Intian brittiläiset vallanpitäjät olivat kauan halunneet saattaa Persian lahden rantamaat vaikutuspiiriinsä, ja luullen Egyptin aikovan pitää Sisä-Arabian pysyväisesti hallussaan, he Bombaysta lähettivät sotalaivan lahteen ja kapteeni G.F. Sadlierin brittiläisenä lähettiläänä onnittelemaan Ibrahimia Deraien valloituksen johdosta ja tarjoamaan hänelle apua wahhabilaisten lopulliseksi kukistamiseksi.
Sadlier Nedjdissä.
Kapteeni Sadlier tapasi Ismailin etuvartioita Kalifissa, Persian lahden rannalla, mutta pashan itsensä olinpaikasta ei ollut mitään varmaa tietoa; englantilaisella sotilaalla ei ollut muuta neuvoa kuin lähteä etsimään häntä niemimaan sisäosista. Kun Ibrahim oli kutsunut etujoukkonsa palaamaan, niin oli luultavaa, että hän itsekin oli paluumatkalla. Egyptiläisen sotaväen keralla englantilainen kapteeni matkusti verraten turvallisesti, vaikka sekä maataviljelevä väestö että beduiiniheimot kaikkialla olivat ilmikapinassa. Sadlierilla oli hyvä tilaisuus tutustua egyptiläisten aikaansaamaan hävitykseen, hän kun kulki sekä Deraien että Nedjdin muitten tärkeimpien paikkain läpi. Kompassin ja kellon avuilla hän laati jotenkin tarkan »itinerarion» eli retkikartan koko Arabian niemimaan poikki. Ibrahim nimittäin kulki edellä, sitä myöden kuin Sadlier perässä ennätti, eikä Sadlier saanut häntä kiinni ennenkuin lähellä Medinaa. Pyhään kaupunkiin häntä ei laskettu.
Kapteeni Sadlier oli ensimmäinen eurooppalainen matkustaja, joka kulki Arabian niemimaan poikki, ja hänen retkikarttansa avulla voitiin melkolailla korjata Sisä-Arabian karttaa, vaikk'ei hän voinutkaan toimittaa havaintoja muuta kuin tiensä kahden puolen. Se diplomaattinen tehtävä, jota varten hänet oli lähetetty, epäonnistui täydelleen. Ibrahim ei ilman isänsä tietoa uskaltanut ryhtyä minkäänlaisiin välipuheihin Intian hallituksen kanssa.
Egyptiläisten poistuttua wahhabilaisuus jälleen alkoi elpyi ja sen pääkaupungiksi tuli el Riad, joka oli kappaleen matkaa idempänä hävitettyä Deraiea. Suojellakseen pyhiä kaupunkeja Egyptin täytyi jälleen v. 1824 ja v. 1836 lähettää sotajoukkoja sisämaahan ja viimeksimainitusta vuodesta alkaen Nedjdiä pidettiin miehitettynä kuusi vuotta.
Asir.
Eräässä toisessakin Arabian osassa maantuntemus levisi egyptiläisten sotaretkien kautta. Jemenin ja Hidjasin välinen alue, Asir, oli ainoa osa Arabiaa, josta Niebuhr ei kyselyilläkään voinut saada mitään tietoja, se kun oli arabeillekin tuntematon. Tämä alue oli ainoa osa Arabian rannikkoa, joka täydestä sydämestään kääntyi wahhabilaiseen oppiin. Nedjranin suuri keidas, joka on Asirin ja Jemenin välimailla, oli aikanaan ollut kollydarisen [Koliydarilaisten kesken neitsyt Mariaa palveltiin Jumalana ja naiset uhrasivat hänelle leipiä, josta lahko sai nimensä. Se oli laajalle levinnyt Thrakiassa, Skyytiassa ja Arabiassa.] kristillisen harhaopin pesäpaikkoja ja vastahakoisesti muhammedin oppiin käännyttyään suosinut sen iranilaisia opinsuuntaa, ja sama vaikutus oli levinnyt laajemmallekin, sekä Jemeniin, että varsinkin Asiriin, jonka vuoksi nämä maat oikeaoppisten egyptiläisten mielestä olivat uskolle pahennukseksi ja Asir sitä paitsi naapuruutensa vuoksi ainaisena vaarana Mekalle. Mehemet Ali teki Taifista käsin useita lyhyitä sotaretkiä Asiriin, jonka asukkaat kuitenkin puolustivat itseään sangen urhoollisesti. Jälkeen vuoden 1832 Asirin asukkaat alkoivat käydä niin vaarallisiksi Mekalle, että Mehemet Alin täytyi lähettää heitä vastaan 18,000 miehen armeija. Tällä retkellä oli mukana useita ranskalaisia, ja heidän keräämänsä tiedot ovat ainoat, mitä tästä maasta on tänäpäivänäkään olemassa. Jomard saattoi maanmiestensä tietojen nojalla julkaista Asirista kartan, joka pääpiirteissään lienee oikea. Ei ainoakaan eurooppalainen ole uskaltanut tunkeutua tähän vuorimaahan sen jälkeen kuin Mehemet Ali v. 1841 yhdentoista epäonnistuneen sotaretken jälkeen teki sen asukkaitten kanssa kunniattoman rauhan.
Asirissa on, samoin kuin Hedjasissa ja Jemenissäkin, ensin kapea kuiva ja karu rantalakeus, Tihamma, tämän takana jyrkkään kohoava rantavuoristo, joka oikeastaan on sisämaan ylängön reuna, ja sen takana vihdoin Persian lahtea kohti loivasti viettävä ylänkö. Asir kuuluu vielä monsuunien piiriin, jonka vuoksi ylämaassa sataa runsaasti ja itäiseltä rinteeltä lähtee paljon jokia Arabian sisämaata kohti. Jokilaaksot sen vuoksi ovat Hedjasiin verraten hedelmällisiä ja niissä viljellään sekä vehnää että taateleita, ynnä erinomaisen hienoa kahvia. Itsenäisyyttään tämän maan urheat asukkaat ovat puolustaneet turkkilaisiakin vastaan tähän päivään saakka. Asirinkin joet jonkun ajan virrattuaan ehtyivät kuiviksi jokilaaksoiksi, »vadeiksi», joissa vain rankkasateiden jälkeen on vettä pinnalla, maan sisässä sitä vastoin vuoden umpeensa. Asirin vadit laskevat kahteen suureen päävadiin eli kuivaan uomaan, Dauasiriin ja Ruminaan, jotka niemimaan poikki jatkuvat Persian lahteen saakka.
Arnaud Maribissa.
Jemeninkin tutkimus edistyi jonkun verran egyptiläisten sotaretkien kautta, koska eurooppalaisille kävi niiden johdosta mahdolliseksi tunkeutua sisämaahan. Mainitsemisen arvoinen on varsinkin Louis Arnaud, joka v. 1843, turkkilaisten keralla Sanaan päästyään, sieltä arabialaisen tuttavan avulla pääsi tunkeutumaan satakunnan kilometriä kauemmaksi maan sisään Maribiin, sabalaisten muinaiseen pääkaupunkiin. Retki oli hyvän vaarallinen, sillä heti Sanan takana vallitsi täydellinen nyrkkivalta ja beduiinirosvot tuon tuostakin pysäyttivät sen pienen kauppamatkueen, johon Arnaud eurooppalaisuuttaan salaten oli liittynyt. Tavattuaan ensimmäiset sabalaiset rauniot matkue laskeutui loivaa rinnettä laajalle vehmaalle lakeudelle, jonka läpi virtasi jokia itää ja etelää kohti, ja sieltä löytyi Maribin kuulu pato, perintätiedon mukaan Salomonin sabalaisen kuningattaren Balkiin rakentama. Arnaud löysi raunioista paljon kirjoituksia ja kuvanveistoksia, joita hänen beduiinisaattajansa ei tahtonut sallia hänen tutkia. Kylässä sherifi alussa otti hänet hyvin vastaan ja hän kuuli paljon mieltäkiinnittäviä asioita muun muassa huhun v. Wredestä, joka oli vähän ennen matkustellut Arabian eteläosassa, Hadramautissa, mutta sitten beduiinit alkoivat epäillä Arnaudia englantilaiseksi vakoojaksi. He eivät kuitenkaan tehneet hänelle väkivaltaa. Sherifin oma poika näytteli hänelle Maribin merkillisyyksiä ja hän sai palata kauppamatkueen keralla takaisin Sanaan. Arnaud toi tältä matkaltaan oppineelle Fresnelille, joka oli Ranskan konsulina Djiddassa, puolensataa himjarilaista kirjoitusta, ensimmäisen huomattavamman keräyksen, mitä Arabiasta oli siihen saakka saatu.