Joki alkoi lopulta yhä enemmän haaroa ja samalla sen metsäalue ja ruovostot melkoisesti levisivät. Ei kuitenkaan tarvinnut enää kauankaan kulkea, ennenkuin se lyhyeen loppui ja ikuinen hieta levisi eteisellä ilmalla silmän siintämättömiin. Paimenet luulivat maailman sille puolelle loppuvan eivätkä tienneet Tarimista mitään.
Villikameeli.
Täällä erämaan rajalla Hedin sai paimenilta tietoja villistä kameelista, joka niillä seuduin asusti. Sitä sanottiin kovin araksi. Huomatessaan itsensä takaa-ajetuksi se pakeni kuin tuuli, pysähtymättä kahteen päivään. Enimmän se kuitenkin pelkäsi leiritulen savua ja sen vainutessaan katosi paikalla pitkiksi ajoiksi. Kerran oli paikkakunnalla ollut pari aljoa kameelia, mutta vaikka niiden selästä oli otettu kuormasatulat, pelkäsivät villikameelit niitä kuin ruttoa, pitäen niitä vielä sutta ja tiikeriäkin vaarallisempina vihollisina. Paimenet väittivät villikameelin paikalla huomaavan reiän puikkoineen ja nyörineen, joka aljolla kameelilla on nenävarren rustossa ja josta sitä ohjataan. Se paikalla vainuaa, että aljo heimolainen on kuormajuhta, jauhojen, lihan, lampaanvillojen tai muun kantaja, ja huomaa, kuinka kuormasatula on painanut luttuun sen kyttyrän. Paimenet niitä kuitenkin ampuivat joka vuosi, vaikka heillä olikin niin huonot pyssyt, että niillä ei viittäkymmentä askelta kauempaa osannut edes kameeliin. He tiesivät villikameelien asustavan aivan erämaan sisässä, missä siellä täällä kasvoi poppeleita ja tamariskeja. Kesällä, jolloin joki on tulvillaan ja sen vesi jaksaa tunkeutua kauemmaksi erämaahan, se tulee laumoissa juomaan siitä ja syö silloin kamishia. Talvella se ei juo ensinkään, vakuuttivat paimenet. Metsään se ei lähde koskaan, tämä kun estää näkemästä, vaan pysyttelee aukealla, jossa se voi luottaa nopeuteensa. Kuljettuaan vähän kauemmaksi erämaahan matkue näki montakin laumaa villikameeleja, jotka eivät olleet ensinkään arkoja, niin että Hedinin miehet saattoivat ampua kolme kappaletta, kunnes hän kielsi enempää teurastamasta. Yhden nahka otettiin Eurooppaan. Villikameeli on hyvinkin samanlainen kuin kesy, karva kuitenkin on paljon lyhempi ja kyttyrät pienemmät eikä alahuuli ole lerpallaan, kuten kesyn.
Pohjoista kohti kulkiessaan matkue seurasi notkelmaa, jossa oli tuon tuostakin tamariskeja, kamishia ja kuivuneita, jopa toisin paikoin tuoreitakin poppeleita. Kahden puolen oli korkeat dyynikasaumat, davaanit. Ilmeisestikin laakso oli Kerija-darjan uoman jatko; joki siis näyttää ennen jaksaneen kauemmaksi erämaahan. Kaivamalla oli uomasta helppo saada vettä pitkin matkaa, vaikkapa toisin paikoin oli kuljettava paksujenkin hiekkojen poikki. Vihdoin alkoi edestäpäin häämöttää kasvullisuutta, saksaul-pensasta (Anabasis ammodendron), Transkaspian erämaitten tunnettua vesipuuta, jota vastoin tamartékia ei näkynyt ensinkään. Täälläkin näkyi paljon villikameelien jälkiä. Helmik. 20:ntenä näkyi etäisyydessä Tarimin tumma metsävyöhyke, jossa retkikunta kuitenkin sai etsiskellä pari päivää, ennenkuin löysi vettä. Metsässä tosin oli paljonkin putaitten uomia, mutta ne olivat kaikki kuivilla. Vasta pääjoessa oli vakinainen vesi. Paimenia oli täälläkin, tuhatpäiset lammaslaumat paimennettavinaan. 23 p. helmik. retkikunta onnellisesti saapui pieneen Shah-jar nimiseen kaupunkiin, kuljettuaan 41 päivässä Takla-makanin erämaan poikki.
Tarim.
Shah-jarista Hedin kääntyi samoamaan Tarimin rantuetta itään päin, tutkiakseen Lop-norin, tuon pulmallisimman Sisä-Aasian maantieteellisistä kysymyksistä. Pitkin matkaa hän tapaamiltaan paimenilta tiedusteli seudun maantieteellisiä oloja. Tarimin, jonka nimi koko joukon vaihteli eri paikkakunnilla, sanottiin tulvivan kesäkuussa. Vesi nousee silloin parikymmentä päivää, kunnes joki on kolmesataa syltä leveä ja niin syvä, että poppeli tuskin pohjaa (n. 15 m). Kuukauden oltuaan näin korkealla vesi jälleen alkaa aleta, ensin hitaasti, sitten nopeammin, kunnes joki marraskuun lopulla jäätyy. Kolme ja puoli kuukautta joki on jäässä. Alimmillaan vesi on toukokuun alussa. Paljon riistaa on Tarimin aarniometsissä, suurta riistaa etenkin tiikereitä. Hedin näki lukemattomia hanhikarjoja, jotka tähän aikaan vuodesta näyttivät olevan matkalla Lop-noriin.
Lop-nor.
Poikettuaan Korlassa lisävarustuksia hankkimassa Hedin lähti Tarimin suupuolta ja Lop-noria tutkimaan. Hän löysi tuota pikaa vanhan linnoitetun ja »potailla» merkityn tien, joka johti Korlasta suoraan erämaan sisään ja nykyjään oli aivan käyttämättä. Tien jatkon suunnassa on vanhoilla kiinalaisilla kartoilla Lop-norin kaupunki, jota ei nykyjään ole olemassakaan. Przevalskij oli matkustanut Lop-norille valtatietä, joka kulki Tarimin ja sen kanssa pitkät matkat rinnakkain juoksevan Kontje-darjan väliä, mutta Hedin poikkesi maalisk. 31:nä Tikkenlikistä suoraan itää kohti, jossa hänelle oli vakuutettu olevan monta järveä. Sieltä hän toivoi löytävänsä oikean Lop-norin.
Przevalskij oli ensimmäinen eurooppalainen, joka tällä järvellä kävi. Hän löysi järven kokonaisen asteen etelämpää kuin se oli kiinalaisiin karttoihin merkitty, jota paitsi se oli suolaton. Richthofen, kuulu Aasian maantieteen tutkija, vakuutti kuitenkin, että Lop-norin kaltaisessa laskuväylättömässä erämaan järvessä välttämättä täytyi olla suolaista vettä. Richthofen sen vuoksi otaksui, että Przevalskijn löytämä järvi oli joku uusi muodostus, joka oli syntynyt vasta sen jälkeen, kuin kiinalaiset olivat merkinneet Lop-norin karttoihinsa. Hedin löysi nyt Tarimin itäpuolelta Kontje-darjan uomasta pitkän kapean järven, josta Przevalskij ei saanut mitään tietoa, ja luuli sitä kiinalaisten Lop-noriksi. Tämä järvi näyttää olleen kuivillaan, silloin kuin Przevalskij niillä seuduin matkusti, jonka vuoksi se jäi häneltä huomaamatta. Se oli jonkun tulvan aikana sen jälkeen täyttynyt, joten siinä nyt oli suolatonta vettä, mutta entisestä järvestä jääneet suolalampareet osoittivat, että järvi ennen kuivamistaan oli ollut suolainen.
Hedinkään ei kuitenkaan tällä matkallaan selvittänyt kysymystä lopullisesti, vasta seuraavalla hänen onnistui mittauksilla osoittaa, mikä oli kiinalaisten Lop-norin kuivunut uoma. Näillä tuiki lakeilla seuduilla saavat hietamyrskyt, dyynien vaellukset ja Tarimin kuljettamat lietteet tuon tuostakin aikaan mullistuksia, joiden kautta vesistöolot muuttuvat kokonaan toisiksi. Suunnattoman ankarat kevätmyrskyt tunkemalla tunkevat matalia järviä länttä kohti, samalla kun lentohiekka täyttää niiden uoman.