Maantiede ja löytöretket 3

by Into Konrad Inha

Amiraali Byron palasi toukokuussa 1766 kotimaahan pari vuotta kestäneeltä matkaltaan ja kirjoitti siitä kirjan, josta runoilija on saanut moniaita aiheita »Don Juaniinsa». Hänellä oli niin huono sääonni, että häntä merimiesten kesken sanottiin »Pahansään Jaakoksi».

Samuel Wallis.

Parempi menestys oli kapteeni Samuel Wallis'illa, joka vähän myöhemmin lähti ulapoille. Neljä kuukautta viivytteli häntäkin Magalhãesin salmi, ennenkuin lävitseen päästi. Wallis mittaili Patagonian rannikolla maanasukkaita ja huomasi silloin, että niiden kokoa oli paljon liioiteltu. Hän ei tavannut ainoatakaan, jonka mitta olisi ollut enemmän kuin 5 jalkaa 7 tuumaa (152,4 sentim.) Kun oli salmen läpi päästy, niin toinen laiva hitautensa vuoksi jäi jälkeen, eikä Wallis sitä enää sen koommin nähnyt, vaan kumpikin erikseen suoritti matkan maan ympäri. Wallis tuli ensimmäiseksi Matalille saarille, joista hän sai väelleen vihanneksia ja muita vereksiä ruokatavaroita, koska keripukki teki pahasti tuhoja laivalla; kapteeni itsekin oli siihen sairastunut.

Wallis Tahitissa.

Löydettyään useita Matalien saarien läntisistä pienistä saarista hän eräänä aamuna auringonnousun aikaan näki suuren saaren ja ympärillään monta sataa suurta ja pientä venettä, joissa oli lähes tuhannen alkuasukasta. Banaaninlehtiä heilutellen rauhan merkiksi ne lähestyivät ja muutamat tulivat aivan laivan ääreen, jossa syntyi vilkas vaihtokauppa. Moni kiipesi laivaan, jossa kauppa kuitenkin oli vähällä saada äkkilopun, kun laivassa mukana oleva pukki puski erästä alkuasukasta ja tämä siitä niin pelästyi, että suin päin hyppäsi mereen. Kaikki hänen maanmiehensä seurasivat esimerkkiä, mutta vähän tyynnyttyään he palasivat takaisin, olivat laivalla kuin kotonaan ja kaupan ohessa varastelivat, erinomaisen näppärästi. Mutta kun lopulta eräältä upseerilta varastettiin hattu päästä, niin tehtiin varkauksista hetkeksi äkkiloppu. Hyvää satamaa etsien »Dolphin» verkalleen purjehti pitkin rannikkoa, veneet edellä veden syvyyttä mittaamassa.

Englantilaiset eivät mielestään olleet koko matkalla nähneet niin ihanaa maata kun tämä oli. Pitkin rannikkoa oli maanasukkaitten kyliä lehtojen keskellä, joissa kookospalmujen sirot latvukset häälyivät ja kauempana maan sisästä kohosi korkeita metsäisiä vuoria, taempi aina edessään olevaansa korkeammalle, ja lehtojen ja metsiköitten läpi juoksi merta kohti puroja kuin hopeanauhoja.

Eräässä suuressa mutkassa kokoontui luotaavien veneitten ympärille äkkiä suuri joukko haapioita, ja vaikka kapteeni Wallis, hyökkäystä peläten, ampui yhdeksän tykinlaukausta maanasukkaitten pään yli, niin nämä yhä enemmän lähestyivät ja alkoivat kivittää englantilaisten veneitä, haavoittaen useita merimiehiä. Veneistä vastattiin pyssynlaukauksella, joka kaatoi yhden maanasukkaista, ja tämä sai hyökkääjät päistikkaa lähtemään pakoon. Seuraavana päivänä »Dolphin» kävi ankkuriin kauniin joen suuhun, ja paikalla kokoontui sen ympärille veneitä, joissa oli kaupan sikoja, lintuja ja vihanneksia. Mutta jälleen hyökättiin mittaamaan lähetetyn veneen kimppuun ja merimiehet itseään puolustaessaan tappoivat erään maanasukkaan ja haavoittivat toista. Seurauksena oli yleinen säikähdys, mutta sitä ei kestänyt kauan, ja pian maanasukkaat jälleen lähestyivät laivaa ja vaihtokauppa jatkui entistä vilkkaammin. Wallis kuitenkin päätti etsiä toisen ankkuripaikan, mutta oli vähällä jäädä korallisärkälle matkalla. Onnellista tuulenpuuskaa hänen oli kiittäminen siitä, että »Dolphin» pelastui satamaan. Maanasukkaat uudistivat paikalla hyökkäyksensä ja alkoi tuima kahakka, jossa hyökkääjät käyttivät aseina etenkin kiviä. Englantilaiset taas ampuivat tykeillä karteesseja. Kun yksi tykinlaukaus oli kokonaan halkaissut päällikön veneen, niin valtasi yleinen pakokauhu maanasukkaat ja kaikki soutivat kiiruimmiten maihin. Kapteeni Wallis lähetti nyt luutnantti Fumeauxin maihin pystyttämään Englannin lipun ja valtaamaan saaren Englannin kuninkaan nimiin. Hän nimitti sen »Kuningas Yrjö kolmannen saareksi». Maanasukkaitten kesken sen nimi on Tahiti, ja sillä nimellä se kartoissa tunnetaan.

Tahitilaiset näyttivät nyt katuvan ja parantavan käytöstään, mutta Wallis ei heihin vielä luottanut. Lähettäessään miehensä maihin vettä ottamaan hän huomasi, että he puuhasivatkin hyökkäystä näitten kimppuun sekä maan että meren puolelta. Wallis päätti joutua ennen ja lähetti aseellisen joukon hakkaamaan rikki kaikki tahitilaisten veneet, joita oli rannalla kumollaan päälle viidenkymmenen, toiset pariakymmentä metriä pitkiä. Tämä teko sai tahitilaiset nöyrtymään. He jättivät rannalle sikoja, koiria, kankaita ja hedelmiä ja peräytyivät sitten. Näitten tavarain korvaukseksi vietiin rannalle kirveitä, nauloja ynnä kaikenlaista rihkamaa, ja tahitilaiset suurta iloa osoittaen veivät ne mukanaan metsään. Näin oli rauha saatu aikaan ja seuraavana päivänä alkoi säännöllinen vaihtokauppa, jonka kautta laiva sai yllin kyllin vereksiä ruokatavaroita. Rannalle pystytettiin telttoja, sairaat vietiin maihin parantumaan ja terveet alkoivat ripeästi laivaa puhdistaa, ja maalata sekä kaikin puolin kuntoon korjata pitkää paluumatkaa varten. Wallis itse ensimmäisen luutnanttinsa keralla oli vaarallisesti sairaana, mutta jo parin viikon kuluttua kaikki taas olivat terveinä. Heinäkuun 15 p. saapui laivaan saaren silloinen kuningatar, Oberea, joka oli tavattoman kookas ja lihava, kapteeni Wallisin luo vieraaksi pyytäen sitten kapteenia käymään vastavierailulla maalla. Vaikka Wallis vielä oli heikkona, lähti hän kuitenkin, ja hänet vietiin suureen, toista sataa metriä pitkään majaan, jota kannatti puolensataa patsasta. Katto oli palmunlehdistä. Tahitilaiset ottivat kapteenin vastaan erinomaisin kunnianosoituksin. Kun laivan lääkäri, kävelystä hiostuneena, otti peruukin päästään pyyhkiäkseen päälakeaan, niin eräs tahitilaisista sen huomatessaan kiljaisi kauhistuksesta, josta kaikkien muittenkin huomio kiintyi lääkäriin. Syntyi äkkiä kuolon hiljaisuus ja kaikki sanattomina hämmästyksestä katselivat ihmeentekijää. He eivät olisi enempää hämmästyneet, vaikka hän olisi ottanut päänsä paikoiltaan ja sitä pyyhkinyt käsissään. Vierailu päättyi molemmanpuoliseksi tyytyväisyydeksi.

Seuraavana päivänä kuningatar Oberea piti pidot alamaisilleen, joita oli koolla tuhatkunta henkeä. Palvelijat kantoivat vieraitten eteen liharuokia kookosmaljoissa ja simpukoita puukaukaloissa, ja kuningatar itse omin käsin jakoi niitä vieraille, jotka istuivat riveissä ympäri huoneen. Sitten hän itse asettui jonkinlaiselle valtaistuimelle ja kaksi naista kantoi ruokia hänen eteensä, tarjoten niitä hänelle siten, ettei hänen tarvinnut muuta kuin suunsa avata ja syödä.

Luutnantti Furneaux teki pitkin rantaa länttä kohti tiedusteluretken saadakseen saaren muodosta ja suuruudesta käsityksen. Kaikkialla englantilaiset otettiin hyvin vastaan ja he tapasivat kauniin, hyvin asutun maan. Asukkaitten kaikki aseet ja työneuvot olivat kivestä ja luusta, josta saattoi päättää, etteivät he metalleja tunteneet. Laivassa kävi kauppa yhä sangen vilkkaasti, ja asukkaat, varsinkin naiset, halusivat niin kiihkeästi raudankappaleita ja pieniä rautaesineitä, että merimiehet salaa kiskoivat lankuista nauloja ja ruuveja, voidakseen tehdä heidän kanssaan kauppaa. Ja vaikka Wallis tämän mitä ankarimmin kielsi ja määräsi, ettei ketään saanut päästää mailiin ensin tarkasti etsiskelemättä häntä, niin veivät merimiehet kuitenkin salaa paljon laivan rautaosia mennessään.