Kuuluin kaikista Tibetin matkustajista on ruotsalainen Sven Hedin. Jo kahdennellakolmatta ikävuodellaan hän alkoi tutkimusretkensä Aasiassa. Tehtyään ensin pari valmistelevaa matkaa Persiaan ja Bukharaan hän v. 1894 matkusti Pamiriin ja alkoi siten tutkimuksensa, jotka hänelle tuottivat maailmanmaineen. Hän nousi mainittuna vuonna kuululle Mustaghatalle eli »Jäävuorien isälle» kuudentuhannen metrin korkeuteen, mutta sen kolmenkertaiselle taruissa kuululle lumihuipulle hänen oli mahdoton päästä. Kirgiisit väittävät, että kotkainkin on mahdoton päästä tämän vuoren kukkulalle. Siellä muka on taivaallinen kaupunki, Janaider, jonka puutarhoissa kuolema, kylmyys, pimeys ja suru ovat tuntemattomat. Tämä, vuori on Pamirin ylängön voimallisin itäinen rajavartija ja Himalajan, Karakorumin ja Tibetin korkeiden kukkulain viimeinen etuvartija luoteen ilmalla. Hedin tarkkaan kartoitti sen laajat glasierit ja laajensi ympäristöjen karttaa kauas Pamirin sisäosiin saakka.
Seuraavana vuonna Hedin teki vaarallisen ja uhriensa vuoksi kamalan matkan Jarkentista Khotaniin Takla-makanin erämaan poikki.
V. 1896 hän kulki Takla-makanin poikki Khotanista Shahjariin, Tarimin rannalle. Tällä retkellä hän löysi kaksi muinoista kaupunkia, jotka olivat vuosisatoja maanneet liikkuvan hietameren alla, jälleen paljastuakseen hieta-aaltojen kulkiessa tuulen mukana eteenpäin.
Samana vuonna Sven Hedin vielä valaisi Lop-norin aluetta, jonka omituisiin soihin ja järviin Tarimin vesi jää. Hän löysi suuren muinaisen järven kuivuneen uoman metsäisine rantoineen ja luuli tätä uomaa varsinaiseksi historialliseksi Lop-noriksi. Przevalskin Lop-nor on kauempana etelässä eikä sen rannalla ole mitään metsiä.
Lop-norin seuduilta Hedin jatkoi matkaansa Tibetiin ja tämän myrskyjen lakaiseman ylängön eräästä tuntemattomasta osasta löysi melko jakson suolajärviä, joiden »korkeat smaragdiviheriät aallot metallisella soinnulla iskevät rantojaan» keskellä erämaan suurta hiljaisuutta. Vuosina 1899—1900 hän tarkkaan tutki ja kartoitti Jarkent-joen ja sen jatkon Tarimin, laskien sitä veneellä aina Przevalskin Lop-noriin saakka. V. 1901 hän vielä tarkemmin tutki nämä järvet ja rämeet, joihin Tarim pitkän juoksunsa jälkeen riutuu, ja lähellä sitä kuivanutta uomaa, jota hän itse pitää oikeana Lop-norina, löysi vanhan hylätyn buddhalaistemppelin, jossa oli lähes tuhat vuotta vanhoja käsikirjoituksia.
Toukokuussa 1901 Sven Hedin tällä neljännellä matkallaan lähti Tsharkhlikista, Takla-makan erämaan eteläreunalta, kulkeakseen koko Tibetin poikki Induksen lähteille. Hän kulki korkean Arka-tagin ja useiden muitten itä-länsisuuntaisten vuorijonojen poikki, mutta viiden päivämatkan päässä Lhasasta hänet pysäytettiin ja palautettiin takaisin. Hän matkusti nyt muiden tutkimia seutuja Lehiin ja sieltä Intiaan. Hänen tarkat ja seikkaperäiset karttansa, järvimittauksensa, vesistötutkimuksensa ynnä geologiset ja meteorologiset havaintonsa saivat tiedemiesten puolelta mitä parhaan mainesanan.
Viidennellä matkallaan (1906—1908) Sven Hedin matkusti Turkin Armenian, Persian ja Belutshistanin kautta Intiaan, aikoen sieltä Himalajan poikki kulkea Brahmaputran latvaosan Tsangpon laaksoon ja tutkia sen pohjoispuolella olevan tuntemattoman alueen. Englannin hallitus kuitenkin kielsi häneltä pääsyn Tibetiin, joka Younghusbandin Lhasaan tekemän sotaretken jälkeen oli kokonaan suljettu eurooppalaisilta, ja Hedinin täytyi sen vuoksi kulkea Kashmirin kautta Ladakhiin ja sieltä muka Itä-Turkestaniin lähdettyään poiketa matkalla Tibetin keskiosiin, lähestyäkseen pohjoisesta valitsemaansa tutkimusaluetta. Hänellä oli Lehistä lähtiessään oivallisesti varustettu karavaani ja runsaasti hevosia ja muuleja, mutta vuodenaika oli myöhäinen, Tibetin ylängöllä talvisydän, ja siitä tuli todellinen »kuolonmarssi» hänen kuormajuhdilleen. Ankarissa myrskyissä ja pakkasissa niitä sortui kuolemaan melkein joka leiripaikalle, ja susilaumat ja korpit sen vuoksi olivat hupenemistaan hupenevan karavaanin uskolliset saattajat. Mutta laitumesta ei näillä myrskyisillä ja melkein lumettomilla ylängöillä ollut puutetta, sen enempää kuin vedestäkään, ja aroriistaa, kesyttömiä jakkeja, antilooppeja ja kulaaneja eli villiaaseja oli laumoittain melkein kaikkialla. Ngangtsetso järvelle päästyään Hedin suoritti tarkkoja syvyysmittauksia ja kartoitti järven, mutta siellä hänen tiensä oli nousta pystyyn. Piirin maaherra aikoi kieltää häntä edelleen Shigatseen matkustamasta, mutta peruutti kiellon, kun Hedin sinne sai Intiasta lähetetyn postinsa tashilaaman, koko Tibetin ylimmän hengellisen herran toimesta. Hän kulki nyt matkaa jatkaessaan ensi kerran Trans-Himalajan poikki ja saapui asutumman maan kautta onnellisesti Shigatseen. Kiinalaisen vaikutuksen kautta hän siellä sai nähdä tibetiläisten hengelliset uudenvuodenjuhlat ja pääsi itse tashilaaman, buddhalaisten paavin, puheille. Matkaa jatkaessaan Hedin aikoi käydä Dangra-jum-tso järvellä, mutta tibetiläiset estivät tämän, samoin kuin menomatkallakin, koska järvi oli pyhä. Tällä retkellä Hedin tuli kulkeneeksi kahdesti Trans-Himalajan poikki. Palattuaan Tsangpon laaksoon hän Tradumin kohdalla kulki Nepalin rajan poikki ja kiertoteitä matkaten löysi tämän kuulun joen lähteet pyhän Manasarowar-järven eteläpuolelta Himalajan pohjoisimmasta harjanteesta, suuresta Kubigangri nimisestä glasierista. Tämän jälkeen hän tutki Sutlejn lähteet ja Manasarowar-järvet ynnä niiden maanalaiset laskuväylät. Nämä työt suoritettuaan hän matkusti Gartokiin ja sieltä edelleen Lehiin. Tärkein tulos hänen matkastaan oli tieto Trans-Himalajasta, jonka hän huomasi ulottuvan Tengri-norista Gartokin pohjoispuolelle saakka.
Lehistä käsin hän teki vielä toisen retken Tsangpon pohjoispuolisiin seutuihin ja päätti nyt Transhimalajan selvittelyn. Seuraavassa kerromme lähemmin tämän aikamme onnekkaimman Aasian-tutkijan matkoista.
Sven Hedin Pamirissa, Itä-Turkestanissa ja Tibetissä vv. 1894—1897.
Saavuttuaan arojen poikki ihanan Ferghanan pääkaupunkiin Margelaniin, Hedin päätti kulkea Kashgariin »Maailman katon» poikki, vaikka kaikki olojen tuntijat varoittivat häntä lähtemästä talvella Pamiriin. Turkestanin venäläinen kenraalikuvernööri lähetti alueen kirgiiseille käskyn, että heidän piti jurttineen, polttoaineineen ja ruokatavaroiden tulla määrätyille paikoille matkustajaa vastaanottamaan, ja huolimatta lumimyrskyistä, kammottavista pakkasista, korkeista alppisolista kaikkine talvisine vaaroineen kirgiisit uskollisesti noudattivat tätä käskyä. Sittenkin oli matka vaikeuksia ja vaaroja täynnä.