De Longin ja Greelyn retkikuntain surullinen kohtalo jäähdytti joksikin aikaa Amerikassa kaiken mielenkiinnon napamatkoja kohtaan, kunnes Robert E. Peary astui näyttämölle ja alkoi sitkeän ja lopulta voitokkaan työnsä valloittaakseen pohjoisnavan amerikkalaisille.
De Longin retki. "Jeannetten" tuho.
Laivalla, jonka Amerikan hallitus lähetti pelastamaan Hallin retkikunnan miehiä Grönlannista, oli muiden mukana G.W. De Long, Yhdysvaltain sotalaitoksessa palveleva upseeri, joka tällä matkalla innostui napatutkimukseen, niin että hän päätti itsekin saada aikaan retken saavuttaakseen Hallin tavoittaman suuren päämäärän — pohjoisnavan — mutta toisia teitä kuin Hall. De Long päätti pyrkiä sinne Beringin salmen kautta ja »New York Herald», sama lehti, joka oli Stanleynkin ensimmäiset matkat kustantanut, antoi hänen käytettäväkseen runsaat varat. Kun Nordenskiöld ei vielä ollut palannut Koillisväylältä, piti De Longin mennessä etsiä häntäkin Siperian koilliskulmilta, jotka olivat matkan varrella.
De Longin ei ollut vaikea pestata laivalleen valiomiehiä, joiden joukossa monta kansallisuutta oli edustettuna, ja heille johtajiksi amerikkalaisia meriupseereja. Laiva, jonka nimi oli »Jeannette», oli Englannissa pyyntialukseksi rakennettu. Se varustettiin mitä parhaiten kolmen vuoden matkaa varten. Ettei De Long aikonut kesken palata, osoittaa mukaan otettu kupariastia, joka oli laskettava pohjoisnavalle, säilyttämään paikalla tiedon navan valloituksesta. Heinäkuun 8:ntena 1879 retkikunta lähti San Franciscosta Beringin salmea kohti.
Napaa kohti.
»Jeannette» kääntyi siis Beringin salmesta koillisväylälle, mutta sai jo Koljutshin-lahdessa maanasukkailta kuulla, että Nordenskiöld olikin onnellisesti päättänyt matkansa ja De Long oli täten valmis omaa ohjelmaansa toteuttamaan. Kokka käännettiin pohjoista ja saavutettiin Wrangelin maa, jota siihen aikaan luultiin navalle ulottuvan »Petersenin mantereen» pääksi. De Longin aikomus oli kulkea tätä maata navalle, mutta sen sijaan hän takertuikin jäihin, jotka hänen kauhukseen alkoivat kuljettaa »Jeannettea» Wrangelin saaren ohi otaksutun manteren yli napamerelle. Retkikunnalla ei ollut muuta neuvoa kuin jäädä talveksi jäihin. Laivalla toimitettiin säännölliset tieteelliset asematyöt, miten luonnonvoimat lienevätkin ympärillä raivonneet, ja miehistölle De Long hankki riittävästi sekä työtä että ajanviettoa.
Tammikuussa 1880 alkoivat vastoinkäymiset, eivätkä ne hellittäneet, ennenkuin laiva oli Jäämeren pohjassa ja retkikunnasta suurin osa tuhoutunut. Eräs upseereista sai silmätaudin, joka riisti häneltä toimintakyvyn eikä millään ottanut parantuakseen. Tammikuun 19:ntenä »Jeannette» sai vuodon, joka pakotti siitä pitäen pumppaamaan vettä yöt päivät herkeämättä. Retkeilijäin täytyi olla valmiina millä hetkellä tahansa lähtemään laivasta ja nukkumaankin täysissä tamineissa. Vaihteeksi voitiin silloin tällöin ampua jääkarhuja.
»Jeannetten» täten koukkuja ja vinkkuroita tehden ajautuessa yhä luodetta kohden kului talvi, kevät tuli ja meni kesä, syksy, tuli toinen talvi ja vuosi, höyrypumppujen herkeämättä työskennellessä. Vuosi 1881 alkoi ankarilla myrskyillä ja pakkasilla, elohopea oli monet päivät yhteen mittaan jäässä. Ikävä, jännitys ja ainaiset vaarat olivat heikontaneet kaikkien terveyttä arveluttavassa määrässä.
Uusia saaria.
Uuden Siperian koillispuolelta sukelsi toukokuussa Jäämeren helmasta kaksi pientä, hyistä saarta, Henriette ja Jeannette, jotka tuottivat mieluista vaihtelua.