Kuningas Rumanikalta Stanley sai paljon tietoja Karagwen maantieteellisistä oloista, ja ellei kuningas itse tiennyt, lähetti hän aina hakemaan semmoisia miehiä, joilla hän tiesi olevan kustakin asiasta erikoistietoja.
Kivu järvi.
Stanley kirjoitti kuninkaan mielihyväksi muistiin kaikki, mitä kuuli — muun muassa tiedon lännessä olevasta Kivu järvestä, josta veden sanottiin juoksevan Tanganjikaän — vieläpä ne mynchhausiaaditkin, joita hyvä kuningas silmää iskien suvaitsi lisätä vakavampien tietojensa höysteeksi.
»Jotkut», sanoi kuningas, »ovat niissä etäisissä maissa nähneet ihmeellisen kansan, jolla on niin pitkät korvat, että ne ulottuvat jalkoihin asti; toista korvaa he käyttivät mattona nukkuakseen sillä, toista suojaksi vilua vastaan kuin hienoa parkittua nahkaa. Ne miehet, jotka heidät näkivät, kehoittivat muuatta tulemaan tänne minun luokseni, mutta matka oli niin pitkä, että hän kuoli tiellä.»
Rumanikan mielestä hänen maansa oli maailman paras. Hän näytti Stanleylle aarreaittansa, joka oli täynnään aseita. Muun muassa kokoelmassa oli kuusitoista kömpelöä messinkisorsaa, kymmenen huonosti tehtyä messinkihirveä ja kymmenen vaskista päätöntä lehmää. Sitä parempia olivat aseet, sotakirveet, keihäät, miekat, veitset. Ruohosta kudotut kankaat olivat niin hienoja, että ne vetivät pumpulikankaille vertoja. Kuninkaan valtaistuin oli muovailtu pumpulipuun pölkyistä ja erinomaisen taidokkaasti valmistettu. Seinustalla oli arabialaisten antamia lahjoja, vaskitarjottimia ja tinaisia kansia, ja kunniasijalla oli Speken lahjoittama pyssy. Rakennuksen ulkopuolella oli hyvässä järjestyksessä 52 rumpua. Tutkittuaan kuukauden ajan Karagwen vesistöjä, varsinkin Kageraa, jota maanasukkaat yleensä pitivät Jinjan eli Niilin lähdejokena, Stanley maaliskuun lopulla v. 1876 lähti matkaansa jatkamaan.
Siihen saakka suorittamansa työn tulokset hän yhdistää seuraavin sanoin:
»Tammikuun 17:nnestä 1875 huhtikuun 7:nteen 1876 olemme tutkineet Niilin etäisimpiä eteläisiä lähdehaaroja, soisista lakeuksista ja viljellyistä ylämaista, joissa ne syntyvät; aina siihen mahtavaan vesisäiliöön saakka, joka on saanut Viktoria Njansan nimen. Olemme purjehtineet koko tämän laajan veden ympäri, tunkeutuneet joka salmeen, lahteen, jokeen, olemme kulkeneet satoja maileja jalan tämän järven pohjoisrannalla edes takaisin ja vihdoin melkoisen joukon keralla tutkineet niitä omituisia maita, jotka ovat Viktoria-järven ja Muta Nzigen välillä; meille oli suotu nähdä tämän järven lahti, jonka nimitin Beatrice-lahdeksi, ja juoda sen makeata vettä. Heitimme sitten enemmät etsiskelyt sillä suunnalla ja kuljimme Kakongan suistamosta etelää kohti sille lähdejoelle, joka tuo Viktoria Njansaan melkein kaikki vedet lännen ja lounaan kulmilta. Tutkittuamme tarkkaan puolet sen juoksusta täytyi meidän lähteä näistä seuduista ja kääntää kasvomme Tanganjikaa kohti.»
Tanganjikalle.
Matkatessaan Unjamwesin luoteiskulmien poikki Stanley äkkiarvaamatta tuli tekemisiin Mirambon kanssa. Kylässä, jossa hän majaili, syntyi suuri pelko ja hämminki ja ryhdyttiin kiiruimman kautta sitä varustamaan puolustuskuntoon. Stanley kiiruhti kuitenkin pois ennen pelätyn rosvopäällikön tuloa, sillä kokemukset, joita hänellä oli edelliseltä kerralta, olivat opettaneet häntä toiste karttamaan maanasukkaitten keskinäisiä riitoja. Myöhemmin hän Serombassa, eräässä Unjamwesin suurimmassa kaupungissa, tapasikin Mirambon, joka rauhallisissa aikeissa kävi sikäläisten sukulaistensa luona. Mirambo saapui loistavan ja hyvin varustetun seurueen kanssa ja tuli pian Stanleytakin tervehtimään, jota hän miellytti siihen määrään, että Stanley teki hänen kanssaan veriveljeysliiton, joka liitto auliilla lahjoilla vahvistettiin. Vieläpä Mirambo antoi Stanleylle oppaitakin, jotka johtivat hänet sotaisten ja verenhimoisten Watutain rajaa pitkin, niin ettei hän joutunut tämän Tanganjikan koilliskulmilla asuvan kovin häijyn rosvoheimon kanssa mihinkään tekemisiin.
Stanley purjehtii Tanganjikan ympäri.