolemaa. Joka päivä takertui laivan siipiin kuolleita. Laivan perässä nousi kerrankin pinnalle pojan ruumis ja samalla suunnaton krokotiili ajokoiran nopeudella hyökkäsi sen kimppuun, kävi ruumiiseen kiinni ja ravisti sitä kuin koira rottaa. Paljon toisia iljettäviä petoja kiiruhti saaliin jakoon ja pitkillä pyrstöillään ne piiskasivat veden kuohuihin ja katosivat vasta, kun saaliista ei ollut mitään jäljellä. Kaikkialla vilisi krokotiileja, puoleensataa niitä lojui pienillä särkillä.
Tämän hävityksen toimeenpanija oli Mariano niminen mulatti, jonka entiset rosvoretket olivat olleet niin julkeita, että portugalilaisten viranomaisten lopulta oli täytynyt vangita hänet ja tuomita hänet maksamaan sakkoa. Näitä sakkorahoja kootakseen hän oli sitten päässyt vankeudesta, mutta sen sijaan että hän olisi lupauksensa mukaan koonnut sisämaasta norsunluusaataviaan, hän olikin varustanut uuden orjastusretken ja riehui nyt kamalammin kuin koskaan ennen.
Livingstone päätti rohkeasti tehdä, mitä saattoi, tämän kamalan kaupan lopettamiseksi. Samotessaan Shireltä ylämaahan hän omin luvin vapautti kaikki vastaan tulevat orjalähetykset, vaikkapa osa orjista oli portugalilaisen kuvernöörin laskuun ostettu. Orjakauppiaat pakenivat suin päin.
Orjakauppiaat Njassalla.
Njassa järvelläkin orjakauppa kukoisti. Arabialaiset olivat rakentaneet järven keskivaiheille lautan, joka taukoamatta kuljetti orjalähetyksiä järven poikki. Toinen orjatie kulki järven eteläpäitse Mosambikiin, kolmas Kiloaan. Livingstonen tietojen mukaan lähetettiin Sahsibarista vuosittain maailmanmarkkinoille 19,000 Njassan ylämaasta anastettua orjaa. Näiden lisäksi tulivat vielä portugalilaisten orjamarkkinoille tuodut. Mutta nämä myydyt orjat olivat vain murto-osa kaikista niistä onnettomista, jotka tämän häpeällisen ammatin kautta tuhoutuivat. »Mutta kun aivan alussaan näimme tämän mellastuksen», kirjoittaa Livingstone, »saimme käsityksen sen kauhuista, Saatana totisesti oli tänne asettunut. Paitsi niitä, jotka vangiksi otetaan, murhataan toisia tuhansittain, taikka sortuvat he nälkään ja haavoihinsa orjanajajain karkoitettua heidät kylistään. Ne lukuisat luurangot, joita tapasimme vuorilla ja metsissä, pienien vesipaikkain ääressä ja erämaan poluilla, todistavat tämän helvetillisen urheilun kauheita tuhotöitä. Varma vakuutukseni on, ettei viidesosakaan, eipä Shiren laaksossa edes kymmenesosakaan näistä onnettomista jää henkiin.»
Livingstone paljasti maailmalle kaikki nämä hirmut ja kuinka portugalilaiset viranomaiset tätä orjakauppaa salaa kannattivat, ollen maaherrasta alkaen siinä osakkaina, ja hänen kertomuksensa teki niin syvän vaikutuksen Englannissa ja koko Euroopassakin, että sitä on pidettävä ratkaisevana vaikuttimena orjakaupan lopettamiseen. Portugalin hallitus tosin oli laatinut alkuasukkaitten parasta tarkoittavia lakeja, mutta kun se samalla Sambesi-maahan lähetti kaikkein huonoimpia aineksia virkamiehiksi ja varusväeksi, jäivät nämä lait kuolleeksi kirjaimeksi ja rivo mielivalta turmeli siihen määrään kaikki olot, että maa portugalilaisille itselleenkin oli ilmetty helvetti maan päällä.
Livingstoneen yhtyi Shirellä Thomson niminen matkustaja, joka oli saksalaisen v. Deckenin keralla käynyt Kilimandjarolla ja nyt tuli Livingstonen keralla geologisia töitä suorittamaan. Parin kuukauden kuluttua hänet kaivettiin Murchison-putouksen alla maan poveen, seudun vaarallisten kuumeitten uutena uhrina.
Uusi retki Njassalle.
Livingstone lähti jälleen Shiren koskien alta maisin Njassalle, mutta nyt tuotti kantajain ja ruoan puute suurta haittaa, väestöstä kun suuri osa oli tapettu, ryöstetty pois tai tauteihin kuollut. T:ri Kirk ja Livingstonen veli sairastuivat niin pahoin, että heidän täytyi palata Englantiin. Kuusi viikkoa myöhemmin, heinäkuun 2:na 1863, Livingstonen saavutti tieto, että Englannin hallitus oli päättänyt lopettaa koko yrityksen, retkikunnan toimet kun eivät näyttäneet johtavan toivottuun tulokseen. Livingstone kuitenkin päätti vielä käydä Njassan länsipuolella olevassa ylämaassa, ennenkuin hän hallituksen käskyä totellen lähti paluumatkalle.
Hän kulki nyt Shiren koskilta koko matkan jalan, oikaisten entistä suorempaa suuntaa muutamain pienien jokien laaksoja Njassan länsirannalle. Väestö hänen näkemissään maissa viljeli uutteraan maata, pääviljana maissia, joka uuden maailman vilja siis oli näille seuduille ennättänyt paljon ennen valkoista tutkimusretkeilijää. Vainioita kasteltiin keinotekoisesti, rikkaruohot perattiin pois ja poltettiin ja tuhka levitettiin vainioille lannaksi. Ainoa maanmuokkausase oli kuokka. Mutta kaikkialla pelättiin masituja ja arabialaisia, joilla eräässä rantakylässä oli veneenveistämönsä niiden aluksien rakentamista varten, joilla he kuljettivat orjansa Njassan itärannalle. Syyskuun puolivälissä Livingstone jätti Njassan noustakseen sen länsipuolella olevalle ylängölle. 1100 metrin korkuiselta kukkulalta hän näki laajalti yli vehmaan ylätasangon, jolla oli paljon jokia. Kauas hän ei kuitenkaan voinut tälle ylängölle kulkea, hänen väkensä kun ei kestänyt sen läpitunkevia viileitä tuulia. Sitä paitsi oli puute kunnollisista ravintoaineista, ja pohjoisempana riehuivat orjastajat. Kaikesta huolimatta hän nyt olisi kulkenut Njassan ympäri, ellei nimenomainen käsky olisi velvoittanut häntä palaamaan ja kuljettamaan »Pioneeria» takaisin merelle.