Cook ihaili saarelaisten veneitä, joita oli erikokoisia ja erimallisia eri tarkoituksiin. Suurimmat olivat sotiveneet, joitten keula ja perä oli hyvin korkea. Tavallisesti niitä oli kaksi rinnakkain kiinnitetty, metri väliä. Keulassa oli lava, jolla sotilaat seisoivat, ja melojain vieressä oli varamiehiä, jotka heti hyppäsivät kaatuneitten paikalle aukon täyttämään.

Perehtyäkseen paremmin saaren luontoon Cook veneellä purjehti sen ympäri. Hän huomasi siihen kuuluvan kaksi puoliskoa, joita yhdisti kapea kannas. Keskellä saarta kohoaa vanha tulivuori, jonka korkeus on 3000 metriä. Rantoja reunustavat korallisärkät, joihin sekä Wallis'in että Bougainville'n laivat olivat tuhoutua, mutta korallisärkissä on väljiä aukkoja ja ne ne muodostavat satamat. Saarella on melkoinen järvikin, joka muodostaan ja syvyydestään päättäen on entinen kraateri.

Kolme kuukautta Tahitissa vietettyään Cook lähti matkaan. Banks istutti sinne melooneja, oransseja ja muita etelänhedelmiä ja ne menestyivät erinomaisesti. Ennen lähtöä karkasi laivasta kaksi nuorta merimiestä, joitten aikomus oli ottaa saarelta vaimot ja jäädä sinne asumaan. Kun ei saarelaisia saatu muulla tavalla karkulaisia takaisin toimittamaan, niin Cook otti useita ylimyksiä panttivangeiksi, ja tämä keino vihdoinkin auttoi. Englantilaisten matkaan lähti Tupia-niminen nuori tahitilainen palvelijansa Tayotan kanssa. Tupiasta oli matkalla paljon hyötyä, koska hän mainiosti pystyi hoitamaan tulkin tehtäviä.

Ulietean juhlat.

Tahitista erottuaan kävi Cook naapurisaarissa, ja Ulieteassa viipyi enemmänkin aikaa laivan korjauksen vuoksi. Asukkaat olivat sielläkin erinomaisen ystävällisiä. Eräästä majasta Banks ja Solander tapasivat kolme niin kaunista impeä, etteivät he olleet ennen niitten vertoja nähneet. Asukkaat panivat vieraittensa kunniaksi toimeen tansseja. Eräs mies tanssi sooloa, päässään metriä korkea korupäähine, jolla hän teki kaikenlaisia naurettavia temppuja. Vielä suurempaa ihastusta herätti joukko naistanssijoita, joitten joukossa oli saaren ylhäisimpiä naisia. He kulkivat karkeloidessaan sivuttain, pitäen tarkkaan tahtia rumpujen mukaan, joita kaiken aikaa kovasti päristettiin. Sitten he alkoivat omituisesti pudistella itseään ja asetella vartaloitaan omituisiin asentoihin. Milloin he seisoivat rivissä toistensa takana, milloin kyykkivät kantapäillään, milloin lankesivat maahan kasvoilleen polvien ja kyynärpäitten nojalle. Varsinkin sormiaan he liikuttelivat uskomattoman nopeaan. Lähtiessään Ulieteasta Cook nimitti koko saariston »Seurasaariksi» Englannin tiedeseuran kunniaksi, joka oli ollut matkan alkuunpanija. Tämä nimitys on säilynyt näihin saakka.

Seurasaarien eteläpuolelta löytyi pieni Rurutu, mutta sitten ei moneen aikaan nähty maata, vaikka purjehdittiin aina 40:nnelle eteläiselle leveyspiirille saakka. Lintuja toisinaan nähtiin hyvin paljon. Keula käännettiin nyt länttä kohti ja lokakuun toisella viikolla 1769 saavuttiin Uuden Seelannin rannalle, jossa ei sen jälkeen, kun Tasman v. 1642 sen löysi, ainoakaan purjehtija ollut käynyt. Tasman oli tullut Pohjoissaaren länsirannalle, Cook löysi itärannan, valkoisen kalkkiaisrannan, jonka takaa sisämaasta kohosi korkeita vuoria.

Uusi Seelanti.

Uudessa Seelannissa ei tavattu yhtä ystävällistä väestöä kuin Seurasaarilla; sen asukkaat, maorit, olivat sotaisia, valmiina joka hetki hyökkäämään muukalaisten kimppuun. Monta kertaa he yrittivätkin, mutta ampuma-aseilla heidät verraten helposti saatiin pakenemaan. Heti ensi paikassa, jossa maihin mentiin, alkuasukkaat yrittivät anastaa laivaveneen ja pakenivat vasta, kun heidän johtajansa oli luodin lävistämänä kaatunut. Metsään lähteneet tiedemiehet laukauksen kuultuaan kiiruimman kaupalla palasivat veneelle, ja se olikin heidän pelastuksensa, sillä alkuasukkaitten kuultiin kovaäänisesti keskustelevan siitä, mihin toimiin olisi vieraita vastaan ryhdyttävä. Seuraavana päivänä hyökkäys uudistui veneen taas maihin yrittäessä, ja vaikka Tupia koetti heitä rauhoittaa vakuuttamalla, ettei heille mitään pahaa tehtäisi, niin oli heitä kuitenkin hyvin vaikea saada luottavaisina lähestymään. Tupian kieltä he kyllä hyvin ymmärsivät. Kun vihdoinkin joukko saarelaisia lähestyi, niin he ensi työkseen ehdottivat, että vaihdettaisiin aseita, ja kun valkoiset eivät siihen suostuneet, niin he koettivat äkkihyökkäyksellä ne ryöstää. Valkoisten täytyi kiiruimmiten peräytyä veneihinsä, eikä Cook harmikseen voinut saada heidän kanssaan aikaan ystävällisiä suhteita. Hän koetti sitten toista keinoa, anastaa väkisin pyydyksiltään palaavia kalastajia; Tämä onnistuikin: kahakan jälkeen, jossa neljä maoria sai surmansa, saatiin kolme nuorta miestä kiinni. Heille annettiin runsaat lahjat, jonka jälkeen heidät lähetettiin maihin runsaasti syötettyinä ja juotettuina. Mutta huolimatta siitä, että nämä sitten koettivat taivuttaa maanmiehiään ystävällisyyteen, eivät maorit luopuneet vihamielisyydestään, ja englantilaisten täytyi tyytyä heitä etäältä katselemaan. He olivat vielä kookkaampaa ja voimallisempaa kansaa kuin tahitilaiset, yllään puunkuoresta tehdyt vaatteet, miehillä sulkia solmuksi punotuissa hiuksissaan ja koko iho aivan täyteen tatuoituna. Korvissa killui kaikenlaisia leluja, toisilla oli nenäkin lävistetty sulkaa kantamaan.

Matkaa jatkettaessa tuli rannan mutkista tuon tuostakin merelle veneitä, joissa oli sotilaita täysissä tamineissa, ja keihäitään ja muita aseitaan heilutellen he uhkaavina lähestyivät laivaa, mutta pötkivät tavallisesti tykin pamahdettua pakoon. Eräässä paikassa tulivat asukkaat kuitenkin kauppaa tekemään, mutta saatuaan englantilaisten tavarat he kiireen kautta meloivat pois omia tavaroitaan antamatta ja veivät Tupian pienen palvelijankin. Heitä ammuttiin paikalla musketeilla, ja erään varkaista saatua haavan toiset hätäytyivät, niin että pikku Tayota pääsi mereen hyppäämään ja laivaan uimaan, johon hän varsin uupuneena saapui. Cook nimitti niemen Kap Kidnapperiksi (»Lapsenvarkaittenniemeksi»). Mutta Tayota pelastuksensa kunniaksi uhrasi jumalille ja heitti Tupian luvalla mereen kalan.

Pohjoisempana sitten tavattiin asukkaita, jotka olivat ystävällisempiä. Saatiin vereksiä kasviravintoaineita, jotka olivat toisia kuin Tahitissa, bataatteja, syötäviä juuria ja Uuden Seelannin pinaattia. Asukkaitten pääravintona kuitenkin näyttivät olevan kalat, simpukat ja äyriäiset, joita meressä oli hyvin runsaasti. Leipänä he käyttivät erään sananjalan juurta. Majat olivat sangen yksinkertaisesti rakennetut ja hatarat, mutta väestö oli sitä enemmän karaistunutta. Naiset eivät olleet yhtä kauniita ja miellyttäviä kuin Tahitin, mutta heidän äänensä oli kuitenkin sangen sulava. He maalasivat kasvonsa punaisiksi. He valmistivat Uuden Seelannin pitkästä pellavasta nuoria ja köysiä, verkkoja ja purjeita, jotka olivat paljoa lujempia kuin samanlaiset eurooppalaiset valmisteet. Aseina miehillä oli sotinuijat, tapparat ja keihäät, joita he käyttivät erinomaisen tehokkaasti. Metsissä oli papukaijoja ja muita lintuja, mutta kanalintuja puuttui kokonaan ja nelijalkaisia tavattiin vain rotta ja koira.