Maantiede ja löytöretket 3

by Into Konrad Inha

Aleksander Selkirk.

Kapteeni Rogers oli lähettänyt veneensä maihin vettä ottamaan ja odotti sen palaamista. Hänen edessään kohosi komea saari, noin kahdeksaa kilometriä leveä ja pariakymmentä pitkä, toinen pää matala, toinen lähes tuhannen metriä korkeata louhista vuorta. Saarella kasvoi siihen aikaan arvokkaat metsät, joissa oli paljon ensimmäisten löytäjäin tuomia metsittyneitä vuohia. Sieltä oli siis paitsi hyvää vettä riistaakin saatavana, mutta kun se oli merirosvojen tyyssija, niin harvoin siihen poikkesivat kauppalaivat, joiden matkoihinkaan se ei sopinut.

Veneitään odotellessaan Rogers näki rannalla suuren nuotion ja pelästyi, että siellä ehkä oli ranskalaisia tai espanjalaisia, joiden kanssa täytyisi tapella. Hän senvuoksi yön kuluessa suori laivansa tappelukuntoon, mutta aamun koittaessa ei näkynytkään vihollista. Maihin lähetetty vene palasi häiritsemättä takaisin ja sen mukana vuohennahkoihin puettu mies, jonka kasvot vielä pukuakin enemmän muistuttivat metsäläistä. Se mies oli Aleksander Selkirk, Skotlannissa syntynyt, hurjapäisyyden vuoksi merille lähtenyt, kapteeni Stradlingin hylkäämä tälle yksinäiselle saarelle. Selkirk oli saarella ollessaan nähnyt monen laivan purjehtivan ohi, mutta näistä oli ainoastaan kaksi käynyt saaren luo ankkuriin, ja nekin olivat olleet espanjalaisia. Espanjalaiset merimiehet olivat hänet tavanneet ja ampuneet häntä, mutta hän oli takaa-ajajat välttänyt kiipeämällä korkeaan puuhun niin äkkiä, etteivät he sitä huomanneet.

Kapteeni Stradling oli hänet maihin lähettäessään antanut mukaan vaatteet, makuulaverin, pyssyn, naulan ruutia, luoteja, tupakkaa, kirveen, puukon, kattilan, piplian ja moniaita muita hartauskirjoja ynnä purjehduskoneet ja -kirjat. Selkirk varusti olonsa niin mukavaksi kuin taisi, mutta ensimmäisten kuukausien kuluessa häntä kovin vaivasi raskasmielisyys ja kauhistuttavan yksinäisyyden synnyttämä pelko. Hän rakensi pippuripuusta kaksi majaa jonkun matkan päähän toisistaan, kattoi ne ruo'oilla ja vuohien nahkoilla. Niin kauan kuin ruutia riitti, ei häneltä puuttunut ravintoa, ja helppo oli tehdä tulikin. Kun ruuti alkoi olla vähissä, niin hän teki tulen hankaamalla toisiaan vastaan kahta pippuripuun palasta, ja kun se kokonaan loppui, niin hän juoksemalla tavoitti vuohet. Jokapäiväisestä harjoituksesta hän oli käynyt niin notkeaksi, että juoksi kautta metsien, yli vuorien ja mäkien uskomattoman nopeaan. Eräänä päivänä hän oli ajanut vuohta niin kiivaasti, että hän saaliinsa perässä oli suistunut suin päin tiheää pensaikkoa kasvavan kuilun partaalta syvyyteen. Pudotessaan hän pyörtyi, mutta tointuessaan huomasi, että vuohi makasi kuolleena hänen vieressään. Melkein kokonaisen vuorokauden hänen täytyi maata samalla paikalla, ennenkuin pääsi suurella vaivalla ryömimään parin kilometrin päässä olevaan mökkiinsä. Vasta parin päivän kuluttua hän saattoi siitä liikkeelle lähteä. Selkirk lähti nyt kapteeni Rogersin ja muiden merimiesten kanssa metsästämään ja helposti jätti jälkeensä laivan parhaat juoksijat, vieläpä erinomaisen ajokoirankin. Pian hän juoksi vuohenkin kiinni ja kantoi sen selässään merimiehille.

Nauriista, joita jonkun laivan miehistö oli kylvänyt, palmukaalista ja pippurista onneton oli saanut ravinnon apua. Kun kengät ja vaatteet olivat kuluneet repaleiksi, niin hän valmisti itselleen toiset vuohen nahkasta, käyttäen naulaa neulana. Kun puukko oli kaiuttomaksi kulunut, takoi hän uuden rannalta löytämästään rautavanteesta. Hän oli siihen määrään puheesta vieraantunut, että hänen pelastuttuaan oli alussa vaikea lausua julki ajatuksiaan. Rogers otti Selkirkin mukaansa ja palkkasi hänet pursimiehekseen. V. 1868 kiinnitettiin hänen muistokseen kirjoitus saaren korkealle kukkulalle, josta on suurenmoinen näköala, ja jolta Selkirk varmaan usein oli tähyillyt merta, laivaa odotellessaan. Defoe on käsitellyt aihetta vapaasti. Robinson Crusoen saari on luontonsa puolesta troopillisempi, muistuttaen enemmän Länsi-Intiaa, ja tietysti se oli paljoa lähempänä muita asuttuja saaria, koska Auliit saattoivat meloa siihen veneissään. Juan Fernandez-ryhmään oikeastaan kuuluu kaksi suurempaa saarta, Mas-a-tierra, jolla Selkirk oli, maan puolella, ja pienempi, mutta paljoa korkeampi Mas-a-fuera meren puolella, lähes kaksi kilometriä korkea valtava kalliomöhkäle, tulivuorenpurkauksien jäännös, niinkuin suurempikin saari.

Rogers kävi kahdesti Galapagos-saarilla ja muillakin sen pohjoispuolella olevilla saarilla ja purjehti sitten Californian rannikolta Tyynen meren poikki Guamiin ja Itä-Intiaan, sekä palasi Hyväntoivonniemen ympäri kotimaahan. Dampier ei sen koommin merille lähtenyt. Hän kuoli kotimaassaan v. 1715. Suuren maineensa hän saavutti etupäässä matkakertomuksillaan, tarkalla havaintokyvyllään, joka pani tähdelle varsinkin purjehdusta koskevat tieteelliset ilmiöt sekä sujuvalla, selvällä ja miehuullisella tyylillään. Vaikk'ei hän ollutkaan tiedemies, niin ovat hänen kuvauksensa,eläimistä ja kasveista hämmästyttävän tarkat ja luotettavat.

Kapteeni Clipperton, kaapparilaivan päällikkö hänkin, etsi v. 1719 Magalhãesin salmesta tietä Tyyneen mereen Tulimaan läpi, mutta ei tietenkään löytänyt. Kapteeni Shelvocke, joka purjehti hänen kerallaan, tutki Patagonian länsirannikkoa ja jonkun aikaa Chilen edustalla risteiltyään kärsi haaksirikon Juan Fernandezin rannalla. Vaikka hänen väkensä kapinoikin, sai hän kuitenkin rakennetuksi saarella pienen aluksen, jossa tehtiin vaarallinen matka meren poikki mannermaan rannalle. Siellä tehtiin hyökkäyksiä espanjalaisten siirtokuntain kimppuun ja anastettiin laivoja, niin että Shelvockella pian oli vara valita, millä hän tahtoi purjehtia. Californian rannikolta Shelvocke purjehti Tyynen meren poikki Cantoniin, möi siellä laivansa ja palasi kauppalaivassa Englantiin. Shelvockekin julkaisi kertomuksen matkoistaan, koettaen siinä parhaan taitonsa mukaan kaunistella tekojaan.

Kului sitten parikymmentä vuotta, ennenkuin Englannista jälleen käytiin rosvoretkillä Etelämerellä; kauppamatkoja sinne ei tehty ensinkään, koska Englannin hallitus oli luovuttanut Etelämeren kaupan suurelle komppanialle yksinoikeudeksi, eikä mainittu komppania etuoikeuttaan käyttänyt. Vasta kun sota uudelleen syttyi, alkoi siellä parveilla kaappareitakin. Näistä voitti enimmän kunniaa ja saalista Yrjö Anson, joka myöhemmin paljoa enemmän hyödytti maataan sen laivaston uudestaluojana. Uusia maita ei hänkään risteilyretkillään löytänyt, mutta luonnollisesti tulivat väylät ja rannat paremmin tunnetuiksi.

Ranskalaisia purjehtijoita.

Englantilaiset eivät olleet ainoat, joiden kaapparit Etelämerellä häiritsivät Espanjan kauppaa ja sen siirtomaiden turvallisuutta. Ranskalaisille bukkaniireille ei Etelämeri tosin ollut yhtä tuttu kuin englantilaisille, mutta lippuansa hekin siellä näyttivät. V. 1695 Ranskan hallitus, jouduttuaan Espanjan kanssa sotaan, lähetti sinne kuusi laivaa kreivi de Gennesin johdolla, mutta tämä ei vastatuulien vuoksi päässyt Magalhãesin salmen läpi, vaikka risteili siinä toista kuukautta, vaan lopulta luopui koko yrityksestä ja palasi Länsi-Intiaan. V. 1698 lähetettiin Etelämerelle kolme ranskalaista laivaa Gouin de Beauchénen johdolla, kauppaa tekemään, ja hänelle onni oli suotuisempi. Mutta seitsemän kuukautta pitelivät häntäkin vastatuulet Magalhãesin salmessa, ennenkuin hän pääsi siitä, ja paljon hän ennätti tällä ajalla täydentää sen karttaa. Paluumatkalla Beauchène kulki Kap Hoornin ohi. Pian tämän jälkeen Etelämerellä alkoi käydä enemmänkin ranskalaisia kauppalaivoja, kun Ludvig XIV:n pojanpoika oli noussut Espanjan valtaistuimelle. Useimmat laivat lähtivät St. Malosta ja poikkesivat menomatkalla Falklandin saarille. Näille annettiin ranskalainen nimikin, »Malouines», ja jonkun ajan saaristoa siksi mainittiin (Ranskassa ja Espanjassa vielä tänä päivänäkin). Useakaan laiva ei palannut samaa tietä, vaikka sekä Magalhãesin salmen kautta että Kap Hoornin ympäri aina on helpompi purjehtia Tyyneltä mereltä Atlantinmerelle kuin päinvastoin, koska Etelä-Amerikan ja Antarktikan välinen kapea meri kuuluu länsituulien piiriin ja on tunnettu rajuista länsimyrskyistään. Tavallisesti palattiin Tyynen meren poikki ja käytiin joko Kiinassa taikka Intiassa kaupoilla. Mutta purjehdittiin myös vastakkaiseen suuntaan. Kun oli tehty Kiinassa kaupat, niin palattiin Kap Hoornin tietä kotimaahan. Toiset näistä ranskalaisista purjehtijoista harrastivat kartoitusta ja maantiedettäkin, julkaisten Etelä-Amerikan länsirannikkoa koskevia teoksia. Eräällä retkellä löydettiin Magalhãesin salmesta uusi aukko Etelämereen tavallisesti käytetyn väylän eteläpuolelta.