Ilman matkustajain uhria eivät nämä kyyhkyset tulisikaan niin autiossa seudussa toimeen. Kaikenlaisilla pelottimilla niitä suojeltiin petolintuja vastaan ja rahvas uskoi, että petolintu, joka kävi niiden kimppuun, samalla kuoli.

Khotan.

Tammik. 5:ntenä retkikunta kulki viimeisen taipaleen, joka sillä vielä oli Khotaniin. Tie kulki komeassa poppelikujanteessa, kahden puolen maankastelukanavia, kyliä ja vainioita. Khotanin ambani lähetti tulkkinsa erään Venäjän etuja hoitavan länsi-turkestanilaisen kauppiaan kanssa Hediniä vastaanottamaan, toimittaen hänelle asunnon sangen hyvässä talossa, ja kun Hedin kävi hänen virastossaan tervehdyksellä, ammuttiin hänen kunniakseen kolme tykinlaukausta, kuten jossakin toisessakin kaupungissa oli tehty. Ambani itse oli sangen sivistynyt ja herttainen mies ja edisti kaikin tavoin hänen matkaansa.

Khotanin historia ulottuu ikivanhaan muinaisuuteen, niihin aikoihin, jolloin Tarimin syvänne ei vielä ollut hiekkaerämaata. Eurooppaan siitä toi tiedon Marco Polo, joka matkallaan Kublai kaanin hoviin saapui sinne Samarkandin ja Jarkentin kautta. Kiinassa Khotan oli kuulu varsinkin nefriitistä, jota saatiin sekä Jurunkash- ja Karakash-joen uomista, että niiden vuoristolaaksoistakin. Kiinassa tästä jalosta harvinaisesta kivestä valmistettiin rasioita, pulloja, kuppeja ja rannerenkaita, piipun suupaloja y.m. ja erästä Pekingin porteista sanottiin nefriittiportiksi, koska tämä tavara sen kautta tuotiin pääkaupunkiin. Nykyjään on Khotan verraten vähäinen kaupunki, asukasluku noin 5,500, joista 500 kiinalaisia, loput muhamettilaisia. Khotan on vielä kuulu erinomaisista silkkimatoistaan, joita Kiinassakin pidetään mitä suurimmassa arvossa. Viljelyskasveista mainittakoon viiniköynnös, riissi- ja muut viljalajit, puuvilla ja hedelmäpuut. Keitaassa on kaikkiaan kolmisensataa kylää. Kiinan kauppa kulkee ensin Tarimin laaksoon ja sieltä pohjoista tietä Aksun ja Turfanin, ei sitä vastoin paljon ensinkään Lop-norin tietä, jota Marco Polo kulki.

Kymmenisen kilometriä kaupungista erämaahan päin oli Jurunkashin uomassa nefriittikaivoksia, joita Hedin kävi katsomassa. Kaikkialla näki siellä kuoppia, joita oli kaivettu soraan, ja kuopista nostettujen soran ja mukulakivien seasta löydettiin nefriitti, josta keltaiset ja valkoiset punapilkulliset palaset varsinkin olivat hyvässä hinnassa. Paikalle oli syntynyt pieni hökkelikylä, johon oli johdettu erikoisella kanavalla vettä. Maa oli jaettu palstoihin, »klaimeihin», niin että kaikki kävi laillisesti eikä syntynyt riitoja. Työmiehet enimmäkseen olivat kiinalaisia.

Borasanin muinaislöydöt.

Hedin kävi sitten Borasanin kylässä, jonne Khotanista oli puolen penikulman vaiheilla, tutkiakseen siellä olevaa muinaislöytökenttää. Paikalla on kahdeksaa metriä vahva kerros keltaista tuulimultaa eli lössiä, joka lepää kovalla mukurakivialustalla. Tuulimultaan on puro uurtanut syvän rotkon, jolla on pystysuorat seinät, ja varsinkin keväällä ja kesällä, lumen sulaessa Kuenlunin pohjoisrinteillä, puro paisuu suuresti, viruttaen mukaansa tuulimulta-äyräitään. Syksyllä veden laskettua löydetään sitten penkeristä kaikenlaisia ikivanhoja taideteollisuustuotteita, kuten pieniä terrakotta-esineitä, pronssisia Buddhan kuvia, kaiverrettuja jalokiviä, rahoja y.m. Nämä löydöt olivat jo tulleet siksi tunnetuiksi, että ne olivat herättäneet muinaistutkijain huomiota, ne kun osoittavat, että Intian vanha, kreikkalaisten vaikutusten jalostama taide oli tunkeutunut tänne Aasian sydämeen saakka.

Hedinin käydessä paikalla oli vuoden muinaislöytösato jo aikoja sitten poimittu, mutta Khotanista ja paikkakuntalaisilta hän kuitenkin sai ostetuksi enemmän kuin puolentuhatta terrakottaesinettä, rahoja ja kirjoituksia lukuunottamatta. Luulon mukaan saapui tämä taide Khotaniin Aleksanteri Suuren jälkeläisten aikaan, muuttuen vähitellen yhä puhtaammin intialaiseksi. Säilyneet esineet ovat hienosti muovailtuja miesten ja naisten päitä, apinain, jalopeurain kuvia, paikkakunnan eläinten kuvia, Buddhan kuvia y.m. Borasan, intiaksi Birasan, näyttää olleen suosittu buddhalainen pyhiinvaelluspaikka. Kiinalaiset saivat Rhotanissa jalansijaa jo ajanlaskumme alussa ja jälkimaailmalle on säilynyt useitakin kiinalaisia matkakertomuksia, jotka valaisevat seudun oloja ajanlaskumme ensi vuosisadoilla. Nämä matkustajat nimenomaan painostavat sitä, että keidas oli Buddhan palveluksen pääpaikkoja. Jälkeen v:n 400 Khotan näyttää menettäneen merkityksensä.

V:lta 632 j.Kr. on säilynyt legenda Buddhan kuvasta, jota siihen aikaan säilytettiin Piman kylässä Khotanin länsipuolella. Se oli 20 jalkaa korkea, santelipuusta vuoltu ja muitten merkillisten ominaisuuksiensa ohella se alituiseen hohti kirkasta valoa. Se oli ennen vanhaan viety pohjoisessa olevaan Ho-lao-lo-kia nimiseen kaupunkiin, jonka rikkaat asukkaat olivat antautuneet ylelliseen elämään ja laiminlyöneet jumalan. Kaupunkiin oli silloin saapunut »rahan» eli oppinut mies palvelemaan kuvaa, josta asukkaat olivat niin vihastuneet, että olivat haudanneet rahanin suutaan myöten hiekkaan. Eräs hurskas mies, joka oli Buddhan kuvaa palvellut, antoi rahanille ruokaa, ja kun tämä vihdoin pääsi pois lähtemään, sanoi hän pelastajalleen: »Seitsemän päivän kuluttua on satava hietaa ja maata, jotka kokonaan hautaavat tämän kaupungin, niin ettei siitä pääse poistumaan kukaan muu kuin sinä.» Rahan sitten katosi. Hänen pelastajansa varoitti sukulaisiaan, mutta kaikki pilkkasivat häntä. Hän piiloutui silloin itse erääseen luolaan ja seitsemäntenä päivänä satoi puoliyön jälkeen niin viljalti hiekkaa, että koko kaupunki hautautui sen alle. Mies ryömi sitten esiin luolastaan ja meni Pmaan, ja tuskin hän oli sinne tullut, kun Buddhankin kuva itsestään siirtyi sinne.

Vertauksen vuoksi Hedin mainitsee, mitä taru nykyjään kertoo Ho-lao-lo-kian tuhoutuneesta kaupungista: »Se ei nykyjään ole muuta kuin laaja hietakasa. Monen maan ruhtinaat ovat eri aikoina koettaneet panna paikalla toimeen kaivauksia, viedäkseen pois hiekan kätkemät aarteet. Mutta joka kerta on tullut hirmuinen tuuli, joka on peittänyt kaikki savuun ja taajaan sumuun, tukkien tiet ja eksyttäen työmiehet.» Muuan Khotanin mies väitti Hedinille löytäneensä erämaasta hiedan peittämän kaupungin, jonka taloissa hän oli nähnyt ihmisruumiita juuri siinä asennossa, jossa kuolema oli ne äkkiä yllättänyt ja hiekkaan peittänyt, kuten tulivuoren kuuma tuhka Pompejin asukkaat. Yleiseen uskottiin, että tämä hiekkaan peittyminen oli hetken tapaus, tuhoturmio kerrassaan, mutta jotenkin varmana voitanee kuitenkin pitää, että se on tapahtunut vähitellen, pitkäin aikain kuluessa.