Snouck Hurgronje, alamaalainen kansallisuudeltaan, matkusti Mekkaan kolmisenkymmentä vuotta Burtonin pyhiinvaelluksen jälkeen. Astuttuaan maihin Djiddassa hän vietti ensin viisi kuukautta rannikolla ja matkusti sitten Mekkaan oppineena lääkärinä. Mekassa hän oleskeli toiset viisi kuukautta pyhiinvaelluskaravaanien väliajalla tutustuen pyhään kaupunkiin sen arkiasussa. Matkakertomuksessaan hän mitä tarkimmin kuvaa sitä, kertoen muun muassa, kuinka kaupungin pinta hitaasti nousee pyhien rakennuksien ympärillä, niin että nämä ovat jääneet yhä syvenevään kuoppaan. Sama ilmiö oli aikoinaan huomattavana Egyptin temppelikartanoiden ympärillä. Kaaba on nykyään pari kolme metriä katua alempana ja joutuu sen vuoksi sateilla tulvan valtaan. Epäilemättä rautatie on Arabiassa samoin kuin muuallakin lieventävä eristäymistä, niin että muhamettilaisten pyhiin kaupunkeihin käy yhä helpommaksi päästä, mutta mitään uutta niistä tai niiden menoista tuskin enää tulee julki.- ecu.

Kaaba.

Mekan kuulu Kaaba on Muhammedia ja hänen uskontoaan paljon vanhempi pyhättö. Nimensä se on saanut siitä, että se on kuusitahoisen arpanopan muotoinen. Se on kömpelö kivirakennus, jonka ovi yhä vielä, samoin kuin ennen Muhammediakin käytetyssä rakennuksessa, on 7 jalkaa korkealla maasta, niin että huoneeseen on noustava tikapuilla. Akkunaa siinä ei ole ensinkään. Kaaba on siis Arabian vanhin epäjumalantemppeli. Muhammed poisti siitä epäjumalat ja antoi sen synnylle uuden selityksen: se muka oli Abrahamin ja Ismaelin rakentama, yhden Jumalan palvelukselle pyhitetty rakennus, jonka pakanat sitten myöhemmin muuttivat epäjumalantemppeliksi. Alkuperäinen rakennus on tosin moneen kertaan uusittu, mutta yhä vielä Kaaba on lähinnä samanlainen kuin alkuaikoina. Seinien rakenne on samanlainen kuin Salomonin temppelin. Hävittäessään epäjumalat Muhammed kuitenkin säilytti niiden palvelemiseen liittyvät menot, antaen niille vain uuden sisällyksen. Tärkein palvontaesine on yhä vielä Safaa kohti antavaan ulkonurkkaan kiinnitetty musta kivi, joka on siksi korkealla, että keskikokoinen ihminen parhaiksi ulottuu sitä suutelemaan. Kivi luultavasti on joko tulivuoren purkama tai ilmasta pudonnut meteorikivi. V. 683 j.Kr. se tulipalossa halkesi, mutta molemmat puoliskot liitettiin yhteen hopealla. Muhammedin sanain mukaan enkeli Gabriel antoi tämän kiven Abrahamille, mutta tietenkin se oli vain pyhin kaikista niistä fetisheistä, joita temppelin ympärystä oli täynnään Muhammedin aikana. Hävittäessään epäjumalat profeetta säilytti menot, kuten pyhätön kiertämisen seitsemään kertaan ja palvottujen esineiden kosketuksen eli suutelemisen. Mustan kiven ohella hän säilytti n.s. etelän kiven, saman, joka nykyään on Kaaban Jemeniä kohti antavassa nurkassa. Korvaukseksi epäjumalain poistamisesta Muhammed keksi paikkoja, jotka pyhitettiin Abrahamille, Ismaelille ja Hagarille. Kaaban itäseinällä on »Multazam», jossa palvojain tulee rukoilla levitetyin käsin ja painaen ruumistaan huonetta vastaan. Samalla seinällä on oven toisella puolella matala kuoppa, jossa ennen oli se kivi, jolla Abraham seisoi Kaaban rakentaessaan. Nykyään paikkaa sanotaan savensekoitus-paikaksi, sillä siinä muka valmistettiin muurilaasti, kun pyhättöä rakennettiin. Kaaban pohjoispuolella ovat Ismaelin ja Hagarin haudat. Näissä ja useissa muissa paikoissa rukous on erikoisen tehokas ja tulee kuulluksi. Muhammedin aikana Kaaban ulkopuoli verhottiin raidallisella Jemenin kankaalla, mutta kaliifit hankkivat sen sijaan kuvin kirjailtua brokaadia. Egyptin hallitus lähettää vielä tänä päivänä jokaisen pyhiinvaeltajakaravaanin kanssa uuden mustan brokaadin eli kiswan, johon on kullalla ommeltu koraanin lauseita. Makaamia eli kiveä, jolla Abraham seisoi, säilytettiin ennen itse Kaabassa — sittenkuin se oli otettu pois savensekoituspaikasta — nyt sitä vastoin erikoisessa pienessä pyhätössä laatikkoon suljettuna. Palvojat saavat ristikon läpi koskettaa laatikkoa, mutta kiveä heille ei näytetä. Keskiajalla se joskus näytettiin; siinä oli kirjoitus ja muka Abrahamin jalan jälki. Kirjoituksesta Fakihi niminen vanha arabialainen historioitsija on julkaissut osan jäljennettynä: se näyttää olevan kirjoitettu vanhoilla syyrialaisilla kirjaimilla.

Pyhiinvaellus Mekkaan.

Pyhiinvaeltaminen Mekkaan oli sekin tapa, joka oli Muhammedia paljon vanhempi, mutta vasta Muhammedin kautta se kävi kansainväliseksi tavaksi, hän kun velvoitti jokaisen oppinsa tunnustajan käymään Mekassa ainakin kerran, taikka antamaan itsensä edustamisen jonkun toisen asiaksi. Mekassa käynyt saa hadjin arvon ja käy kautta muhamettilaisen maailman muita arvokkaammasta miehestä.

Suurimmat kaikista pyhiinvaeltajamatkueista ovat ne kaksi, jotka lähtevät vuosittain toinen Damaskosta, toinen Kairosta — edellinen nykyisin rautatietä kulkien. Egyptin matkueeseen yhtyi ennen lähellä Akabaa Pohjois-Afrikan pyhiinvaeltajamatkue, joka nyt kulkee Suezin kanavan kautta. Damaskon matkueeseen keräytyy joukkoja Anatoliasta, Kurdistanista, Mesopotamiasta ja Syyriasta. Kolmas pienempi matkue lähtee Meshed Alista, Eufratin suupuolesta, ja siihen kuuluu etupäässä persialaisia, neljäs, johon kuuluu neekereitä, nubialaisia y.m., kulkee Kosseirista, Ylä-Egyptistä, Punaisen meren poikki Medinan satamaan Jamboon, viides, joka tuo väkeä Intiasta ja Malaijisaaristosta, nousee maihin Djiddassa; näiden lisäksi tulee vielä pyhiinvaeltajamatkueita Jemenistä ja Nedjdistä. Matkan vaikeudet olivat varsinkin ennen tautien, puutteen ja rosvojen vuoksi niin suuret, että joskus karavaani saattoi menettää kolmasosan jäsenistään matkalla.

Saavuttuaan kymmenisen kilometrin päähän Mekasta pyhiinvaeltajat rukouksien ja peseytymisen jälkeen riisuvat päältään tavalliset vaatteensa ja pukeutuvat kääreeseen, o n näimme Wallinin tekevän. Muuten vaatekappaletta ei ole lupa pitää, ei edes päähinettä eikä jalkineita. Partaa ei saa ajaa, ei kynsiä leikata, eikä päätään öljytä sillä ajalla, minkä menoa kestää. Tärkeimmät menoista ovat käynti Mekan pyhässä moskeassa, jonka keskellä Kaaba on, ja mustan kiven suuteleminen, ynnä Kaaban kiertäminen seitsemään kertaan, kolmasti juosten, neljästi hitaasti, Abrahamin kiven koskettaminen, Safan mäelle nouseminen ja juokseminen siltä Manvan mäelle seitsemän kertaa, juokseminen Arafatin mäelle, saarnan kuuleminen. Muzdalifassa, joka on Mekan ulkopuolella, pyhiinvaeltajan tulee viettää yksi yö, sitten Minan läheisessä laaksossa kivittää pirua ja toimittaa siellä uhri. Näiden menojen jälkeen pyhiinvaeltajat pukeutuvat tavallisiin vaatteihinsa, viettävät Mekassa vielä kolmisen päivää ja käyvät sitten Medinassa profeetan haudalla rukoilemassa.

Hedjasin eteläosissa, Asirissa ja Jemenin pohjoisosissa tutkimus on viime vuosikymmeninä sangen vähän edistynyt. Osaksi tähän on syynä Jemenin kahvin viljelyksen rappeutuminen; tuskin väestön omaa tarvetta maa enää tuottaa. Jaava on kilpailullaan tuhonnut Arabian kahvinviljelyksen. Turkkilaisten anastettua Jemenin ylämaan matkustaminen kuitenkin kävi jonkun verran turvallisemmaksi, etenkin kun arabialaiset siitä pitäen kävivät eurooppalaisia kohtaan suosiollisemmiksi, toivoen heistä apua turkkilaisia vastaan.

Halévy.

Sanasta, Jemenin pääkaupungista, joka on enemmän kuin 2,000 metriä korkealla merestä, ylänkö verraten jyrkästi laskee itää kohti niille aroille, joiden keitaat olivat sabalaisten sivistyksen kantamaina. Näiden arojen eteläosassa on Jemenin Djauf, pohjoisosassa Nedjran, joka oli kristinuskon viimeinen tyyssija Arabiassa. Kun vanhain kirjoitusten tarve ensimmäisten löytöjen jälkeen kävi seemiläisten vanhan historian tutkimiselle yhä tärkeämmäksi, lähti Josef Halévy, nuori oppinut Ranskan juutalainen, v. 1869 Adenista näihin seutuihin pyrkimään, oppineeksi Jerusalemin rabbiksi pukeutuneena. Tämä valepuku suojeli hänen henkeänsä, vaikka saattoikin hänet kaikenlaisille nöyryytyksille alttiiksi. El Ghailin keitaassa hän löysi Meinin rauniot, otaksuen ne minalaisten vanhan pääkaupungin raunioiksi. Paljon vanhoja sabalaisiakin kirjoituksia hän täältä sai. Käytyään Kamnassa, roomalaisten Caminacumissa, ja Kharibab el Bedassa, Pliniuksen Mescassa, jonka luona roomalaiset Aelius Galluksen johdolla v. 24 e.Kr. voittivat sabalaisten sotajoukon, Halévy Ahkafin erämaan kulmitse matkusti Nedjraniin. Erämaan reunalla hän näki raunioita, mutta itää kohti levisivät rannattomat hieta-aavikot, jotka olivat beduiineille aivan tuntemattomat. Pohjoisella taivaanrannalla vihdoin kohosi näkyviin taaja palmumetsä ja kesäkuussa 1870 Halévy monien vaarain ja kärsimysten jälkeen saapui Nedjranin Makhlafiin, jossa juutalaiset erinomaisen innokkaasti ottivat hänet vastaan. Juutalaiset olivat tässä keitaassa suuressa suosiossa ja Halévy nautti siellä sen vuoksi vapautta ja lepoa. Hän tapasi Jemenissa paljon juutalaisia siirtokuntia (vert. I, s. 194); toisten luulon mukaan ne ovat siellä eläneet Salomon ajoista saakka. Makhlafista hän palasi Djaufiin läntisempää, vähemmän erämaanluontoista tietä, tavaten vadeissa raunioita, joista ei kenelläkään siihen saakka ollut aavistusta ja joita hänkään ei voinut tutkia, vaikkapa hänen otaksuttu pyhyytensä suojelikin häntä murhalta. El Ghailiin saavuttuaan hän matkusti sabalaisten muinoisen pääkaupungin Maribin ja sen kuulun padon raunioille, voimatta kuitenkaan saada siellä suuria aikaan, koska niillä seuduin oltiin erikoisen suvaitsemattomia juutalaisia kohtaan.