Eteläinen Lop-nor oli Przevalskijn ajalla melkoinen järvi, niin että hän Abdall-nimisestä kylästä saattoi tehdä pitkän venematkan itää kohti. Sen jälkeen oli järvi kasvanut niin täyteen ruokoa, että sillä vain avattuja kanavia pitkin pääsi kulkemaan. Järven läntinen osa, Karaburan, sitä vastoin oli venäläisen matkustajan käydessä niin aava, ettei toista rantaa näkynyt. Hedinin käydessä tämä järvi oli kokonaan liettynyt umpeen, niin ettei sitä voinut edes ruuhella kulkea — taikka ehkä sekin oli oikeammin siirtynyt yhä kauemmaksi länttä kohti, vaikk'ei Hedin tätä länsiosaa huomannut. Että tämä Etelä-Lop-nor on myöhäinen muodostuma, sitä todistaa poppelimetsien puuttuminen sen ympäriltä; ne eivät ole vielä ennättäneet kasvaa. Ja Abdallin päällikön säilyttämän perintätiedon mukaan oli sen paikkakin noin 175 vuotta takaperin vielä ollut hietaerämaata ja hänen esivanhempansa olivat silloin asuneet pohjoisessa olevan suuren järven rannalla, kunnes se oli kuivunut sen johdosta, että Tarim oli uomaansa muuttanut.
Löydettyään huhtik. 4:ntenä Avullu-köllin, jota hän piti pohjoisen Lop-norin alkuna, Hedin kolmisen päivää kulki sen oikeata rantaa, joka enimmäkseen oli autiota dyynimaisemaa, siellä täällä kuitenkin poppelimetsiäkin, missä dyynit eivät järveen ulottuneet, tai tamariskivesakoita, missä hietanietokset olivat matalia. Järvet olivat niin ruo'on tukkimat, että vain korkeimmilta dyynikummuilta näkyi aukeata vettä. Ruovostot olivat kameelia kahta vertaa korkeammat ja taajat kuin seinä. Tyyninä päivinä olivat sääsket ylenmäärin rasittavat, jonka vuoksi Hedin eräässä kohdassa, kylläkin ajattelemattomasti, sytytti koko kamishikentän palamaan. Siitä syntyi suunnaton roihu, joka levisi laajalle joka puolelle — melkein laajemmalle kuin sääskien karkoittamiseksi olisi ollut tarpeen. Onneksi seutu oli asumaton, mutta eläimiä varmaan paloi.
Venematka Lopin järvillä ja Tarimilla.
Viikkokauteen retkikunta ei näillä taipaleilla nähnyt ihmisiä, mutta tapasi sitten Ilekin rannalla kalastajakylän, josta Hedin palkkasi kaksi kalastajaa viemään itseään haapiolla uuden. Lop-norin päähän, jonne Islam Baj vei karavaanin maitse. Vaihteluksi oli vesimatka erinomaisen hauska, vaikka aallot aavoilla järvillä toisinaan kävivätkin vaarallisiksi. Haapio oli poppelin eli haavan rungosta koverrettu ja miehet kuljettivat sitä polvillaan meloen tai seisoen, kun oli ruovokon läpi kuljettava. Toinen meloi keulasta, toinen perästä, Hedin istui keskellä. Järvet olivat kauttaaltaan hyvin matalat, erinäisiä hautoja lukuunottamatta. Kylissä, joihin poikettiin, rahvas hyvin muisti »suuren herran», Przevalskijn, joka parinkymmenen aseellisen miehen ja suuren karavaanin keralla oli ohi matkustanut. Hediniä kestittiin vereksellä kalalla, sorsan munilla, nuorilla, mureilla kamishiversoilla ja leivällä.
Järvillä raivosi enimmäkseen kauheat myrskyt — järviä oli paljon peräkkäin, lyhyet vuolteet välissä. Lahtia, niemiä, saaria, oli suunnattomasti. Itärannan dyyneistä myrsky lietsoi taivaalle lentohiekka-pilviä, kattaen järvet kellertävällä harsolla ja kietoen tuhruun rannat. Vesi lensi aaltojen harjoista ja venemiehillä oli täysi työ hoivatessaan niiden keskellä alustaan. Järvien päätyttyä kuljettiin taas Ilek-jokea, kunnes Shirge-tjappgan kylässä tavattiin Islam Baj karavaanin keralla. Hedin jatkoi matkaa edelleen veneellä, laskien Ilekistä itse Tarimiin ja sitten sitä edelleen Tjeggelik-ujhin, uuden Lop-norin rannalle. Myrsky kun raivosi entistäkin hirveämmin, olivat miehet kytkeneet yhteen kaksi kanoottia, joita he nyt neljän miehen meloivat. Joki lenkoili tällä välillä suunnattomasti. Tjeggelik-ujsta, jonka keltaisissa kamishimajoissa asui kymmenkunta kalastajaperhettä, Hedin kulki edelleen Abdalliin veneellä, tavaten siellä Przevalskijn vanhoja tuttavia ja viipyen siellä jonkun aikaa. Kuulu venäläinen matkustaja oli samonnut sieltä koko joukon kauemmaksi itää kohti Kara-koshun-nimiseen kylään, mutta väli oli sen jälkeen kasvanut niin täyteen kamishia, että kylä oli täytynyt hylätä eikä veneellä voitu kulkea muualle kuin mihin oli kamishiin avattu kanavia, »tjappganeja». Tarim itse oli täällä kohottanut uomansa ympäristöään korkeammalle, muodostellen sinne tänne viereensä lammikolta, missä vesi tokeitaan rikkoen virtasi aroille. Asukkaat itsekin puhkoivat joen rantavalleja muodostellakseen lampareita, joista he veden haihduttua pyydystivät kalat.
Lop-norin sokkeloissa.
22:sena huhtik. Hedin teki Abdallista kahdella haapiolla venematkan niin kauas itää kohti kuin oli mahdollinen tunkeutua. Joki haarautui Kum-tjappgan nimisen kylän takana, kadoten sitten läpitunkemattomiin ruovostoihin, joihin »loplikit», s.o. Lopin asukkaat, olivat aukoneet kapeita »tjappganeja». Estääkseen näitä umpeen kasvamasta nyhtivät asukkaat joka kevät juurineen pois nuoret pohjasta kohoavat kamishiversot. Moinen kanava on korkeintaan metrin levyinen ja kahden puolen kohoavat viittä metriä korkeat sankat seinät. Usein on kamishi kuitenkin sidottu kimppuihin tai kahden puolen lamottu, ettei se pääse kanavaan kaatumaan. Näiden tjappganien tarkoitus on vielä enemmän kalanpyynti kuin venekulku. Niihin lasketaan verkkoja ja matkallaan Hedin kulki satain verkkojen ohi, joista kalat kirkkaassa vedessä näkyivät kuin akvaariosta. Jokaisella perheellä oli omat tjappganinsa, joissa ei muilla ollut oikeutta kalastaa. Niitä risteili joka suuntaan ja oudon olisi ollut mahdoton osata mihinkään tässä sokkelossa. Toisissa paikoin oli pyöreitä aukioita, joihin joka suunnalta juoksi säteettäin kanavia. »Kun oli tultu tämmöiselle laguunille, jonka vastakkaisella puolella ruovosto seisoi kuin läpitunkematon muuri, ottivat melojat kovan vauhdin, haapio kiiti vedenpinnan poikki, niin että vesi keulassa kohisi ja teki mieli luulla, että se seuraavassa silmänräpäyksessä puskisi keulansa rikki puuseinään. Mutta sähisten seinä aukenikin, kamishiruovot taipuivat kuin uutimet syrjään ja haapio liukui seuraavaan tjappganiin». Siellä täällä näkyi selvään riutuvan Tarimin virtaus. Toisin paikoin oli melko suuria järviä, joitten syvin mitattu syvyys oli vähän päälle 4 metriä. Puolentoista päivää kestäneen venematkan jälkeen päättyivät reitit ja vastassa oli jopa 8 metriä korkea kamishiseinä, jonka läpi oli mahdoton tunkeutua kanootilla; ei edes talvella, jäätä pitkin, niiden läpi pääse. Eräältä kunnaalta nähtiin kamishin jatkuvan itää kohti silmän siintämättömiin, mutta avovettä ei loistanut mistään.
Tästä Hedin palasi takaisin Abdalliin. Huhtik. 25:ntenä hän lähti sieltä suorinta tietä Khotaniin, varustuksiensa ja rahojensa luo. Tjarklilikista kiinalainen mandariini kuitenkin aikoi lähettää hänet takaisin samaa tietä, jota hän oli tullutkin, koska hänen suuri passinsa oli jäänyt Khotaniin, mutta sotaväen päällikkö, joka itsekin oli maantieteilijä ja sangen taitava kartoittaja, pelasti hänet tästä retkestä, joka olisi ollut sitä ikävämpi, kun kesän kuumin aika oli tulossa ja Hedin sitä paitsi oli myynyt kameelinsa, jotka kesällä saavat käydä vapaina. Paluumatka kävi pitkin Tjertjen-darjan laaksoa ja sitten Kuenlunin pohjoisrinteitä, teitä, jotka olivat monen entisen matkustajan matkoista hyvin tunnetut. Khotanissa häntä odotti tieto, että hänen Takla-Makanin erämaahan jääneet varustuksensa oli kiinalaisten salapoliisien toimesta osaksi saatu takaisin, ja olivat varkaat olleet samat metsämiehet, jotka silloin olivat auttaneet häntä kameelien etsinnässä ja myöhemmin olleet hänen kerallaan Kerija-darjan uomaa tutkimassa.
Vietettyään kuukauden päivät Khotanissa Sven Hedin kesäkuun viimeisinä päivinä uudelleen suoriutui taipaleelle kulkeakseen Pohjois-Tibetin kautta Pekingiin ja sieltä edelleen kotimaahansa.
Keidastie.