La Pérousen n katoaminen.
Syyskuun 30 p. La Pérouse sitten purjehti etelää kohti ohjeittensa mukaan tutkimaan etelämerien valaita ja Purjehtijain saarille (Samoa-saarille) saapuen kävi Manuan edustalle ankkuriin. Vastaanotto oli ensin ystävällinen, mutta sitten sopu rikkoutui ja kapteeni De Langle luonnontutkija Lamanonin ja monen muun miehen keralla maissa käydessään murhattiin. La Pérouse petosta kostamatta purjehti Ystävyyssaarille (Tonga-saarille) ja sieltä Australiaan Uuden Etelä-Walesin rannikolle, jossa englantilaiset paraillaan perustivat siirtokuntaa Sidneyn paikalle. Helmikuussa 1788 hän lähti jälleen matkaan, mutta sille tielle hän laivoineen kaikkineen katosi. D'Entrecasteaux, jonka Ranskan hallitus lähetti häntä etsimään, ei löytänyt hänestä merkkiäkään. Vasta 30 vuotta myöhemmin La Pérousen kohtalosta saatiin vähän aavistuksia englantilaisen Dillonin matkan kautta. Kapteeni Dillon löysi Tucopiasta, eräältä Uusien Hebridien saarelta ranskalaisia esineitä ja sai asukkailta kuulla, että kaksi eurooppalaista laivaa oli monta vuotta takaperin kärsinyt haaksirikon pohjoisempana, Vanicoro-saaren rannalla, joka kuului Santa Cruz- ryhmään, ja että esineet oli näistä laivoista saatu. Intian hallitus lähetti Dillonin Vanicoroon etsimään, olisiko siellä vielä säilynyt elossa haaksirikkoisia. Hän saikin monen vastuksen jälkeen varmat tiedot siitä, että haaksirikkoutuneet laivat olivat olleet »Boussole» ja »Astrolabe». Löydettiin kaikenlaisia esineitä, jotka epäilemättä olivat niihin kuuluneet, ja tarkkain kyselyjen avulla kapteeni Dillon sai selville, että laivat olivat tarttuneet saaren länsirannalla oleville särkille ja toinen paikalla hajonnut. Miehistö oli päässyt laivasta maalle, mutta alkuasukkaat olivat tappaneet joka miehen. Toisen laivan väki taas oli ennättänyt rakentaa rauskansa puuaineista pienen aluksen, ennenkuin se kokonaan hajosi, ja tässä pienessä aluksessa loput haaksirikkoisista oli purjehtinut pois. Mutta sen koommin ei heistä kuulunut.
La Pérousen onnettoman retken jälkeen Tyynen meren pohjoisien rantain tutkimista jatkoivat pyynti- ja kaupparetkikunnat, joita varustivat varsinkin Intiaan ja Itä-Aasiaan asettuneet englantilaiset liikemiehet. Montakin tämmöistä retkikuntaa voisimme mainita, mutta riittäköön niistä se yhteinen tunnustus, että niiden toimesta Amerikan luoteisrannikko tuli yhä paremmin tunnetuksi. Monen paikankin nimenä on säilynyt näiden retkikuntain antama tai niiden muistoksi annettu nimi. Englantilaisten ohella espanjalaisetkin uudelleen kiinnittivät huomionsa näihin seutuihin, aikoen ottaa koko luoteisrannikon Alaskaa myöten omakseen. 1789 Espanjan hallitus lähetti sinne Don Esteban Josef Martinezin, joka otti takavarikkoon siellä tapaamiaan englantilaisia laivoja tavaroineen. Seurauksena oli, että Englanti lähetti Amerikan luoteisrannikolle melkoisen laivaston ja Espanjan täytyi peräytyä. Vaikutusalueiden tarkempaa määräämistä varten kumpikin maa sitoutui lähettämään sinne retkikunnan, ja Vancouverin toimesta tämä rannikko lukemattomine vuonoineen ja saarineen sitten tuli tarkoin tutkituksi.
Alessandro Malaspina.
Ennen näitä tutkimustöitä on meidän kuitenkin mainittava eräs espanjalainen retkikunta, jonka tieteelliset ansiot olivat suuremmat kuin ainoankaan edellisen espanjalaisen retkikunnan. Sitä johti italialainen ylimys Alessandro Malaspina, joka oli siirtynyt Espanjan palvelukseen ja kunnostanut itseään Englantia vastaan taistellen (1779—83). Rauhanteon jälkeen hän harrasti Espanjan siirtomaitten kehitystä ja teki sitä varten kaksi matkaa Filippiineille, korjasi paljon saariston karttaa ja toisella matkallaan purjehti maan ympäri. V. 1789 hän sai johdettavakseen suuren retkikunnan, jolla oli paitsi käytännöllistä myös suuri tieteellinen ohjelma. Paitsi kartoitusta retkikunnan piti edistää useita muitakin tieteitä, jota varten sen mukaan lähti joukko päteviä oppineita. Malaspinan piti muun muassa vielä etsiä salmea Tyynestä merestä Hudson-lahteen. Toivottiin sen löytyvän Alaskan eteläpuolelta 58:nnen ja 60:nnen leveyspiirin vaiheilta. Lisäksi oli laadittava entistä tarkempia karttoja jo ennen löydetyistä rannoista.
Karttain korjaaminen ja havaintojen tekeminen alkoivat La Plata-maissa, jonka jälkeen retkikunta tutki Patagonian rantoja ja Falklandin saaret. Guayaquilista kuljettiin Galapagos-saarille ja sieltä Panamaan ja Mexicon Acapulcoon. Sieltä Malaspinan molemmat laivat purjehtivat Alaskaan mainittua salmea etsimään. Tutkittiin Yakutat-lahti ja Mount St. Eliaksen seutu, jonka suunnattomista jäävirroista Malaspina toi ensimmäisen seikkaperäisen kuvauksen. Suurin sen glaciereista on nykyisin hänen nimisenään tunnettu. Kun salmea ei löydetty, niin Malaspina purjehti rannikkoa alaspäin ja saapui syksyllä 1791 takaisin Acapulcoon.
Acapulcosta hän v. 1792 purjehti Tyynen meren poikki Filippiineille, jatkaakseen niiden tutkimista. Seuraavana vuonna hän kävi Australiassa Port Jacksonissa, johon englantilaiset olivat vähäistä ennen perustaneet siirtokunnan, ja tutki sitten Tyynen meren eteläosia. Syksyllä 1794 hän palasi takaisin Espanjaan, neljä vuotta retkellä oltuaan. Hän toi mukanaan suunnattoman tieteellisen aineskokoelman, mutta sitä ei valitettavasti ole koskaan täysin hyväksi käytetty. Malaspina joutui valtiollisten juonien uhriksi ja vietiin vankeuteen, ennenkuin hän vielä ennätti ruveta kokoelmiaan julkaisemaan. Vasta v. 1885 suuri osa niistä julkaistiin. Elämänsä loppuosan hän eli kotimaassaan Italiassa.
Samaan aikaan kuin Malaspina oli Yhdysvaltain luoteisrannikolla pari muutakin espanjalaista ja ranskalaista retkikuntaa, joiden tulokset eivät kuitenkaan olleet suuren arvoiset. Ranskalainen kapteeni Marchand tutki tarkemmin Marquesas-saariston, edelliset purjehtijat kun olivat tutustuneet vain sen eteläosaan. Matkalla oli mukana ranskalainen meritutkija Fleurien, joka kirjoitti siitä kertomuksen.
Sekä Englannissa että Espanjassa yhä vielä luultiin, että Tyynestä merestä löydettäisiin salmi Hudson-lahteen: toiset päättivät sen alkavan Juan de Fuca-salmesta, jonka perukoihin ei vielä kukaan ollut tunkeutunut. Kapteeni Yrjö Vancouver sai tämän kysymyksen ratkaistavakseen.
Yrjö Vancouver ja Amerikan luoteisrannikon kartoitus.