Maantiede ja löytöretket 3

by Into Konrad Inha

Huhtikuun 10 p. nähtiin iltahämärässä taivaanrannalla kaistale vuorista maata ja seuraavana päivänä oltiin Tahitin rannoilla. Asukkaita tuli veneissä merelle, vihannat banaaninlehdet käsissään, ja näitä he pyysivät kiinnittämään laivaan näkyviin paikkoihin ystävyyden merkiksi. 13 p. »Endeavour» laski ankkuriin Matavain satamaan, jota englantilaiset sanoivat Port Royaliksi. Cook hyvin tiesi, mitä Wallisin saarella käydessä oli tapahtunut, ja koska tähtitieteellisten havaintojen vuoksi oli välttämätöntä säilyttää hyvät välit alkuasukkaitten kanssa, niin oli hän laatinut jyrkät ohjeet meriväelleen, ja hän piti nyt ankarasti kiinni niiden noudattamisesta. Ruokavarain ostaminen annettiin erikoisen komennuskunnan asiaksi, kaikkia muita kiellettiin saarelaisten kanssa harjoittamasta minkäänlaista kauppaa ilman kapteenin lupaa, ja jos merimies maalla ollessaan menetti kiväärinsä taikka muun aseen, niin hänet velvoitettiin se maksamaan, ja lisäksi häntä huolimattomuudesta rangaistiin. Näillä säännöksillä olikin mitä paras vaikutus.

Kun Cook retkikunnan etevimpien miesten kanssa meni maihin, niin hänet otettiin mitä syvimmällä kunnioituksella vastaan. Ensimmäinen, joka heitä lähestyi, tuli nelinkontin ryömien. Kaikilla oli kädessään vihannat lehvät, joita he heiluttivat, ja englantilaiset tekivät samoin huomatessaan, että se saarelaisille tuotti iloa. Ensimmäinen kohtaus päättyi kaikin puolin suotuisasti, johon englantilaisten jakamat pienet lasikorutkin puolestaan vaikuttivat. Seuraavana päivänä saapui laivaan ylhäisiä tahitilaisia puettuina paraihin vaatteihinsa, jotka he laivalla riisuivat päältään ja pukivat niitten valkoisten päälle, joille he tahtoivat osoittaa erikoista ystävyyttään. Mutta kun englantilaiset seuraavana päivänä kävivät maissa erään päällikön vieraina, niin alkoivat varkaudet, ja he menettivät kaikenlaisia tavaroita taskuistaan, Solander muun muassa kaukoputkensa. Kun he vaativat tavaroitaan takaisin ja vaatimukselleen parempaa pontta antaakseen tömistelivät maata pyssynperillä, niin tahitilaiset pelästyivät ja kaikki pakenivat. Jonkun ajan kuluttua he kuitenkin palasivat takaisin, ja lopulta päällikkö toimitti takaisin varastetut tavarat.

Seuraavana päivänä Cook alkoi rakentaa rannalle pientä linnaa. Kun hän vähäksi aikaa poistui työmaalta lintuja ampumaan, oli sillä välin syntynyt kahakka, kun tahitilaiset yrittivät riistää merimiehiltä pyssyjä, ehkä sulasta uteliaisuudesta, ja nämä siitä syystä ampuivat erään saarelaisista kuoliaaksi.

Siitä taas syntyi uusi yleinen pakokauhu, jonka Tuborai päällikkö vain erinomaisilla toimilla sai asettumaan. Alamaisiaan rauhoittaakseen hän itse muutti linnan läheisyyteen asumaan ja nukkui Banksin vuoteessa. Varkauksia kuitenkin jatkui edelleenkin, milloin vain oli vähänkään tilaisuutta. Mutta jos vaikka mitä varastettiin, niin paikalla kaikki sen tiesivät ja olivat heti valmiit johdattamaan varkaan luo, joten tavarat enimmäkseen helposti saatiin takaisin. Laivan teurastaja puolestaan koetti väkivallalla anastaa tahitilaiselta vaimolta kauniin kivikirveen, tarjottuaan siitä aluksi turhaan naulaa, ja tahitilaiset kantelivat hänen päälleen Cookille, joka päätti rangaista miestä muille varoitukseksi. Teurastaja sidottiin puuhun kiinni ja sai sitten raippoja. Mutta tuskin olivat ensimmäiset sivallukset sattuneet, ennenkuin tahitilaiset heltyivät ja rukoilivat, että mies saisi anteeksi. Kun siitä ei tullut mitään, niin he alkoivat itkeä, kuin lapset. Englantilaiset yleensäkin huomasivat, kuinka erinomaisen herkkätuntoisia he olivat ja vähimmästäkin sekä ilostuivat että kävivät murheellisiksi, nauroivat ja itkivät, ja yhtä nopeaan unohtivat mielenliikutuksensa ja varsinkin olivat valmiit paikalla nauramaan. Mutta kuinka alati varuillaan piti olla heidän näpistelyhaluaan vastaan, kävi selville siitäkin, että eräänä päivänä katosi tähtitieteellinen kvadrantti, joka oli aivan välttämätön Venuksen poikkikulun havaitsemiseen. Sekin kuitenkin saatiin kappale kappaleelta takaisin ja voitiin ajoissa korjata tyydyttävään kuntoon.

Venuksen poikkikulku.

Poikkikulun havaitsemista varten Cook jakoi väkensä kolmia. Yksi osasto Banksin johdolla lähetettiin Eimeo-nimiseen saareen. Cook itse lähti eräälle niemelle, jota siitä pitäen on nimitetty Venus-niemeksi, kolmas osasto jäi linnaan. Retkikunta sai kokea kaikki nuo jännittävät säähuolet, jotka sitten ovat niin monta retkikuntaa pitäneet Etelämeren saarilla jännityksessä auringonpimennyksien aikana, mutta kesäkuun 3 p. vaikeni aivan selkeänä, eikä pieninkään pilvenhattara koko päivänä häirinnyt havaintoja. Venuksen poikkikulku alkoi kilo 9 ja 21 min. aamulla ja päättyi vasta k:lo 3 ja 10 min. iltapäivällä. Kuumuus oli niin rasittava, että Cook epäili, tokko havainnot olivat niin tarkkoja, kuin olisi suotavaa ollut. Se aikain epätarkkuus, joka haittasi eri ryhmäin havaintoja, riippui kuitenkin yleisistä ilmastollisista ja tähtitieteellisistä syistä, jonka vuoksi niitä ei ollut havaitsijain viaksi luettava. Venuksen ja auringonreunan yhteensattumista on mahdoton aivan tarkkaan määrätä optillisten ilmiöitten vuoksi, jotka vaikuttavat näköhäiriöitä, ja sen vuoksi onkin tämä auringon etäisyyden määräämismenetelmä myöhemmin kokonaan hylätty.

Tahitilaiset.

Cook teki sitten Obereankin, saaren kuningattaren tuttavuutta, jolle lahjoitettiin kaikenlaisia esineitä, muun muassa nukke, josta eräs mahtava päällikkö kävi niin kateelliseksi, että hänellekin paikalla piti antaa nukke. On mahdollista, että he näitä nukkeja pitivät kristittyjen jumalina. Cook seuralaisineen kokosi tahitilaisten tavoista ja käsityksistä paljon tietoja. Saarella uskottiin, mikäli voitiin selville saada, yhteen pääjumalaan ja alijumaliin, joita oli vaikka kuinka paljon. Mutta ei minkäänlaisia temppeleitä eikä muita palveluspaikkoja voitu löytää. Ruumiit haudattiin siten, että ne nostettiin korkeille telineille, joilla ne saivat paljaan taivaan alla mädätä, ja luut vasta peitettiin maahan tai piilotettiin luoliin, joihin ei sen koommin kukaan enää uskaltanut lähteä. Ruumiitten luo kannettiin kaikenlaisia uhrilahjoja. Hiljakkoin kuolleita vainajia surressaan omaiset piirtelivät ihonsa veriin haikalan hampailla. Veri pyyhittiin liinoihin, jotka sitten jätettiin kalmistoon surun uhreiksi. Kalmisto oli »tabu», pyhä, eikä kenenkään vieraan ollut lupa sitä lähestyä. Papit, »tahovat», olivat ruhtinaan jälkeen saaren mahtavimmat. He tunsivat tähdet, merenkulun ja omistivat kaiken muunkin sukupolvien keräämän tiedon ja sen kautta kykenivät johtamaan. He saattoivat uskonnon vaatiessa määrätä ihmisuhrejakin, jotka oikeastaan olivat vain katalia salamurhia, sillä papit saattoivat määrätä murhattavaksi kenenkä vihamiehensä tahansa. Heidän osoittamansa henkilön kimppuun hyökättiin takaapäin, hänet iskettiin kuoliaaksi ja vietiin sitten uhripaikalle jumalille tarjottavaksi. Toisinaan uhrattiin nuorukaisia ja impiä, mutta useimmin vanhuksia, »särkyneitä kurbitseja», joista ei enää ollut mitään hyötyä. Usein omaiset työnsivät vanhuksensa valmiiksi oven eteen, jossa hänen päänsä sitten nuijalla muserrettiin. Tämän jälkeen uhri vietiin »moraihin», nelikulmaiseen kivimuureilla ympäröityyn paikkaan, jossa ne saivat mädätä. Cook luuli moraita kalmistoiksi, mutta myöhemmin on saatu selville, että ne oikeastaan olivat yleisiä pyhiä paikkoja. Niissä oli kivipyramideja, uhrikivi ja »koston kivi», »upus», jonka luo jokainen, jolle oli vääryyttä tehty, sai paeta. »Ahut» taas olivat kiviraunioita, joita kasattiin päälliköitten haudoille. Sinne saapuivat uskovaiset rukoilemaan, ja eräästä semmoisesta Cook löysi jonkinlaisen epäjumalankuvankin. Kaikki nämä paikat olivat »tabuja». Pappien suureen vaikutusvaltaan oli syynä sekin, että he itse olivat tabuja ja että heillä oli valta, samoin kuin päälliköilläkin, julistaa toisia henkilöitä tabuiksi. Tabuksi voitiin myös julistaa esineitä ja paikkoja pitemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi, toisinaan kokonainen saarikin. Sen miehinen väestö ei silloin saanut toimittaa minkäänlaisia töitä, vaan sen täytyi aamusta iltaan rukoilla, ja jos tabu oli oikein ankara, niin ei saanut pitää tulta, ei saanut lähteä merelle, ei saanut uida, eikä majansa ovella seisoa. Ei saanut olla näkyvissä kanaa, ei koiraa, muutoin sen omistajaa rangaistiin kuolemalla. Tämän omituisen pyhitystavan tuntemattomuus tuotti eurooppalaisille paljon vaikeuksia ja antoi aihetta hyvin moneen rettelöön, ja Cook itse sai kolmannella retkellä surmansa senvuoksi, ettei hän ollut kaikista tabu-säännöistä selvillä. Cook seuralaisineen kerrassaan ihastui saareen ja sen asukkaihin. Miehet olivat kookkaita ja hyvin kasvaneita, naisten joukosta tapasi paljon todellisia kaunottaria. Suuret mustat silmät, pitkä musta tukka ja kukkakiehkurat, joilla he alati koristivat itseään, pani monen urhean merimiehen pään pyörälle, etenkin kun saaren kaunottaret olivat yhtä ihastuneita tulijoihin kuin nämä heihin. Saaren viehätysvoimaa lisäsi asukkaitten erinomainen puhtauskin. Kolmesti päivässä he meressä kylpivät ja joka aterian jälkeen pesivät suunsa ja kätensä. Uimaan he olivat semmoisia mestareita, että eurooppalaiset sitä hämmästyksellä katselivat. He uivat ulos hyökyaaltoihin, jotka kokonaan peittivät heidät kuohuihin ja nakkasivat kallioita kohti, niin että kuolema näytti välttämättömältä, mutta sukkelaan he vaarallisimmalla hetkellä taas pujahtivat pakoon ja uivat takaisin merelle, aloittaakseen leikin uudelleen. Yhtä intohimoisia he olivat kisoihin, ja heidän karkelonsa olivat enimmäkseen kaikenlaisia ruumiinliikkeitä, joita säestettiin laululla. He karkeloivat enimmäkseen yöllä suurien tulien valossa, joka vielä lisäsi leikkien romanttista viehätystä. Painikilpailujakin pantiin toimeen vieraitten kunniaksi ja poikien ja tyttöjen kesken kilpajuoksuja. Tavattoman kärkkäitä he olivat uhkapeliin, joka tapahtui vetoa lyömällä.

Tahitilaiset olivat rohkeita, avomielisiä ja vilpittömiä. Heillä ei oikeastaan ollut muuta vikaa kuin varastamisen himo, josta eivät ylimyksetkään olleet aivan vapaita. Eurooppalaiset saattoivat vapaasti kulkea pitkin maata, missä halusivat, mutta helposti saattoi sattua, että heidän aamulla herätessään vaatteet olivat tipotiessä. Vielä kamalampi paha tapa oli lastenmurha, joka oli yleinen. Toiset äidit kerskasivat surmanneensa kymmenenkin lasta, eivätkä he näyttäneet vähääkään aavistavan, että se oli rikollista. Saaren etevimmät naiset kuuluivat seuraan, jonka jäsenet olivat sitoutuneet tappamaan kaikki lapsensa. Tästä voi arvata, että käsitykset avioliiton pyhyydestä olivat hyvin löyhät. Naiset eivät olleet »tabuja», heistä voitiin erota, milloin mieli halusi. Tahitilaiset olivat täydellisiä nautintoihmisiä, huolettomia, itsekkäitä, iloisia ja joutilaita. Luonto antoi heille työttäkin mitä parhaan ravinnon, maa kasvatti runsaasti leipäpuuta, kookospalmua ja monenlaisia banaaneja, jamsijuuri rehoitti siellä, samoin imelät perunat, sokeriruoko ja eräät muutkin kasvikset' Meressä oli kaloja, ja sikoja ja siipikarjaa oli helppo pitää niin paljon kuin niitä kasvisruuan höysteeksi tarvittiin. Kesyjä eläimiä oli Cookin saarella käydessä ainoastaan sikoja, koiria ja kanoja, metsäeläimiä vain kyyhkysiä, papukaijoja, sorsia ja rottia. Ei käärmeitä eikä petoeläimiä ollut tällä onnellisella saarella. Kalastus oli melkein ainoa rasittava työ. Kala ja liha paistettiin, taikka oikeammin haudottiin, kun Tahitissa ei tunnettu keittoastioita. Sitä varten tehtiin maakuoppa ja kuoppaan tuli, jolla kuumennettiin kiviä. Kun kivet olivat kyllin kuumat, niin valkea hajoitettiin, kuumat kivet peitettiin lehdillä ja lehtien päälle ladottiin kalat taikka liha ja näitten päälle uudelleen lehtiä ja kuumia kiviä. Vihdoin kaiken päälle kasattiin multaa, ja kun ravintoaineet näin saivat aikansa paahtua, niin olivat ne kypsyneet erittäin hyvänmakuisiksi. Juomana oli vesi, mutta toisin ajoin valmistettiin kuitenkin ava-ava-kasvin juurista jonkinlaista päihdyttävää juomaa, joka sekä valmistustapansa että makunsa puolesta oli eurooppalaisille vastenmielistä. Saarelaiset toisinaan joivat itsensä päihin ja tekivät silloin paljon tihutöitä.

Tahitilaisten huoneet olivat yksinkertaiset ja koruttomat, patsaiden kannattama katto oli palmunlehdistä koottu, seinät bambusta, varakkaiden talojen lattia matoilla peitetty. Mutta tahitilaiset oleskelivatkin huoneissaan ainoastaan yöt ja pahain säitten aikana. Joka kylässä oli suuri, puiden ympäröimä yhteinen maja, jossa kokoukset pidettiin. Leudosta ilmanalastaan huolimatta kaikki tahitilaiset kävivät puettuina. He kutoivat mulperi- ja leipäpuun kuoresta kolmenlaista kangasta. Kuta arvokkaampi mies, sitä enemmän hänellä oli vaatteita. Päässä pidettiin palmunlehdistä punottuja hattuja, joita jokainen osasi valmistaa. Erinomaisen kätevästi he kutoivat kauniita mattoja ja verkkoja, leikkasivat puusta somasti koristettuja ongenkoukkuja, simpukankuorista ja kivistä valmistivat helminauhoja, kovasta puusta jalomuotoisia kiilloitettuja aseita. Punaisista papukaijansulista sommiteltiin komeita sulkakoristeita, joita päälliköt ja papit käyttivät juhlatilaisuuksissa, ja muista höyhenistä lakkeja ja kypäreitä, jotka muistuttivat vanhain kreikkalaisten kypärämuotoa.