Helmikuun puolivälissä 1895 Hedin kahdella neljän hevosen vetämällä araballa lähti Kashgarista uudelleen matkaan, tällä kertaa matkan lähimpänä määränä Maralbashi, joka on kauempana Kashgar-joen rannalla. Alussa matka kävi verraten asuttujen seutujen kautta, mutta jo kolmantena päivänä maisema oli vain autiota aroa, jolla oli niin vahvalti hienoa, tuulen ajelemaa pölyä, että arabat kulkivat kuin polsterilla ja kävelevän jalka melkein kokonaan vaipui siihen. Tuulen mukana pöly tunki kaikkialle, tehden matkustuksen työlääksi ja raskaaksi. Paikoitellen oli suuria metsiäkin, jotka täällä sisimmässä' Aasiassa ovat niin harvinaisia. 22 p. helmik. Hedin koko päivän ajoi poppelimetsässä, jossa sanottiin asustavan tiikereitä, susia, kettuja, hirvieläimiä, antilooppeja ja jäniksiä. Tie oli yleinen kiinalainen postitie ja sopivien matkain päässä oli aina asematalot. Polttopuu- ja heinävarastoineen, vajoineen ja rattaineen nämä usein olivat sangen maalaukselliset. Sarvikarja, lampaat, kissat, koirat ja kanat vilkastuttivat niiden elämää. Munia, maitoa ja leipää oli kaikkialla saatavana. Aasikaravaanit kuljettivat tätä tietä pumpulia, teetä, mattoja, vuotia y.m. Aksusta Kashgariin. Joka asemalla oli kiinalainen postinhoitaja, kolme muhamettilaista postinkuljettajaa ja kymmenen hevosta ja posti kulki täsmälleen ja nopeaan. Sitäpaitsi oli tällä välillä huolellisesti rakennettu sähkölennätinjohto.

Maralbashi oli pieni kaupunki kiinalaisine linnoineen, muurineen, moskeijoineen. Lähellä kaupunkia pyörittivät Kashgar-joesta johdetut kanavat myllyjä, seudussa kun viljeltiin paljon riissiä, maissia ja vehnää. Asukkaat olivat turkkilaista rotua, kuten yleensäkin Itä-Turkestanissa, jossa kuitenkin väestön sekoitus on hyvin suuri. Sotaväki ja ylemmät virkamiehet ovat kiinalaisia, kauppiaat osaksi hinduja.

Erämaan kangastuksia.

Hedinin aikomus oli nyt lähteä rohkealle matkalle Takla-makan erämaan poikki, toivoen tästä matkasta tärkeitä sekä maantieteellisiä että muinaistieteellisiä tuloksia. Pitkin keidasseutuja puhuttiin siitä, että muka erämaassa oli paljon suurien vanhojen kaupunkien raunioita ja salatuita aarteita ja Hedin oli vakuutettu siitä, että näillä huhuilla ja taruilla oli tosipohja, hiekkaerämaa kun kaikesta päättäen on Tarimin syvänteessä historiallisellakin ajalla vallannut keidasviljelykseltä alaa.

Matkaa varten hän tarvitsi kameeleja ja näitä oli hänen vakuutettu paraiten saavan Maralbashista. Siinä toivossa hän kuitenkin kokonaan pettyi; jonka vuoksi hän matkusti lounatta kohti Lajlikiin, joka on Jarkent-joen varrella, odotellakseen siellä matkavarustuksia ja kameeleja, joita hän lähetti miehensä hankkimaan. Matka Lajlikiin kulki laakeain seutujen kautta, joita kauan rinnakkain juoksevat Kashgar-darja ja Jarkent-darja osaksi tulvillaan, osaksi kaivettujen suurenmoisten kanavain kautta hedelmöittävät. Melkoisia poppelimetsiä kasvoi täälläkin monessa kohden, kylät olivat rauhallisia, matkustaja otettiin hyvin vastaan, ja kiinalaiset viranomaiset, joilla oli tieto Hedinin tulosta, pitivät kiitettävää huolta hänen toimeentulostaan ja viihtymyksestään. Monta hyvää tilaisuutta hänellä oli tutustua rahvaan elämään ja tapaan, jolla sitä hallittiin, varsinkin oikeudenkäyntiin, jota usein hoidettiin aito salomonilaiseen henkeen, mutta ehkä vielä useammin molempien riitapuolien vahingoksi. Maanviljelys on kokonaan keinotekoisen kastelun varassa, ja jos joet uomaansa muuttavat, joka lakeuksilla ei ole harvinaista, jäävät kylät ja kaupungit autioiksi, ellei niille voida keinotekoisilla laitoksilla vettä johtaa. Sateentulo on vähäinen vuoden umpeensa, talvi tosin kylmä, mutta melkein lumeton. Kun vallitsevat tuulet tulevat erämaan puolelta, ovat pölymyrskyt keidasalueella yleisiä ja silloin voi ilma käydä sakeaksi kuin sakeimmassa sumussa. Mihin kanavia ei voida suunnata, siellä on maa kuivaa aroa ja hiekka-erämaata, mutta missä vettä on saatavana, antaa se erinomaisia satoja.

Kaikissa näissä kylissä puhuttiin erämaan tarukaupungeista ja aarteista. Siellä oli muka torneja, muureja ja taloja, joissa oli hopeaa ja kultaa kasoittain. Mutta jos joku lähti sinne kameeleineen ja sälyytti näiden selkään kultaa ja hopeaa, niin ei hän päässytkään palaamaan, erämaan henget kun muka pidättivät hänet; vasta hopeat ja kullat pois annettuaan hän saattoi toivoa pelastuvansa. Muuan 80-vuotias ukko kertoi nuoruudessaan tunteneensa miehen, joka oli erämaassa eksyttyhän tullut autioon vanhaan kaupunkiin. Huoneissa oli ollut suunnattoman paljon kiinalaisia jalkineita, mutta ne olivat rauenneet tomuksi, kohta kun niihin oli koskenut. Muuan toinen oli tavannut kaupungin, jossa oli ollut paljon hopearahoja, mutta kun hän oli täyttänyt kaikki taskunsa ja mukana olleen säkin ja lähtenyt paluumatkalle, oli hänen kimppuunsa hyökännyt parvi villikissoja säikäyttäen hänet niin pahanpäiväisesti, että hän heitti pois kaikki hopeat. Kun hän jonkun ajan kuluttua palasi takaisin, koettaakseen uudelleen onneaan, oli hiekka haudannut alleen koko salaperäisen kaupungin.

Parempi onni oli eräällä muhamettilaisella papilla ollut. Hän oli velkaantunut ja lähtenyt erämaahan kuolemaan. Mutta sieltä hän olikin löytänyt niin paljon kultaa ja hopeaa, että hän nyt oli suunnattoman rikas. Mutta lukemattomia aarteiden etsijöitä oli erämaahan kadonnut ainiaaksi. Jos mieli pois päästä ja tuoda kulta mukanaan, täytyi voida karkoittaa henget pois. Nyt henget noituivat ne onnettomat, jotka erämaahan lähtivät. Heidän päänsä joutui pyörälle, niin että he tietämättään aina kulkivat piiriä ja palasivat entisille jäljilleen. Käveltiin ja käveltiin, kunnes uuvuttiin tai janoon sorruttiin. Jarkentista piti samaan aikaan lähteä kaksitoista miestä erämaahan aarteita etsimään. Näille retkille lähdettiin mieluimmin keväällä, koska luultiin hietamyrskyjen silloin paljastavan kullan. Kuukausi takaperin oli erämaahan lähtenyt mies, mutta hän ei koskaan palannut. Jarkentissa kerrottiin vaeltajan erämaassa tuon tuostakin kuulevan ääniä, jotka mainitsivat häntä nimeltä; jos hän lähti kulkemaan näiden äänien perässä, eksyi hän ja nääntyi janoon.

Nämä jutut sattuvasti muistuttavat niitä taruja, joita Marco Polo aikanaan kuuli Lopin erämaasta.

Sven Hedin olisi tahtonut tehdä tämän erämaanmatkan talvella, jolloin erämaassa olisi tullut mukaan otetulla vedellä paljon kauemmin toimeen, mutta kameelien viipymisen vuoksi myöhästyi retki, niin että lähtö saattoi alkaa vasta huhtikuun 10:ntenä. Vettä, jota kuljetettiin rautasäiliöissä ja nahkasäkeissä, oli arvion mukaan 25 päiväksi, ruokavaroja kuukausiksi, kameeleja varten öljyä, joilla niiden sanottiin tulevan erinomaisen kauan toimeen muutta ruoatta, ja erinomaisen runsaat muut varustukset, Hedinin aikomus kun oli Khotan-darjan laakson saavutettuaan jatkaa matkaa Tibetiin. Hän aikoi ensin kulkea koillista kohti Masar-tag nimiselle vuorelle, jonka luultiin Jarkent-darjalta kulkevan erämaan poikki sille Masar-tagille, jonka edelliset matkustajat olivat tavanneet Khotan-darjan luona, koska vuorijonon juurella saattoi toivoa sekä dyynittömämpää seutua että ehkä lähteitäkin.

Ensimmäisen viikon ja alun toista piti matka koillista kohti varsinaisen hietaerämaan ja suurien dyynien rajaa seutujen kautta, joissa hietanietokset olivat pienemmät tai niitä ei ollut ensinkään, vaan maa oli kiinteätä aroa. Yksinäisiä puita, joskus metsiköltäkin tavattiin, mutta ei minkäänlaisia raunioita näkynyt. Toisin paikoin oli sangen hyvää vettä, osoittaen maan olevan kosteata melko kauas Jarkent-darjasta.