»Ajatelkaa! Meidän valkoisten keskenämme väitellessä, ovatko nämä neekerit, joita edessämme näemme, ihmisiä, seisovat nämä olennot tässä ja lausuvat julki suuren epäilyksensä, mahdammeko me valkoiset olla ihmisiä!
»Vallitsi hetken aikaa kuolon hiljaisuus, jonka aikana kaikkein naisten alahuuli vaipui alas ja he taas huudahtivat: 'Va-a-a-a-a-antu!' Alaleuat tosiaan vaipuivat niin alas, että kun he ikäänkuin ihmetystään painostaen kohottivat kätensä leukaan, niin olisi voinut luulla, että he tekivät sen nostaakseen leukansa takaisin oikeaan asentoon. Ja tässä asennossa he punnitsivat sitä merkillistä tosiasiaa, että tässä ihmeellisessä maailmassa tosiaan oli ihmisiä, joiden 'koko ruumis oli valkoinen'.
»Ammottavat suut tarjosivat hyvän tilaisuuden nähdä, kuinka terveet ja rubiinipunaiset heidän kielensä, kitansa ja ikenensä olivat ja ennen kaikkea, kuinka ihmeteltävän tasaiset ja kiiltävän valkoiset kaikkien hampaat.
»Pienistä syistä on usein suuret seuraukset — ja minun koettaessani laskea, kuinka monta kubabata (kiloa) hirssiä olisi tarvittu kaikkien näitten ammottavien suitten täyttämiseksi ja montako kauria olisi pitänyt olla semmoisen viljanpaljouden maksamiseksi — samalla kun koko ajan ihmettelin nuoremman polven kirmailua, sillä nuoriso näytti kuin luonnostaan ilmaisevan rajatonta voittamatonta ihmetystään siten, että se hyppi yhdellä jalalla, pisti peukalon suuhunsa (jonka kautta pidätettiin ihmetyksen huudahdus) ja löi reisiensä takapuoleen kämmeniään ikäänkuin painostaakseen jotain, jota oli mahdoton sanoin ilmaista — Silläaikaa kuin kiinnitin huomioni tähän kaikkeen ja juuri kun arvelin, että oli aika sanoa jäähyväiset, sattui niin, että muuan äsken mainituista viattomista nuorukaisista, joka oli veljiään levottomampi, kaatui puuta vastaan nojaavaan pitkään ja paksuun paaluun. Paalu kaatui ja satutti erästä miestäni pahoin päähän. Ja paikalla naisilta pääsi vilpitön ja sydämellinen säälin huuto ja heidän kasvonsa ilmaisivat niin peittelemätöntä osanottoa haavoittunutta kohtaan, että sydämeni terävämmin kuin silmäni näki lian, alastomuuden ja keltarauhan valepuvun alta ihmissydämen, joka sykki myötätunnosta vertaisensa tuskan nähdessään, ja silloin heidät tunsin ja heitä tervehdin omina osattomina sisarraukkoinani.
»Tässä nyt valjenneessa uudessa valossa huomasin, että olin tehnyt mustille sukulaisilleni vähän vääryyttä ja että olisin voinut kuvata heidät vähemmällä ankaruudella ja vähemmällä ylenkatseella heidät maailmalle esitellä.
»Ennenkuin lähdin tästä kylästä, saivat he minut vielä enemmän katumaan entistä ylpeyttäni, sillä päällikkö alamaisineen lahjoitti meille koko joukon banaaneja, kananpoikia, maissia ja palmuviiniä ja he saattoivat minua kunnioittaen kauas kylän ja vainioitten ohi ja lopuksi minusta erotessaan vakuuttivat, että jos vielä toiste tulisin heidän maassaan käymään, niin tekisivät he toisen vierailuni ensi vierailua paljon hauskemmaksi.»
Manjemassa.
Lokakuun 4:ntenä retkikunta Uhombosta saapui Manjeman rajakylään, jossa alkoi uusi rakennusmalli. Pipomainen majan muoto vaihtui nelikulmaiseen loivakattoiseen. Seinät olivat palmikoidut ja usein siististi savella silatut. Luonto kävi entistä jylhemmäksi. Heinä oli pitkää ja terävää kuin puukon nirkko, ruovot pitkiä ja sitkeitä kuin bambu, köynnöskasvit laivantouvien vahvuisia.
Kabambaressa asukkaat vielä hartaasti muistelivat Livingstonea ja kiittivät hänen hyvyyttään. Toisissa kylissä päälliköt koettivat saada Stanleylta apua naapureitaan vastaan, ja kun valkoinen mies ei suostunut sekaantumaan heidän sotiinsa, eivät he pitäneet häntä yhtä hyvänä kuin arabialaisia. Heidän keskenäiset taistelunsa kuitenkin enimmäkseen olivat vain turhaa uhittelua, nuolienampumista matkan päästä ja sanasotaa, kunnes kumpikin puoli väsyi leikkiin. Vasta kun arabialaiset sotaan sekaantuivat, siitä tuli täysi tosi ja tuho peri sen puolueen, jota vastaan he ampuma-aseineen taistelivat. Monessa kylässä naiset juoksivat pakoon heti retkikunnan ilmestyessä.
Manjemalaiset olivat Stanleynkin mielestä verraten kaunista väkeä, muistuttaen Ugandan hima-ylimystöä. Retkikuntaa he pahasta maineestaan huolimatta kohtelivat ystävällisesti. Tämä etupäässä johtui siitä, että se oli siksi suuri ja hyvin varustettu. Jos se olisi ollut pieni ja heikko, olisi rahvas näyttänyt verenhimoisen ihmissyöjä-luonteensa. Livingstonea vastaan tehtiin Manjemassa hänen hyvyydestään huolimatta neljä murhayritystä. Retkikunnan aasit herättivät ylenmäärin suurta huomiota. Muuan niistä näytti nauttivan tästä huomiosta. Sen huuto oli melkein kuin leijonan kiljunaa, ja huomatessaan alkuasukkaitten aina juoksevan pakoon sen huutamaan ruvetessa, rupesi se harjoittamaan heidän peloitteluaan urheiluna. Manjeman vaaroilta oli laajoja näköaloja Tanganjikan ylängöltä alkavaan Luaman laaksoon, ja vihdoin näkyi eräältä mäeltä sen lasku Lualabaan.