Bougainville, jonka toinen laiva, »La Boudeuse». oli suuri fregatti,' toinen kuormalaiva, poikkesi Rio Janeiroon, Buenos Ayrekseen ja Montevideoon, joita hän matkakertomuksessaan kuvaa, ja ohjasi sitten Magalhãesin salmeen, kohdaten siinä samoja vaikeuksia kuin muut ennen häntä. Tammikuussa 1768 hän ohjasi Etelämereen ja kaksi kuukautta purjehdittuaan tuli Tuamotu-saarille ja sieltä huhtikuussa Tahitiin, jonka Wallis oli löytänyt kahdeksaa kuukautta aikaisemmin. Tämän saaren rehevä luonto ihastutti suuresti purjehtijoita, samoin kuin asukkaittenkin ystävällisyys ja iloisuus. Ranskalaisten vastaanotto oli mitä sydämellisin, ja vaikka sopu uhkasikin mennä rikki, kun ranskalaiset merimiehet murhasivat useita saarelaisia, niin saatiin se kuitenkin taas palautetuksi, kun Bougainville ankarasti rankaisi syyllisiä. Hän ei kuitenkaan viipynyt saarella sen kauempaa, kuin että sairaat paranivat keripukista, hankki vereksiä ruokavaroja ja lähti uudelleen matkaan. Hän nimitti koko Tahiti-ryhmän Bomba-saaristoksi, mutta tämä nimi sai väistyä Cookin antaman »Seurasaaret» nimityksen tieltä.
Lähtiessään toukokuussa 1768 matkaa jatkamaan Bougainville ensinnä löysi useita Samoa-ryhmän saaria, nimittäen ne »Purjehtijain saariksi», joka nimitys niillä yhä vielä on alkukielisen rinnalla. Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen Samoa-saarilla kävijä; Roggeveen oli niiden varsinainen löytäjä. Samoan asukkaat eivät olleet yhtä luottavia, eivätkä muutoinkaan yhtä viehättäviä kuin Tahitin. Vielä vastenmielisempiä olivat Uusien Hebridien asukkaat; yrittäessään hankkia heiltä ruokavaroja Bougainvillen väki sai kestää ankaran kahakan. Nämä ihmiset jo olivat paksuhuulista, mustaa rotua, josta tämä osa Tyyntä merta on saanut »Melanesian» nimen. Bougainville nimitti saariston »Suuriksi Kykladeiksi», mutta tämä nimi sai väistyä nykyisen tieltä, jonka Cook antoi. Uusien Hebridien löytäjä oli oikeastaan Quiros (II, s. 219); mutta hän ei huomannut niiden saariluonnetta, vaan luuli suurinta saarta etsimänsä Australian eli Etelämaan osaksi.
Bougainvillen laivoissa oli keripukki alkanut siihen määrään tehdä tuhojaan, että hän päätti kiiruimmiten purjehtia Molukeille. Matkalla hän kuitenkin sekaantui siihen saaristoon, joka on Uuden Guinean itäpään edustalla, ja vastaiset tuulet pidättivät häntä siellä melko kauan. Saaristo sai Louisiadien nimen. Tämän jälkeen hän poikkesi Salomon-saarille ja purjehti sieltä Bismarck-saaristoon. Kun ei sielläkään voitu saada ruokavaroja, nim alkoivat nälänhätä ja puute yltymistään yltyä, kuta kauemmaksi purjehdittiin. Burun saaresta saatiin vihdoin ravinnon apua, niin että voitiin jatkaa matkaa Bataviaan. Eri teitä molemmat laivat sitten palasivat kotimaahan, puolenkolmatta vuotta matkalla oltuaan.
Bougainvillen matka oli ensimmäisiä, jolla oli mukana varsinaisia tiedemiehiä, nimittäin kasvitieteilijä Commerçon ja tähtitieteilijä Verra, jotka paluumatkalla poikkesivat Mauritiukseen havaintojaan täydentämään. Tämä esimerkki näytti kaikin puolin noudatettavalta ja sitä seuraten englantilaisten ja ranskalaisten seuraavat retket erinomaisen tehokkaasti syvensivät maantuntemusta, vaikkei niillä kaikilla löydettykään kovin paljoa uusia maita.
Cookin ensimmäinen retki.
Mielenkiinto Tyynen meren tutkimiseen oli näihin aikoihin käynyt sangen yleiseksi ja retkikunta toisensa jälkeen lähti sinne löydöille; toisinaan oli pari kolmekin liikkeellä samalla haavaa. Ennenkuin vielä edellämainitut retkikunnat olivat palanneet, valmistettiin Englannissa uutta, jonka tarkoituksena oli havaita Venuksen kulku auringon poikki v. 1769 jollakin Tyynen meren saarella. Englannin tiedeseura sai hallituksen varustamaan sitä varten retkikunnan, jonka samalla piti tehdä maantieteellisiäkin havainnoita. Kun tiedemies, joka aluksi aiottiin matkaan lähettää, ei suostunut meriupseerin ylijohtoon, niin oli valittava semmoinen meriupseeri, joka kykeni toimittamaan tähtitieteellisiäkin havainnolta. James Cook, jolle tehtävä uskottiin, oli kaikin puolin hallituksen vaalin arvoinen. Niillä kolmella löytöretkellä, jotka hän tämän jälkeen suoritti ja joilla hän vietti enimmän osan kymmenestä vuodesta, hän osoittautui erinomaiseksi purjehtijaksi, toisten mielestä ehkä parhaaksi, mitä milloinkaan on Englannissa tai missään muuallakaan elänyt. Hän purjehti niin laajalti siihen saakka kokonaan tuntemattomia meriä, että nämä vuodet muodostuivat maantieteellisten löytöjen käännekohdaksi.
James Cook.
James Cook oli yorkshireläisen maanviljelijän poika. Jo poikana hänen mielensä paloi merille, mutta vasta kahdeksantoistavuotiaana tämä toivo toteutui. Palveltuaan muutamia vuosia hyvällä menestyksellä kauppalaivastossa hän sodan syttyessä v. 1755 meni meriväkeen ja palveli mitä parhaalla menestyksellä Canadan vesillä ja sitten Labradorin ja Newfoundlandin rannikkojen kartoittajana. Hänen julkaisemansa purjehdusohjeet herättivät huomiota etevyydellään. Samalla hän itsekseen opiskellen hankki sangen laajat tiedot meriasioista ja varsinkin teki erittäin tarkkoja tähtitieteellisiä havainnoita. Hän oli siis kaikin puolin valmistunut siihen vaativaan tehtävään, jonka hallitus hänelle nyt uskoi. Retkelle seurasi mukana eräs nuorempi tähtitieteilijä Green, ynnä luonnontutkija Banks ruotsalaisen ystävänsä, Linnén oppilaan Solanderin, ja usean apulaisen keralla. Keripukkia vastaan hankittiin kaikki apuneuvot, mitä siihen aikaan tunnettiin, etenkin sitruunamehua.
»Endeavour» lähti matkaan kesäkuun 30 p:nä v. 1768 ja seuraavassa tammikuussa kulki Kap Hoornin ohi kokematta ensinkään niitä myrskyjä, joista tämä niemi on niin huonossa huudossa. Muuan retkikunta kävi maissa ja tunkeutui jonkun matkaa maan sisään, mutta yö, joka sen täytyi viettää maalla, oli niin kylmä, että kaksi Banksin neekeripalvelijaa paleltui kuoliaaksi ja tuho oli tulla koko maaretkikunnan osaksi. Seudun kartat huomattiin hyvin puutteellisiksi ja niihin tehtiin paljon arvokkaita oikaisuja. Cook ohjasi sitten oikopäätä Tahitiin, jota Wallis oli arvellut soveliaimmaksi Venus-havaintojen toimittamiseen.
Tahitissa.