Dortje lähti Hedinille pariksi viikoksi oppaaksi. Matkan pääsuunta muutettiin nyt koilliseksi ja moniaan vuorisolan poikki kuljettuaan retkikunta tuli Tsaidamin syvänteeseen. Matkalla sinne tuli vastaan ratsastava mongoliparvi, viisi miestä ja yksi nainen; he olivat matkalla vuoristoon hankkimaan talveksi jakin lihaa. Kolmisen viikkoa piti retken kestää, mutta eväitä oli vain yhdeksi; loput oli saatava metsästämällä. Paras metsästysaika oli juuri käsillä, jakit kun paraillaan laskeutuivat paremmille syyslaitumilleen. Samoin kuin taglikit, mongolitkin aina miehissä metsästivät jakkeja, heillä kun oli vain suusta ladattavat piilukkoiset kiväärit. Metsästysaikaa kestää kuukauden päivät ja kullakin joukolla on omat sovitut metsästysmaansa, joilla he viettävät nämä viikot ilman telttaa ja muita varustuksia kuin pitovaatteensa, satulansa, pyssynsä ja ruokatavaransa, joita he pitävät nahkapusseissa.
»He leiriytyivät pensaihin telttani viereen, tekivät kolmen kiven väliin tulen, nostivat padan tulelle ja tervehtivät minua ystävällisesti, kun lähdin joukkoon. Heti kun vesi kiehui, otti eräs vanhemmista miehistä pussista kuusi matalaa puukuppia, jotka jaettiin, ja pani muutaman kourallisen jauhoja kuhunkin kuppiin. Sitten hän leikkasi ohuita viipaleita lampaanrasvalla täytetystä suolesta ja nämä viipaleet sekoitettiin jauhoihin. Vaimoihminen, joka istui ja piti vireillä tulta, otti sitten padasta vettä rautakauhalla ja täytti sillä kupit, ja niin oli »tsamba», mongolien pääruoka, valmis. Kun kuppien sisällys oli nautittu ilmeisellä halulla, oli sen pohjalla vielä sen verran rasvaa ja jauhoja, että sitä vielä riitti höysteeksi kauhalliseen vettä tai pariin. Tämä oli heidän aine a ruokalajinsa, mutta päivällisen jälkeen otettiin vasemmalta puolelta vyöstä esiin piiput ja huono kiinalainen tupakka, ja nyt vallitsi mitä kodikkain mieliala. Kaikki näyttivät olevan hartaita tupakkamiehiä. ‘Pakkaselle he näyttivät olevan aivan tunnottomia, sillä oikea käsivarsi ja sama puoli yläruumista olivat aivan paljaat. Yöksi he kietoivat turkit paremmin ympärilleen ja koukistuvat tulen ympärille maata. Lumimyrskyn puhjetessa raivoamaan he pyssyistä, satuloistaan ja huovistaan kyhäävät hätäteltan. Kaikilla oli hiukset palmikoituina. Istuessaan he hypistelivät helminauhaa laskien sillä, montako kertaa olivat toistaneet rukouksensa: »On mane padme hum».
Tsaidamin räme.
Tsaidamin syvänne muistuttaa monessa suhteessa Tarimin syvännettä. Vuoriston juurella on ensin samanlainen erämaavyöhyke, ennenkuin päästään keitaihin, samat hiekkaan ehtyvät joet, vaikka hiekka täällä esiintyykin vain kapeana ohuena vyöhykkeenä, ja syvänteen keskusta on laajana suolarämeenä. Retkikunnan mukana olleet taglikit saivat vihdoin täältä palata parempia teitä takaisin. Niistä 56 juhdasta, jotka Hedinillä oli ylämaan vaelluksensa alkaessaan, ei ollut jäljellä muuta kuin 3 kameelia, 3 hevosta ja 1 aasi; kaikki muut olivat uupumuksesta tielle sortuneet. Tsaidamin mongoleilta hän osti parikymmentä verestä hevosta ja muita varustuksia, niin että hänellä, tuota pikaa oli uusi karavaani. Mongolit olivat muutoinkin ystävällisiä ja avuliaita, eivätkä vähääkään vierastelleet. Naisilla oli paljon suurempi vapaus kuin muhamettilaisten luona ja yksiavioisuus oli vallitseva.
Jo ensi päivänä saapui Jike-tsohangolin päällikkö vieraihin, tuoden lahjaksi maitoa, käynyttä tammanmaitoa ja moisesta maidosta valmistettua viinaa, joka oli pahanmakuista, mutta vaikutuksista päättäen sangen väkevää. Päällikkö oli puettu tulipunaiseen viittaan ja päässään hänellä oli kiinalainen nuppilakki nauhoineen.
»Seuraavana päivänä lähdin vastavierailulle. Aivan avaran teltan oviaukkoa vastapäätä oli pieni kotitemppeli, muutamasta päällekkäin ladotusta laatikosta muodostettu, tasainen laudanpätkä kantena. Laudalla oli rivissä messinkimaljoja ja kuppeja, joissa oli vettä, jauhoja, sambaa ja muita uhrilahjoja budhankuville. Sitä paitsi siinä oli pyhiä kirjoituksia, rukousmyllyjä ja buddhankuvia, joita oli tuotu Lhasasta ja Tashilumposta. Kun näitä pitää kädessään tai niitä katselee, ei niiden päälle saa puhaltaa tupakansavua eikä hengittää. Kun tietämättäni rikoin tätä sääntöä vastaan, puhdistettiin burkhaani paikalla siten, että sitä pidettiin hiilivadin päällä, jossa poltettiin hyvänhajuisia mausteita. Yhtä tarkkaan on varottava, etteivät kuvat joudu maan tomun yhteyteen.
»Keskellä telttaa paloi tamariskin oksista ja juurista tehty tuli 'tolgassa', rautakopassa, jonka kolmen pystyn käsivarren nenässä pata oli. Vieraitten eteen asetettiin ruokaa tarjottaessa pienet jakkarat. Teltassa oli siis enemmän huonekaluja kuin kirgiiseillä. Teltan eteen oli pystytetty keihäs päällikön asunnon merkiksi. Ympärillä kasvoi tamariskeja, jotka olivat kerrassaan suuria puita. Niistä saadaan kalupuuta kuppeihin, punkkiin, satulantelineihin, telttakeppejä y.m., ja mongolit valmistavat itse kaikki nämä esineet. Taloustarpeensa ja jauhot he suureksi osaksi tuovat Siningfusta.»
Nämä mongolit olivat täydellisiä paimentolaisia. Laitumen jollain seudulla loppuessa he muuttivat telttoineen karjoineen toiseen paikkaan. Suurimman huolen he omistivat hevoshoidolle. Kaikkialla ympäristössä hirnui hevosia ja iltasin naiset lypsivät tammat. Kumissi, käynyt tammanmaito, olikin paras juotava. Lampaita, kameeleja ja sarvikarjaa oli runsaasti. Maanviljelystä ei harjoitettu ensinkään. Paikkakunnan korkeus merenpinnasta oli enää vain 2,815 metriä ja matkustajat nauttivat sanomattomasti sekä ihmisten seurasta että vahvemmasta ilmasta. Vaikka Hedinin muhamettilaiset karavaanimiehet halveksivatkin mongoleja, pitäen heitä raakalaisina ja pakanoina, oli sopu kuitenkin mitä paras.
Tanguutit.
Kuljettuaan Tsaidam-rämeen poikki kapeimmalta kohdalta Hedin tutki muutamia sen pohjoispuolella olevia järviä, jonka jälkeen retkikunta aavaa Kuku-noria lähestyessään tuli varkaiksi ja rosvoiksi tunnettujen tanguuttien maahan, jossa jo usea matkustaja oli surmansa saanut. Hediniä varoitettiin sekä näistä vaarallisista rosvoista, jotka olivat ainaisena rasituksena naapureilleen mongoleille, että myös karhuista, joita seudussa oli tavattoman paljon. Paljon jälkiä näkyi ja oppaat vakuuttivat karhujen pensaiden takana väijyvän hevosia, iskeäkseen niihin niiden ohi kulkiessa. Karhut eivät kuitenkaan tehneet hyökkäystä, vaikka niiden jälkiä näkyi kaikkialla, mutta kauan ei kulunut, ennenkuin tultiin tanguuttien kanssa tekemisiin. Ensimmäisessä parvessa oli kaksitoista miestä ja Hedinillä oli heitä vastaan vain kolme pyssyä ja viisi revolveria. Päättävällä esiintymisellä hyökkäys kuitenkin torjuttiin, ennenkuin syntyi verenvuodatusta, mutta yöt päivät rosvot seurasivat kintereillä, väijyen tilaisuutta ellei muuhun niin ainakin hevosten ryöstämiseen. Yöllä he ulvoivat kuin sudet tai nälkäiset hyeenat saadakseen siten selville, oliko heidän aiotuilla uhreillaan koiria. Hedinin leirissä valvottiin yöt umpeensa.