Kääntäen uudelleen keulan pohjoista kohti »Fox» kulki Melvillen lahteen ja pääsi tällä kertaa onnellisesti pohjoisveden poikki. North Devon saarella M'Clintock tapasi eskimoita ja tiedusteli heiltä, mutta he eivät tienneet mitään sen kummempaa. Heinäkuun lopulla hän tiedusteli Baffinin maan eskimoilta, mutta ei heiltäkään saanut tietoja Franklinin retkikunnasta, vaikka he olivat kuulleet Raesta ja vielä muistelivat Parrynkin matkoja. Elokuun 11:ntenä »Fox» saapui Beecheyn saarelle, vieden sinne muistotaulun, jonka Lady Franklin oli hankkinut »Erebuksen» ja »Terrorin» merimiesten haudoille. Otettuaan saarelta kivihiiliä ja muita sinne jätettyjä varastoita M'Clintock sitten laski Peelin salmeen, jonka kautta Kuningas Williamin maan väylä kulkee. Salmi oli kuitenkin niin täynnään ahtojäitä, ettei »Fox» päässyt sen läpi, vaan täytyi palata Prince Regentin salmeen, jossa oli selvä vesi. Syyskuun 6:ntena M'Clintock tutkisteli Bellotin salmea, josta ajojäät näyttivät vähitellen tyhjenevän, kuta enemmän kesä kului. Tässä salmessa, johon Boothia maa päättyy, on kova vuoksi- ja luodevesi ja toisin paikoin jyrkät kalliorannat. Monen turhan yrityksen jälkeen M'Clintockin täytyi jäädä talvimajaan salmen itäpäähän pieneen »Port Kennedy» lahteen.
Jo lokakuun 18:ntena luutnantti Hobson teki rekiretken Boothia Felixin länsirannalle viedäkseen sinne eväsvarastoja seuraavan kevään pitkäin rekiretkien varalta. Tällä retkellä hänelle ja hänen miehilleen oli tulla äkkituho. Heidän jäällä maatessaan irroitti vuoksivesi ja kova luodetuuli jään rannasta ja puhalsi sen ulos merelle. Tämän huomatessaan Hobson antoi paikalla valjastaa koirat, mutta mitään pakopaikkaa ei enää löytynyt ja kauhukseen retkeilijät huomasivat, kuinka aallot vähitellen palottelivat jääteliä yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, niin ettei se lopulta ollut kuin 20 askelta läpimitaten. Onneksi tämä pieni jäälautta kuitenkin lopulta tarttui mannermaan ja erään pienen saaren väliin kiinni ja hätääntyneet pelastuivat maalle. Kolme viikkoa kestäneen matkan jälkeen luutnantti Hobson miehineen palasi takaisin laivaan.
Muutama päivä sen jälkeen kuoli laivan toinenkin koneenkäyttäjä ja M'Clintockin oli itse opittava konetta hoitamaan. Talven kuluessa metsästettiin, mutta riistaa oli niukasti. Talvi oli erikoisen kylmä ja myrskyinen. Terveydentila pysyi siitä huolimatta hyvänä ja jo helmikuun puolivälissä lähtivät ensimmäiset rekiretkikunnat matkaan, M'Clintock kahdella reellä magneettisen navan seuduille, kapteeni Young taas Walesin prinssin maalle.
Eskimolta kuulustellaan.
Kap Viktorian luona, magneettisen navan kaakkoispuolella, M'Clintock tapasi eskimoita. Nämä olivat pyyntiretkellä ja kutsuivat M'Clintockia tulemaan kyläänsä, johon tämä suostuikin.
»Ettekö ole viime aikoina tavanneet valkoisia?» kysyi tulkki pyyntimiehiltä.
»Emme ole puhelleet valkoisten kanssa, mutta heidän ruumiinsa olemme nähneet eräällä lohisaarella (kalasaarella); näiden veitsien rauta ja tämä metallinappi ovat niiltä.»
Kun heiltä udeltiin, oliko heillä enemmänkin lohisaaren vainajain tavaroita, kävivät he epäluuloisiksi ja vastasivat kartellen. Rauhoittaakseen heitä M'Clintock käski sanoa, ettei tavaroita otettaisi heiltä pois ja että he olivat menetelleet aivan oikein, kun olivat ottaneet esineet, olivathan valkoiset kuolleet eivätkä enää niitä tarvinneet.
Siitä pohjanperän miehet kävivät sangen puheliaiksi ja innostuivat puhumaan niistä verrattomista esineistä, joita heidän heimonsa miehet olivat sieltä saaneet ja joista he olivat valmistaneet monenlaisia tarve-esineitä. Kylään tultuaan M'Clintock antoi rakentaa itselleen lumimajan ja alkoi paikalla ostella kaikkia Franklinin retkikunnan tavaroita ja niistä valmistettuja esineitä, mitä kaupan tuotiin. Niitä oli hopealusikoita, haarukoita, kultaisten kellonperäin kappale, nappeja, mitali ja muita pieniä esineitä, ynnä jousia, nuolia ja muita laivoista otetuista aineista valmistettuja esineitä. He kertoivat vielä, että valkoiset olivat jättäneet Isolle Kalajoelle veneen, josta he olivat saaneet puuta, ja että jäät muutama vuosi takaperin olivat särkeneet ison laivan, joka oli ajautunut Kuningas Williamin maan edustalle, mutta että miehistö oli mennyt maihin ja lähtenyt kulkemaan Isoa Kalajokea kohti, jossa se oli kuollut. Näistä alkuasukkaista ei kukaan sanonut nähneensä Franklinin miehiä, mutta yksi väitti nähneensä luita saarella Ison Kalajoen suulla.
Nämä tiedot vahvistivat siis oikeaksi t:ri Raen kertomuksen, mutta arvoitukseksi jäi, miten toisen laivan oli käynyt.