Egyptiläisten sotaretkien jälkeen oli Arabian poikki alue verraten hyvin tunnettua maata, joka lännestä oli leveämpi, itää kohti sitä vastoin kapenemistaan kapeni, mutta tämän vaajamaisen alueen kahden puolen oli suunnattoman laajalta aivan tuntematonta maata. Suurin osa siitä epäilemättä oli erämaata, se tiedettiin vanhoista arabialaisista auktoreista, mutta varmaan oli joukossa asuttujakin maita, kuten Etelä-Arabiassa Hadramaut, Genesiin Hazarmaveth, vanhain helleenien Adramytta ja Khadramotites, joka vanhastaan oli suitsutuksistaan maineessa, ynnä Oman, josta vain rannikko tunnettiin.
Englantilaiset Omanissa.
Englannin meriministeriön toimesta kartoitettiin Arabian rannat 1820-luvulla. Tässä työssä oli muun muassa osallisena luutnantti James Wellsted ja hänet Intian hallitus v. 1835 lähetti tutkimaan Omanin sisäosia, haluten tarkempia tietoja tästä maasta, jonka hallitsijan kanssa se oli tehnyt liiton. Niin pitkältä sisämaahan kuin Maskatin imamin valta ulottui, Wellsted siis sai matkustaa ja tutkia kenenkään häiritsemättä. Tunkeutuen Omanin eteläosasta sen rantavuoriston taa hän löysi pitkäveteisen, luodetta kohti kulkevan vadi Bethan, jonka keinotekoinen hedelmällisyys häntä hämmästytti. Asukkaat olivat kaivaneet lähdepaikkoihin toistakymmentä metriä syviä kaivoja, joiden pohjasta oli myötämaahan kaivettu maanalaisia kanavia veden juoksuttamiseksi kymmenen kilometrin päähän ja kauemmaksikin. Kanavaan oli aina määrätyn matkan päähän puhkaistu reikiä maanpinnasta, että niiden perkaajat saivat valoa ja ilmaa. Vesi ei maan alla juostessaan päässyt haihtumaan. Omanilaiset luultavasti olivat oppineet tämän rakennustaidon Persiasta, jonka kanssa Oman oli kauan ylläpitänyt läheistä yhteyttä.
Semedissä Wellsted tapasi erään maanmiehensä, joka oli tullut sinne rantavuoriston, Djebel Akhdarin poikki. Molemmat matkustajat ihailivat sitä paratiisia, joka tältä vuorelta juoksevalla vedellä oli saatu aikaan: »Onko tämä Arabiaa, me sanoimme, onko tämä se maa, jota tähän saakka olemme tottuneet pitämään erämaana? Edessämme on mailittain vihantia kenttiä viljoineen ja sokeriruoko-laihoineen; tiemme poikki juoksee puroja joka suuntaan ja asukkaitten onnellinen ja tyytyväinen ulkomuoto mitä parhaiten täydentää tätä hymyilevää kuvaa.» Suotakin tällä seudulla on, ja samat kasvit, pumpulipensas ja sokeriruoko, joihin Egyptin rikkaus meidän aikanamme perustuu, kasvoivat täällä hyvän yleisinä. Vuorimaassa kukkulat olivat kolkkoja ja paljaita, laaksot sitä vastoin erinomaisen hedelmällisiä. Niissä viljeltiin viiniä ja manteleita. Vuorimaan asukkaat olivat pakanoita ja aivan itsenäisiä. Yleensä ei Maskatin imamilla ollut rantavuoriston takana juuri mitään sanottavaa.
Kaukonäkö Dahnan hieta-aavikoille.
Wellsted kävi sitten kauempana lännessä suuren erämaan partaalla, uskaltamatta kuitenkaan siihen tunkeutua. Tältä puolelta ei kukaan ollut koskaan käynyt Dahnan hieta-aavikoilla. Wellsted näki sinne kuitenkin eräänä päivänä sangen kauas Djebel Akhdärin kukkuloilta. Silmän siintämättömiin oli vain aavoja lentohiekka-aavikoita, joille ei edes karkaistu beduiini uskaltanut lähteä. Ei ainoakaan kukkula, ei edes toisenlainen väri vilkastuttanut hietalakeuksien muuttumatonta toivotonta autiutta.
Kuumeeseen sairastuttuaan Wellsted sitten kulki Djebel Akhdarin poikki Maskatiin pitkin rosoisia laaksoja, joista eräässä virtasi kuusi metriä leveä, mereen saakka jaksava joki. Maskatista hän koetti matkustaa luodetta kohti Nedjdin sisäosiin, mutta ei tarvinnut siihen suuntaan kauaksikaan kulkea, ennenkuin vastassa oli 'wahhabilaisia, »pieniä miehiä, joilla ei ollut muuta pukua kuin vaate vyötäisillään», ja nämä pakottivat retkikunnan oikopäätä palaamaan takaisin. Töin tuskin Wellsted enää pääsi samaa tietä takaisin palaamaan. Tällä retkellä hän tutustui. Batina nimiseen rannikkomaakuntaan, joka hänen mielestään oli maailman taajimpaan asuttuja merenrantamia. Tästä hämmästyttävän viljavasta maasta vietiin ulkomaille indigoa, sokeria ja taateleita. Ennen poislähtöään hän vielä tutki Ras-el-Djebel vuoristoa, joka pohjoista kohti tunkeutuen pistää kauas Ormus salmeen ja päättyy ammoin kuuluun, mahtavaan Musandam nimiseen vuoriniemeen. Tuskin oli Wellsted maasta poistunut, kun wahhabilaiset tekivät Omanin hedelmällisiin keidasseutuihin ryöstöretken.
V. 1876 eversti Miles jatkoi Wellstedin työtä Omanissa, mutta kauas sisämaahan ei hänkään päässyt tunkeutumaan, ennenkuin ääretön hiekkameri ylipääsemättömänä pakotti hänetkin palaamaan.
Wellsted oli yrittänyt tunkeutua Hadramautin sisäosiin, ennenkuin alkoi työnsä Omanissa. Cruttendenin, »Palinuruksen» merimittausretkikuntaan kuuluvan upseerin keralla hän oli etelärannalta noussut kappaleen matkaa sisämaahan ja löytänyt Nakab-el-Hadjarin rauniot himjarilaisaikaisine kivikirjoituksineen, mutta kun hän v. 1835 aikoi Asirista käsin pyrkiä Hadramautin sisäosiin, saapui tieto egyptiläisten siellä kärsimästä suuresta tappiosta ja hänen oli jättäminen matkansa sikseen. Omanistakin käsin hän yritti päästä Hadramautin salaperäisiin sisäosiin, mutta sen esti Dahnan eli Ruba-el-Khalin suunnaton hietameri.
Hadramaut.