Alain poikki talvikelillä.
Isfairanin laaksoa nousten, vaarallisia iljankopolkuja matkaten, Hedinin retkikunta nousi lähes 4,000 metriä korkeaan Tengis-bajsolaan, yhteen niistä monista, joita Ferghanasta kuljetaan 6,000 metrin korkuisen Alai-vuoriston poikki Pamirin pohjoisosassa olevaan Kysyl-sun laaksoon. Helmikuun loppu oli lumimyrskyjen ja lumivyöryjen vuoksi vaarallisin aika solamatkalle.
Kymmenkunta kirgiisiä kulki edellä raivaamassa tietä kinoksien läpi ja hakkaamassa jäätiköihin portaat. Matkustajan kaikki tavarat oli sälytetty pienien vuorihevosten selkään, jotka ihmeteltävän ketterästi suoriutuivat näillä vaarallisilla vuoriteillä, laskien luisua tai takakintuillaan laahustaen rinteitä pitkät matkat, kiiveten ketterästi kuin kissat jyrkänteille ja uskomattoman varmasti astellen kapeita livettäviä polkuja, jotka useimmiten olivat iljangalla, äkkijyrkkä kuilu allaan. Suurenmoisten rotkolaaksojen pohjaa nousi tie yhä korkeammalle, kulkien Isfairan joen poikki hataria, osasta puolilahoja siltoja. Luonto oli samalla sekä ihanaa, että kammottavan kolkkoa. Jossain paikassa oli äsken pudonnut lumivyöry täyttänyt koko laakson pohjan, haudaten sekä joen että tien alleen; joki oli puhkaissut vyöryn läpi tunnelin itselleen, mutta retkikunnan täytyi kiivetä lumimäen poikki, joka oli niin jyrkkä, että tarvittiin kuusi kirgiisiä joka hevosta mäen päälle työntämään. Laakson pohja ja polku sen mukana nousi lopulta niin jyrkäksi, että kuormat oli miesten selässä vähin erin kannettava pelättyyn Tengis-bajsolaan, joka katkaisee Alain selänteen.
Joka puolella näkyi solasta lumisia vuorenselänteitä, siellä täällä vain kurkisti lumesta paljas kallionkeila. Kaakossa hohti Alain terävien selänteitten takaa etäisyydestä sinisenä ja valkoisena ihana Trans-Alai pilviin katoavine huippuineen ja häikäisevän kirkkaine lumikenttineen. Takanapäin laskivat vedet Syr-darjaan, edessäpäin Amu-darjaan. Tie laskeutui vedenjakajalta taas jyrkkään ja toisen laviinikeilan poikki toisensa jälkeen täytyi retkikunnan kiivetä. Suurin lumivyöry oli lähes puolta kilometriä leveä ja pariakymmentä metriä paksu. Moinen lumivyöry olisi alleen haudannut vaikka mimmoisen matkueen, ja kun laviinin alaosa aina paineen vuoksi paikalla muuttuu jääksi, olisi sen alta ollut mahdoton pelastua. Lumi suli jo kaikkialla, ja muiden vaikeuksien lisäksi oli aina vähän väliä kahlattava purojenkin poikki. Kun alkoi sataa lunta ja ilma kävi aivan sakeaksi, täytyi yhden miehen edellä kulkien tunnustella pitkällä tangolla tien pohjaa. Pahemmitta tapaturmitta retkikunta kuitenkin pääsi Alain laaksoon sillä kohdalla, jossa Kokandin entisen hallitsijan vanhan linnan savimuurit vielä muistuttelivat Pamirin menneitä valtiollisia oloja; mutta jos matka olisi tapahtunut päivää myöhemmin, olisi lumimyrsky,, buraani, sen solassa tavannut ja silloin sen olisi voinut periä ellei tuho, niin ainakin pitkällinen viivytys.
Talvinen Pamir.
Alain laakso, jonka läpi Kisil-su juoksee, on Pamirin lumisin osa. Kirgiisit hankkivat täällä kaksi kameelia edellä kulkemaan, ja nämäkin saattoivat toisin paikoin vaipua lumeen melkein näkymättömiin. Öillä oli -20° pakkanen. Kun lunta on laaksossa oikein vahvalti, täytyy kirgiisien solista toiseen kulkiessaan ajaa edellään jakkeja, jotka kahlaavat ja puskevat puhki pahimmatkin kinokset.
Seurattuaan jonkun aikaa Kisil-sun pohjoisrantaa retkikunta kahlasi sen poikki ja lähti nousemaan mahtavaan Trans-Alain vuoristoon, jonka korkein kukkula kohoaa 7,000 metriä merenpinnasta. Urtakin luona eivät retkikuntaa odottaneetkaan jurtat eikä valmiit valkeat, koska se kylänvanhin, jonka velvollisuudeksi tämä oli annettu, oli Attjollin solassa joutunut buraaniin, joka esti häntä matkaa jatkamasta ja eräältä paimenelta hautasi lumeen 40 lammasta. Hän oli lähettänyt kuusi miestä Hediniä vastaan, mutta yhdeksän päivää ponnistettuaan lumisessa solassa ja hevosen menetettyään oli näiden täytynyt jättää sekä jurtta että poltokset solaan. Kaksi miestä oli kadonnut. Neljä oli kuitenkin päässyt Djipptikin kirgiisien luo, joilta he olivat saaneet lainaksi jurtan ja poltoksia, tuoden ne myöhemmin illalla Urtakiin. Näistä neljästä oli yksi palelluttanut jalkansa ja toinen tullut lumisokeaksi; kaksi tervettä miestä oli suojellut silmänsä jouhiverkolla ja nahkaremmillä. Yöllä oli tällä asemalla -34° pakkanen; mutta maalisk. 5 p. osoitti lämpömittari auringonpaisteessa +52° C. Susilaumain jälkiä näkyi ja kirgiisit kertoivat niistä paljon kamalia juttuja.
Aamulla maalisk. 9 p. kaikki kirgiisit polvistuivat lumeen rukoillakseen Allahilta onnellista matkaa pelätyn Kisil-art-solan poikki, jossa buraanit ovat kovin äkilliset ja vaaralliset, mutta Hedinin retkikuntaa suosi solassa mitä paras sää. Vedenjakajalla on solan korkeus 4,271 metriä. Solan eteläpuolella lumi nopeaan väheni, maa oli laajalti aivan paljastakin, laaksot olivat avarammat ja vuoret suhteellisesti matalammat, maan yleinen tasapinta kun oli niin korkea.
Kara-kul.
Karavaaninsa jakaen Hedin teki matkan Kara-kul nimiselle suolajärvelle mitatakseen sen syvyyden. Jää, joka toisin paikoin oli yli metriä paksu, paukkui ja soi kummasti jalkain alla. Mukana olevat sarttilaiset luulivat äänen johtuvan siitä, että suuret kalat puskivat jäähän päätään, mutta kirgiisit tiesivät, ettei järvessä ollut kaloja ensinkään. Suurin mitattu syvyys oli 230 metriä. Järven toisella rannalla Hedin erään seuralaisensa keralla eksyi joukostaan ja heidän täytyi viettää yönsä taivasalla kirgiisiläiseen tapaan polvillaan, pää maahan taivutettuna ja korot tuulessa. Kirgiisi tässä asennossa nukkui makeasti. Hedin ei tosin saanut unta, mutta hänen täytyi myöntää, että se paremmin kuin mikään muu suojeli vilulta.