»Koetan sen vuoksi tuntea myötätuntoa karkeasti ja raa'asti muodostuneita veljiäni ja sisariani kohtaan. Vähällä nauruun puhkeamaisillani tilanteen hullunkurisuuden vuoksi käännyn henkilön puoleen, jolla ikänsä vuoksi on oikeus vaatia kunnioitusta, ja sanon tavanmukaisen tervehdyksen jälkeen:

»'Veljeni, istu viereeni tälle matolle ja olkaamme ystävät ja jutelkaamme'; ja näin sanoessani pistän hänen käteensä parikymmentä kauria, pientä simpukkaa, jotka käyvät maassa rahasta. Silmäys hänen kurotettuun käteensä sai minut ajattelemaan, että sarvikuonon nahkasta voisin leikata paljon kauniimman.

»Puhuessani katselen hänen kasvojaan, jotka muistuttavat rumaa, jostain merkillisestä tummanruskeasta, karkeasta kankaasta huonosti tehtyä, liioiteltua irvikuvanaamaria. Huulista selvään näkyy, kuinka paksun nahkan luonto oli hänelle varustanut, ja kun ne itsepintaisesti karttoivat yhtymistä, oli suun muoto kumman epämääräinen, vaikkapa suunnaton ja varustettu täysin, hyvin säilynein hammasrivein.

»Hänen nenänsä oli niin latuska, että minä viattomana miehenä häneltä kysyin, mistä se johtui.

»'Ah', hän sanoi, viekkaasti nauraen, 'se on äitini syy: pienenä ollessani hän sitoi minut liian piukkaan selkäänsä kiinni'.

»Hiuksensa hän oli pakottanut noudattamaan oikullista muotia, jakaen ne notkoihin ja harjuihin ja teräviin huippuihin, niin että ne merkillisesti olivat Uhombon maisemien näköiset. Lieneekö sitten muoti todella saanut alkunsa maan luonnon tarjoamien mallien tutkimisesta.

»Siirsin nyt katseeni kasvoista, jotka raakuudestaan, karkeudestaan ja rumuudestaan huolimatta kuitenkin ystävällisen mielenlaadun ohella kuvastivat koko joukon viekasta leikillisyyttäkin, katsellakseni hänen alastonta ruumistaan. Päälle tuhritun keltamullan alta erotin ihmeellisiä, oikullisesti tehtyjä ihopilkutuksia, kehiä, neliöitä ja ristejä, ja seurailin ihmetellen niitä monia kovia piirteitä ja poimuja, joita ikä, sää ja tuuli, pahoinpitely ja hoidon puute olivat aikaansaaneet.

»Hänen jalkansa olivat kumman näköiset kasvannaiset, jalkapohjat kovat kuin kavio, ja hänen sääriään peitti aina polviin saakka likakerros likakerroksen päällä; hänen lannevaatettaan on mahdoton sanoin kuvailla. Se oli hyvälle aistille kerrassaan kammon kapine ja ryysyisin englantilainen kerjäläinen tai napolilainen lazzaroni on uhkeasti, jopa ruhtinaallisesti puettu verrattuna tähän Uhombon 'kuninkaaseen'.

»Kun vanha päällikkö oli näin kamala katsella, niin miten voinkaan inhoa herättämättä kuvata niitä halvempia veljiäni ja sisariani, joita seisoi ympärilläni. Kun katselin tätä kasvokokoelmaa, en muuta voinut kuin itsekseni verrata: ruma, rumempi, rumin. Kun näin heidän alastomat, likaiset ruumiinsa, naisten tavattomat riippuvat rinnat ja heidän alastomuutensa yleisen hävyn tunnon puutteen, niin puhkesin sanomaan: iljettävää! yhdistäen siihen kaikki, mitä säädyllisyyden nimessä saatoin sanoa; sana muutoin onkin kyllin kuvaava.

»Ja mitä minun tulee sanoa niistä rumista, ihmeellisistä hetaleista, joita heidän vyötäisillään riippuu, apinannahkan tupsuista, gorillanluun palasista, pukinsarvista, simpukan kuorista, ihmeellisistä koristuksista ja niihin kuuluvista vielä ihmeellisemmistä vaatekappaleista? Ja entä ne esineet, joita heillä on kaulassaan — hiirenkallot, käärmeen nahkat ja muut? Ja kuinka ihmeellinen haju leviää kaikista näistä hullunkurisista, ihmismäisistä olennoista jotka seisovat tässä minuun tuijottaen! Eivät suinkaan vaieten: päinvastoin vaihdetaan sangen innokkaasti ajatuksia valkoisen miehen ulkomuodosta, ilmaistaan mitä suurinta uteliaisuutta siitä, mistä tulen, minne aion ja mitä asiaa minulla tänne oli. Ja tuskin on kysymys kysytty, kun siihen jo vastaa joku, joka luulee asian tietävänsä. Vastauksia säestetään venyttelevin huudahduksin 'Va-a-a-antu!' (ihmisiä) ja 'Eha-a!' ja nämäkö ovat ihmisiä!'