Juhla kuutamossa Njansan saarella.

Heti hänen parannuttuaan tuli Kijaju häntä tervehtimään ja toi mukanaan kaksi opasta matkan jatkamista varten. Viimeinen yö juhlittiin ja kuuvalossa, kolmen kuninkaan läsnäollessa, hypeltiin suurenmoinen karkelo. Kuninkaat itse ottivat osaa tähän ilonpitoon lapsellisen vallattomasti. Vanha Kijaju varsinkin kunnostautui hurjilla hullunkurisilla hypyillään ja hänen veljenpoikansa poukahteli niin korkealle, että kaikki aivan hämmästyivät sen nähdessään. Nuori Lukanjah kuninkaallisen sukulaisensa keralla osoitti erikoista notkeutta ja hurjaa reippautta ja sata mannermaalta tullutta sotilasta lauloi säestystä sellaisella keuhkovoimalla, että koko saari kajahteli. Stanleyn väki Frank Pocockin johdolla ei ollut muita huonompaa ja lopuksi kaikki äänensä voimalla säestivät vanhaa Kijajua, hänen laulaessa ylistyslaulun sen päivän kunniaksi, jona hän teki veriveljeysliiton valkoisen päällikön kanssa. Suurilla nuotiotulilla paistettiin häränlihaa ja päälliköiden tuoma olut ja palmuviini valui alati janoisiin kitoihin.

Kun Stanley seuraavana päivänä lähti saaresta etujoukon kanssa, lepyttivät Kijajun antamat oppaat järveä helmiuhrilla. »Ole valkoiselle miehelle hyvä, oi Njansa! Anna hänen onnella ja terveenä päästä suurten vettesi yli!» Heinäkuun 21:ntenä Stanley pääsi eteläisimpään Bumbireh saareen, Mahyigaan, joka huomattiin asumattomaksi. Saareen rakennettiin linnoitettu leiri, jonka ympäristö raivattiin, jott'eivät alkuasukkaat voisi sitä äkkirynnäköllä yllättää. Kauaa ei tarvinnutkaan odottaa, ennenkuin saaren vesille alkoi ilmestyä vakoilemaan Iroban kuninkaan lähettämiä kanootteja, joiden miehiltä saatiin kuulla Magassan todella käyneen Mahyigassa saakka, johon Stanley nyt oli leiriytynyt; mutta kun Bumbirehissa oli uskoteltu valkoisen miehen hukkuneen Njansaan ja vakuudeksi annettu hänen aironsa Mtesalle vietäviksi, oli Magassa palannut takaisin. Ensimmäiset kaksi venettä eivät osoittaneet vihamielisyyttä, mutta kun Iroban kuninkaan seuraava vakoojavene poistui, viskasivat sen miehet meloillaan vettä ilmaan selkänsä taa, joka niillä seuduin, kuten lapsikin tiesi, merkitsi mitä suurinta uhmaa ja ylenkatsetta.

Bumbirehin kurittaminen.

Eräänä aamuna Stanley jo ennen päivännousua lähetti suurimmat kanoottinsa pimeän suojassa takaisin Pakosaarelle tuomaan sinne jääneitä. Samana päivänä saapui taas Irobasta veneitä saarta vakoilemaan. Stanley koetti suostutella niiden miehistöjä helmillä, kangaskappaleilla, kuparisilla rannerenkailla ja kiiltävillä messinkilangoilla, mutta miehet vain heittivät vettä meloillaan. Seuraavan kerran hän uhkasi heitä, ja se näytti vähän paremmin vaikuttavan; vakoilijat lupasivat toimittaa hänelle runsaasti ruokavaroja, mutta se tietysti oli vain tyhjää puhetta. Heinäk. 20:ntena vartijat ilmoittivat nähneensä, että mannermaalta oli lähtenyt joukko kanootteja suureen Bumbireh saareen, jota retkikunnan vanha vihamies Shekka hallitsi. Stanley kiikarillaan katsoen huomasi, että ne olivat täynnään väkeä. Hän pelkäsi nyt yöllistä hyökkäystä ja päätti ryhtyä toimiin sen estääkseen. Hän souti ensinnäkin tiedusteluretkelle läheiseen pienehköön Iroba saareen, jonka miehet olivat käyneet vakoilemassa. Saaren rannalla näytti vallitsevan suuri hämminki ja helposti Stanley pienen joukkonsa keralla pakotti Iroban kuninkaan kahden miehensä keralla rupeamaan panttivangikseen. Lupaamalla vangilleen vapauden hän sai tämän toimittamaan Shekan, Bumbirehin kuninkaan panttivangikseen. Jo seuraavana päivänä Shekka kahden päällikkönsä keralla tuotiin panttivangiksi; Stanley sai töin tuskin hänet suojelluksi väkensä kostolta.

Shekalta Stanley kuuli, että mannerrannikon kuningas Antari, joka oli hänen isänsä, par'aikaa kokosi Bumbirehiin suurta sotajoukkoa, hyökätäkseen Mahyigan kimppuun. Iltapäivällä saapuivatkin Antarin miehet kolmella suurella kanootilla vaatimaan retkikuntaa takaisin kääntymään. Syntyi tavanmukainen sanasota, mutta Antarin lähettiläät pysyivät kaikista vastasyistä huolimatta jäykkinä, vaikka Stanley näytti, että Shekka oli hänen hallussaan. Stanleytä uhattiin sodalla, ellei hän paikalla palaisi takaisin.

Iltapäivällä Mahyigaa lähestyi kuusi kaunista ruskeata kanoottia — ne olivat Mtesan lähettämät ja niiden asiana oli hankkia tietoja Stanleyn kohtalosta sekä noutaa Kagehyin arabialainen Ugandaan. Mtesa oli airot saatuaan kovin pelästynyt ja todella luullut, että Stanley oli murhattu. Mutta kun ei ollut löydetty veneen palasia, oli hän ruvennut epäilemään. Magassa oli lähetetty maisin samalle asialle ja näiden kuuden kanootin jälkeen vielä kahdeksan. Sabadu, Mtesan kanoottien päällikkö, suostui mielellään palaamaan jo Mahyigasta; hän oli matkalla kuullut, missä vaarassa retkikunta oli, ja oli ryhtynyt toimiin Antarin suostuttelemiseksi. Seuraavana päivänä saapuivat loput Ugandan veneistä ja muutamia tiellä heihin yhtyneitä liittolaisia, niin että Stanleylla oli 470 miestä johdossaan. Antari lupasi jo suostua rauhaan, mutta kun Sabadu ugandalaisten keralla lähti Bumbirehiin ruokatavaroita ostamaan, hyökättiin heidän kimppuunsa kavalasti, liittolaispäällikkö murhattiin ja kahdeksan miestä sai hengenvaarallisia haavoja.

Stanley ei voinut jättää tätä kavalaa tekoa kostamatta, etenkin kun Ugandan miehet sitä lujasti vaativat. Kun samalla retkikunnan jälkijoukko saapui Pakosaaresta, oli aika toimia. Hän päätti paremmaksi hyökätä Bumbirehin kimppuun, kuin odottaa hyökkäystä Mahyigassa. 50 pyssymiehen ja 230 keihäänheittäjän keralla hän 18 kanootilla lähti Bumbirehiin. Siellä olivat kaikki kukkulat täynnään väkeä ja vartijoita oli joka paikassa. Pyssymiehet ampuivat ensin yhteislaukauksen erääseen parveen, josta oli seurauksena, että saaren puolustajat hajaantuivat ja etsivät suojaa. Stanley keksi sitten sen juonen, että oli aluksineen laskevinaan rantaan maihin astuakseen. Sen estääkseen saarelaiset satamäärin hyökkäsivät rantaan, mutta Stanley pysäyttikin äkkiä kanootit, ja nyt hänen keihäsmiehensä nakkasivat keihäänsä. Heitto ajoi rannalla olevat suin päin pakoon ja tämä lyhyt sota, jossa vihollinen menetti monta miestä, masensi Bumbirehin miesten rohkeuden siihen määrään, että he sallivat Stanleyn häiritsemättä jatkaa matkaansa. Shekka vietiin Mtesalle, mutta pääsi Stanleyn pyynnöstä vapaaksi. Elok. 5:ntenä retkikunta varhain aamulla rumpujen päristessä ja torvien soidessa lähti matkaa jatkamaan. Siihen kuului nyt »Lady Alice» ja 37 kanoottia ynnä 685 henkeä.

Sanoma Bumbirehin kurituksesta levisi nopeaan ja herätti Stanleytä kohtaan suurta kunnioitusta. Pitkin matkaa päälliköt hankkivat hänen väelleen runsaita eväitä ja pitivät pitoja. Elok. 12:ntena retkikunta kulki Kageran suistamon ohi ja saapui Ugandan Dumoon, johon Stanley sen jätti hyvin varustettuun leiriin, käydäkseen itse Mtesan luona. Hän purjehti »Lady Alicella» mannermaan ja suuren Sesse saariston väliseen salmeen, veti purtensa sitten Ntewin kylässä maalle ja kulki sieltä ensin kanooteilla, sitten maitse Mtesan leiriin. Ntewissä hän sai takaisin aironsa.

Niilin lähtö Njansasta.