Parikymmentä hevosta, 30 aasia ja koko joukko palvelijoita kerallaan hän kulki Jurun-kashin (Khotan-darjan) rannalle. Joki oli nyt tulvillaan ja vyörytti uomassaan suuria vesipaljouksia, joiden rajuudesta maa vapisi jalkain alla. Parikymmentä jokimiestä tarvittiin retkikuntaa toiselle rannalle viemään. Tie kulki lukemattomien kastelukanavain poikki, jotka olivat reunojaan myöden täynnään joen vettä, ja kasvullisuus oli uhkeimmillaan. Samalla kun viimeinen kastelukanava jäi taakse, lakkasi kaikki kasvullisuuskin, kuin olisi se kiehuvan kuumalla vedellä poiskaltattu. Edessä oli kova kellervä, verkalleen kohoava ja aivan hedelmätön »saji», joka on hietaerämaan ja vuoriston välimuodostuma. Saji oikeastaan on vuoriston rapautumistuote. Sen ja hietaerämaan välillä on tuo kapea keidasvyöhyke, jonka kautta karavaanitie kulkee. Sajilla on pieniä kyliä siinä, missä joet tulevat vuoristosta; niissä viljellään hieman viljaa, pidetään lampaita ja karjaa. Kerija-darjan uomassa oli niin paljon vettä, että Hedinin täytyi poiketa Kerijaan saakka sen yli päästäkseen. Noustuaan taas lähemmä vuoristoa hän osti kameeleja. Seudussa asuvain turkkilaissukuisten taglikkien opastamana retkikunta nousi ensimmäisen, lähes 5,000 metriä korkean solan yli vuoristoon. Samalla oli tultu asumattomaan, karuun Pohjois-Tibetiin, jossa vasta kahden kuukauden kuluttua uudelleen päästiin tuntumukseen ihmisten kanssa.
Pohjois-Tibet.
Maa oli aivan metsätöntä ja laitumiakin oli vain harvoissa paikoin, jonka vuoksi retkikunnan täytyi tehdä pitkiä ja rasittavia päivämatkoja. Matkaa tehtiin Mont Blancin korkeudessa, eikä kauan kulunut, ennenkuin toinen toisensa jälkeen sairastui vuoritautiin, Islam Baj, karavaanin johtaja, niin pahasti, että hän jo pyysi saada palata takaisin. Kiinalainen tulkki sai luvan palata kotia. Taglikeista osa karkasi, ottaen mukaansa hevosia ja tavaraa, mutta saatiin kiinni ja pakotettiin jälleen yhtymään retkikuntaan. Joka iltapäivä raivosi säännöllisesti ankara myrsky, joka tuiskutti lunta ja rakeita. Kaikki nämä alueet olivat laskuväylättömiä ja järvien vesi sen vuoksi suolaista, jokien vuorilta tuoma vesi kun katoaa ilmaan haihtumisen kautta, siinä liuenneina olleet suolat sitä vastoin jäävät järveen, tehden veden yhä suolaisemmaksi. Juomavedestä ei siltä yleensä ollut puutetta, jokia ja lähteitä kun oli pitkin matkaa. Vuoret kohosivat vielä parituhatta metriä näitä ylänkölaaksoja korkeammalle, ollen suureksi osaksi ikuisen lumen peitossa. Niiden muodot eivät ole yhtä särmikkäät kuin Alppien, vaan tylpähköt ja pyöreähkötkin, koska rapautuminen on niiden suuren iän vuoksi joutunut pidemmälle ja rapautumistuotteet juoksevan veden niukkuuden vuoksi ovat suureksi osaksi jääneet paikoilleen.
Kuljettuaan jonkun aikaa Altyn-tag ja Arka-tag jonojen välistä laaksoa Hedin meni Arka-tagin yli solaa pitkin, jonka Littledale maan poikki matkustaessaan oli löytänyt. Arka-tagin eteläpuolella hän jälleen muutti suuntansa itäiseksi, kulkien noin 600 kilometriä Arka-tagin ja Kokoshili-jonon välisessä laaksossa, jonka pohja keskimäärin oli 4,900 metriä merenpintaa korkeammalla, melkoisia suolajärviä täynnään. Useatkin matkustajat olivat kulkeneet tämän laakson poikki pohjois-eteläsuuntaan eri paikoista, mutta Hedin oli ensimmäinen, joka samosi sen kautta pitkin maisin. Kokoshili-jonon eteläpuolella olevassa rinnakkaislaaksossa ovat Jangtsen lähteet, jotka kapteeni Wellby samana vuonna löysi.
Seutu oli khulaanin eli villiaasin ja kesyttömän jakin koti. Huolimatta laitumien tavattomasta karuudesta tavattiin kumpiakin tuon tuostakin, isompia ja pienempiä laumoja ja sitä enemmän, kuta enemmän itää kohti kuljettiin. Khulaaneja ei ollut kovin vaikea päästä ampumamatkan päähän, mutta antiloopit, jotka samoilivat pienissä parvissa, olivat sitä arempia. Ainoa polttoaine, mitä näissä korkeuksissa sai, oli lanta, mutta enimmäkseen sitä tavattiin siksi paljon, että voitiin keittää ruoka ja ylläpitää tulta yölläkin. Öillä oli pureva pakkanen, vaikkapa kesä olikin parhaillaan ja leveysaste sama kuin' Algerian. Jakkia oli vaarallista ampua sen tavattoman sitkeähenkisyyden vuoksi. Haavoitettuna se paikalla kääntyi päin hurjassa raivossa, ja töin tuskin Islam Baj uupuneella hevosellaan sen kerran vältti. Toistakymmentä luotia ruumiissaan se raivoisasti kävi hänen kimppuunsa, kunnes aivan vierestä läpi sydämen ammuttu laukaus päätti sen päivät. Maanasukkaat eivät lähdekään jakin ajoon koskaan muuta kuin joukolla. Jakin nahka on tavattoman sitkeytensä vuoksi suuressa arvossa ja lihat ovat näissä leivättömissä korkeuksissa tärkeä ravintoaine. Kaikkien matkustajain ihastusta on tämä eläin herättänyt, »ei ainoastaan mahtavan kokonsa kautta — sen pituus on 3 1/4 metriä häntää lukuunottamatta — vaan senkin vuoksi, että se on ainoa kuolevainen, joka ei pelkää korkeimpiakaan vuoristoita, alhaisimpiakaan lämpötiloja, tylyintä ilmastoa, rajuimpiakaan lumi- ja raemyrskyjä. Villijakki ei välitä tuosta kaikesta mitään, se päinvastoin näyttää kerrassaan nauttivan, kun rakeet selkää suomivat. Se käy rauhallisena laitumella, ikäänkuin olisi kaikki niinkuin pitääkin, lumimyrskyn kietoessa sen valkoisiin poimuihinsa. Ainoa, mikä ei oikein miellytä sitä, on kesäinen auringonpaiste. Jos päivä alkaa tuntua liian lämpimältä, lähtee se lähimpään puroon viruttelemaan itseään, taikka nousee ylös jäävirtain partaan alle tai ikuisen lumen raikkaille aukeille. Siellä se erikoisella nautinnolla rypee ja lepäilee hienorakeisessa kuivassa firn-lumessa.»
Syyskuun jälkipuoliskolla retkikunnan voimat alkoivat arveluttavassa määrässä uupua ja juhtia nääntyi taipaleelle harva se päivä. Vihdoin alkoi kuitenkin näkyä ihmismerkkejäkin, ensimmäiseksi pyhiinvaeltajain pystyttämä »obo», isoista syrjilleen asetetuista liuskelaa'oista tehty katos, jonka joka laaka oli täynnään tibetiläistä kirjoitusta. Ihastuneena löydöstä, jolla hän arveli ehkä olevan suuren historiallisen merkityksen, Hedin pystytti leirinsä uhratakseen pari päivää kirjoituksen kopioimiseen. Jonkun aikaa kopioituaan hän kuitenkin ihmeekseen näki samain merkkien säännöllisesti toistuvan ja kirjoituksia vähän enemmän vertailtuaan tuli vakuutetuksi siitä, että ne kaikki olivat vain budhalaisten isämeitää »On mane padme hum», s.o. »Oi lootuskukan jalokivi» (tarkoittaa Budhaa, joka kuvataan lootus-ulpukan limpussa istuvaksi). Budhalaisten hartauskäsityksen mukaista nimittäin on, että rukous on sitä otollisempi Budhalle, kuta useampaan kertaan se toistetaan.
Riistaa alkoi olla yhä enemmän, khulaaneja sadoittain laumassa. Eräässä paikassa Islam Baj lokak. 1 p. näki jakkilauman, lähestyi sitä hiipien ja ampui erästä, kuitenkaan osaamatta; mutta samalla juoksi esiin vanha eukko huutaen ja viuhtoen käsillään, josta voitiin huomata, että jakit olivat aljoja. Suuri oli retkikunnan ilo, kun se täten huomasi 55 päivää kestäneen erämaanvaelluksen jälkeen vihdoinkin tulleensa ihmisten ilmoille.
Ensimmäiset mongolit.
Eukko oli yksinäisen mongoliperheen jäsen, joka perhe oleskeli täällä ylämaassa jakkeja pyydystämässä. Teltta, jossa se asui, oli huopaa ja kupumainen, kuten kirgiisienkin. Vastapäätä oviaukkoa oli pieni kuutiomainen puulaatikko, budhalaisen temppelin jäljennös. Sisällä siinä säilytettiin tibetiläisiä kirjoja, jotka oli kirjoitettu pitkille kapeille irtaimille lehdille. Kannella oli joitakuita pyhiä astioita. Muita talousesineitä teltassa oli kiinalainen posliinimalja, nahkainen sanko ja kannu, rautapata, kuparikastrulli, messinkinen teekannu, pussi, jossa oli kuivattuja hyvänhajuisia kasveja, puukko, palkeet, tulukset, satula varustuksineen, repaleisia vaatteita, jakin rasvalla täytetty lampaanmaha sekä pussillinen tsambaa. Suurimman tilan kuitenkin ottivat suuret jakinlihan kappaleet, joita oli sekä sisällä että ulkona kuivamassa. Kuivuttuaan se on mustaa ja kovaa kuin puu. Siitä leikataan puukolla viipaleita, jotka tulella paahdetaan ja sitten syödään. Teltan keskellä oli pata kolmen kiven kannattamana, ympärillään valli jakin lantaa. Tulen tehdessään eukko löi teräksellä kuiviin kasvikuituihin kipenen ja kasvikuiduilla sytytti kuivan hevosenlannan. Kun tämä paloi, kasattiin päälle jakin lantaa. Puita ei tietysti täällä kasvanut; telttakepitkin oli tuotu Tsaidamin soilta; ne olivat tamariskia. Lampun virkaa toimitti kuopallinen kivi, jota kannatti matala puinen kolmijalka ja jossa poltettiin jakin rasvaa. Tamman maidosta valmistivat mongolit samanlaista juomaa kuin kirgiisitkin.
Sekä miehillä että naisilla oli pukunaan lammasnahkaturkki ilman minkäänlaisia alusvaatteita, vyöltä vyötetty, miehillä lisäksi nahkahousut, jaloissa saappaat ja päässä huovasta patalakki. Asumuksen isännän nimi oli Dortje. Hän oli ulkomuodoltaan aito mongoli, pieni ja ahavoitunut, naama ryppyinen, silmät pienet, poskipäät ulkonevat, parta ja viikset ohuet, pörröiset.