Maaliskuun 9:ntenä 1909 nousi aurinko ensi kerran. T:ri Mac Millan kolmen eskimon ja kolmen reen keralla oli lähtenyt paluumatkalle maaliskuun 7:ntenä; paikan leveys oli 84°29'. Meren syvyys mitattiin ja huomattiin sen olevan 825 syltä (1,519 metriä). Tämän jälkeen palasi Borup takaisin viiden päivämatkan päästä leveydeltä 85°23' kolmen eskimon ja kolmen reen kera. Parhaat eskimot ja koirat jatkoivat Pearyn keralla matkaa. Tasaisesti edistyi sitten matka. Etujoukko lähti aina pääjoukon saapuessa rakentamistaan lumimajoista, »igluista», joissa oli nukkunut, ja pääjoukon nukkuessa jatkoi matkaa, valitsi uuden leiripaikan, rakensi uudet lumimajat ja nukkui niissä, kunnes pääjoukko saapui. Leveydeltä 86°38' prof. R.G. Marvin palasi takaisin kolmen uupuneimman eskimon ja uupuneimpain koirain keralla.
Maaliskuun 28:ntena Peary saavutti Bartlettin osaston, joka oli leiriytynyt sulan railon rannalle. Edessäpäin oli sumua, joka viittasi siihen, että siellä oli enemmänkin sulaa. »Jottemme herättäisi Bartlettia leiriydyimme muutaman kyynärän päähän hänen leiristään, rakensimme iglumme niin hiljaa kuin suinkin ja syötyämme tavanmukaisen illallisemme, pemmikaania, biskittiä ja teetä, panimme maata. Olin juuri nukahtamaisillani, kun kuulin jään paukkuvan ja jymisevän aivan majani ääressä. Kun sitä kuitenkin kesti vain lyhyen ajan eikä se tuntunut sen vaarallisemmalta, luulin sen johtuneenkin siitä, että edessä oleva railo sulkeutui, jonka vuoksi katsoin, että kintaani olivat vieressäni varalla, ja käännyin toiselle kyljelleni nukkumaan. Olin juuri uneen vaipumaisillani, kun kuulin jonkun ulkona huutavan. Hyppäsin ylös ja katsoin ulos ja näin silloin leveän sulan railon aivan meidän ja Bartlettin majain välissä, ja railon reuna oli aivan majamme oviaukon edessä. Toisella rannalla seisoi yksi Bartlettin miehistä viuhtoen ja huutaen niinkuin vain säikähtynyt eskimo voi viuhtoa ja huutaa. Herätin väkeni, potkaisin oven palasiksi ja olin siinä samassa jo ulkonakin. Railon reuna oli jalan päässä siitä, mihin Pearyn koirat oli kytketty, toinen valjaikko oli ollut vähällä ruhjoutua jäitten väliin. Bartlettin iglu liikkui itää kohti irti lohjenneella jäätelillä eikä sen toisella puolella sumussa näkynyt muuta kuin mustaa vettä. Jääteli tuli kuitenkin hiljalleen lähemmäksi kiinteän jään reunaa ja lopulta kapteenin osasto kaikkineen saattoi tulla teliltään sille. Saadakseen tarpeellisen unen täytyi retkikunnan rakentaa uudet majat ja nukkua kintaat kädessä.
Railo painui kuitenkin jälleen umpeen, niin että kaikki osastot, mitä vielä oli matkalla pohjoista kohti — Pearyn, Hensonin ja Bartlettin — saattoivat hyökätä yli ja jatkaa matkaa. Edessäpäin oli tuon tuostakin kuljettava kapeiden railojen poikki, joissa oli nuorta jäätä. Eräässä kohden oli kuljettava ison äsken jäätyneen järven poikki, jonka leveys oli 6—7 meripenikulmaa. Jää oli niin heikkoa, että se aaltoili retkikunnan alla, sen täyttä laukkaa kiitäessä yli.
Leveydeltä 88° kapteeni Bartlett ennen tehdyn välipuheen mukaan huhtikuun 1:nä palasi takaisin, mukanaan kaksi eskimoa, yksi reki ja 18 väsyneintä koiraa. Kapteeni Bartlett olisi hyvin halusta seurannut navalle saakka, mutta siihen Peary ei suostunut, koska eväät olisivat käyneet niukemmiksi, eikä hän mielestään voinut uskoa palaavan apuretkikunnan johtoa Hensonillekaan. Kapteeni Bartlett oli sitä paitsi englantilainen. »Hän oli saanut kunniasijan seurata minua kauimmaksi kolmesta syystä: siitä erinomaisesta tavasta, jolla hän oli 'Rooseveltia' johtanut, siitä että hän aina lähdöstä alkaen oli edestäni raivannut kaikki pienemmät huolet ja koska mielestäni englantilaisten kaunis työ napaseutujen tutkimisessa ansaitsi, että brittiläinen amerikkalaisen jälkeen saattaisi sanoa olleensa lähinnä napaa.» Surullisella mielellä Peary siitä huolimatta »näki Bartlettin leveiden harteitten katoavan kimaltelevain valkoaavikoitten jäälohkareitten taa».
Vilutar hymyilee Pearylle.
Reippaalla mielellä Peary, 53:sta ikävuodestaan huolimatta, lähti viimeiselle taipaleelle, joka hänelle tuottaisi vapautuksen niin monen vuoden ponnistuksista, ja eskimotkin, jotka melkein kaikki olivat olleet mukana hänen edellisillä matkoillaan, olivat niin innoissaan matkan lähestyessä päätöstään, että he silloin tällöin kiipeilivät korkeille jääröykkiöille katsomaan, eikö napaa jo näkynyt. Keli oli jotenkin hyvä ja koirat hyvässä kunnossa, jonka vuoksi Peary tuntuvasti paransi vauhtia. Keskinopeus oli siihen saakka ollut yli 15 meripenikulmaa päivässä, keskinopeus navalle siitä kohdasta, josta Bartlett kääntyi takaisin, oli 26 meripenikulmaa.
Railoja oli tosin edelleenkin, mutta ne eivät olleet aivan pahoja. Koirista tapettiin huonoimmat muille ravinnoksi. Lunta alkoi olla yhä vähemmän, niin ettei aina ollut helppo saada sitä lumimajoiksikaan.
»Huhtikuun 6 päivänä k:lo 10 a.p. komensin 'seis'. Olimme kulkeneet viisi päivämatkaa ja otaksuin olevamme lähellä matkamme määrää ja k:lo 12 tein napaleirissämme ensimmäiset havainnot, jotka osoittivat asemamme olevan 89°57'. Navalle ei siis ollut kuin 5 1/2 kilometriä.
»Vaikka viimeinen pitkä marssi oli päättynyt ja napa oli näkyvissä, olin päivät pääksytysten suoritetuista rientomarsseista ja niukasta unesta liian rasittunut tunteakseni mainittavaa ihastusta siitä, että näin olin saavuttanut elämäni päämäärän… Päiväkirjaani kirjoitin: Vihdoinkin navalla. Kolmen vuosisadan voitonseppele vihdoinkin minun! Vaikea käsittää tätä. Koko asia tuntuu niin yksinkertaiselta.»
Ollakseen varma siitä, että hän oli navan saavuttanut, Peary kulki vielä 10 meripenikulmaa eteenpäin, kunnes havainnot osoittivat hänen kulkeneen navan poikki. Sitten hän vielä huomasi olevansa 4 tai 5 meripenikulmaa Behringin salmen puolella napaa ja kulki sen vuoksi 8 meripenikulmaa vastakkaiseen suuntaan ollakseen varma siitä, että napa oli sivuttaisessakin suunnassa hänen jälkiensä piirissä. Kulkemansa ristin päätekohdissa hän teki 13 aurinko havaintoa ja saattoi mielestään olla varma siitä, että oli navan määrännyt.