Kuljettuaan pääkortteeristaan puolitiehen Lhasaan yhä aivan asumattomien maitten kautta Hedin kääntyi paluumatkalle lännempää reittiä. Hevosia oli jo useita taipaleille sortunut ja jäljelle jääneet olivat pahoin uupuneet, kameelit raskaine kuormineen olivat niinikään pahoin ränstyneet. Retkikunnan jäseniltä alkoivat ruokavarat loppua, ja kun Aidat, joka oli metsästämällä pitänyt retkikuntia tuoreessa lihassa, kuoli johonkin hermotautiin, oli riistaakin entistä vähemmän saatavana. Niinkauan kuin oli ruokaa, tulivat juhdat heikkoudestaan huolimatta jotakuinkin, toimeen, mutta kun tultiin ylimmille laitumettomille seuduille, alkoi toinen toisensa jälkeen sortua. Myrskyn voima oli toisinaan niin ankara, että koko karavaani kulki kallellaan, makasi tuulen päällä pystyssä pysyäkseen. Sekä eläimet että miehet olivat nääntymässä uupumuksesta ja väsymyksestä retkikunnan saapuessa jälleen Arka-tagille, jonka poikki oli kuljettava. Annamme sananvuoron Hedinille.
Tibetin solissa.
»Päivän levättyämme pukeuduimme syyskuun viimeisenä päivänä perusteellisesti turkkeihimme, valloittaaksemme Arka-tagin vilut varustukset… Pian tapasimme pääselänteeltä tulevan erosio-uoman, jota pitkin oli hyvä nousta korkeuksiin. Rinne käy ylemmä kohottaessa jyrkemmäksi, kuten tavallista, laakson pohja on sorainen, mutta kova, molemmilta puolilta siihen päättyy sivulaaksoja. Ratsastin edellä Mollah Shahin ja Tjerdonin kanssa solaa kohti. Jo k:lo 3:n aikaan taivas meni pilveen ja kaikki hämärtyi. Eteläpuolella, josta nousimme, sola oli helppo ja saavutimme pian sen kynnyksen. Mutta pohjoispuolella, jossa kerrospäät ovat, oli lasku jyrkkä.
»Juuri tällä harjanteella, joka kohoaa maankuoren melkein kaikkia muita kohtia korkeammalle ja trampoliinin tavoin osoittaa maailmanavaruuteen, riehui lumimyrsky semmoisella raivolla, että täytyi pitää Itseään tuhon omana. Minulla tuskin oli voimia tehdä tarpeelliset havainnot. Kädet kangistuivat ja kävivät aivan tunnottomiksi. Korkeus oli 5,203 metriä. Karavaanin viipyessä molemmat miehet taas palasivat alas. Minä istuin selkä myrskyä vastaan ja kyyristyin kokoon niin paljon kuin taisin. Luutina lumi tuiskui kyljistäni. Pohjoisessa ei syvyyksistä erottanut mitään muuta kuin pyryäviä lumipilviä, kiehuvan lumikattilan; joka puolella kiljuu ja vinkuu, ja tuuli viheltää vyöryessään terävän solakynnyksen poikki.
»Sitten kuuluivat kameelien kellot aivan vierestäni. Kuin aaveet eläimet kulkivat ohitseni askelten kuulumatta. Turdu Baj kävi etukumarassa ja toinen käsivarsi suojakseen kohotettuna, ikäänkuin hän olisi tunkeutunut sankan viidakon läpi. Ja nyt oli laskeuduttava alas solan pohjoista puolta: piti kuin umpimähkään syöksyä tuntemattomaan kuiluun, jonka pohjaa ei näkynyt. Kaikki kulkivat jalan valmiina auttamaan ja tukemaan kameeleja. Kutjuk on ensimmäisenä ja tunnustelee eteensä. Hän kulkee jyrkänteen lukemattomissa koukuissa. Meidän täytyy pysähtyä joka kymmenes askel, voidaksemme suojella kasvomme paleltumiselta. Liu'uimme ja ryömimme alas kautta lumen. Muuan kameeleista luiskahtaa ja kaatuu, mukeltaa kerran nurin, mutta jää makaamaan niin edulliseen asemaan, että se pääsi kuormaa purkamatta nousemaan ylös. Taakkaa vain oli korjattava. Lumi tuiskuu ympärillämme, hengityksen vaivalloisuus voi aivan pakahduttaa ihmisen, ja maailma alkaa pyöriä silmissä.
»Päivä oli nyt kuhmut loppuun, tuli pimeä, mutta kuljimme edelleen, kunnes jyrkänne kävi loivemmaksi. Pilkkopimeässä leiriydyimme mäen rinteeseen, jossa ei ollut ensimmäistäkään heinänkortta, ja polttopuita meillä ei ollut, ei muuta kuin lunta ja jäätä, näitä tosin liiemmäksikin; lunta syyti taivaasta, se peitti maan ja kaikki oli valkoisenaan.
»Auringon lokak. 1:nä noustessa näimme, minkälainen se maisema oli, johon olimme pimeässä pysähtyneet. Joka puolella oli ympärillämme täydellinen talvi ja lunta satoi yhä. Juhtain jalat olivat kankeat, ne olivat nälissään, kun kuljimme tämän kylmän laakson läpi, ja siitä syystä pysähdyimme jo muutaman kilometrin päästä mäkeen, jossa oli välttävä laidun (4,899 metr.). Kirvelevällä sydämellä käskin teurastaa viimeisen lampaan; se oli aivan kuin olisi murhan tehnyt.
»Lokak. 2:sena kuljimme 30 kilometriä pohjoista kohti. Tie vietti alaspäin ja laakson pohja oli sorainen ja kova. Ympäristöstä ei paljoa nähnyt, koko maa kun katosi lumisateeseen. Vielä yhden päivämatkan auttoi tämä ystävällinen, verkalleen viettävä laakso meitä eteenpäin. Ilma oli selinnyt ja näimme Tjimenin vuoret hyvinkin kymmenen penikulman päästä. Mutta ennenkuin vielä ennätimme liikkeellekään lähteä, oli länsimyrsky jo kimpussamme uhaten kohmetuttaa meidät istuessamme huonojen hevosluuskiemme selässä. Jo pitkän matkan päähän näkyvät myrskyvihurien nopeimmat radat, avopaikoilla, kallionpolvekkeissa ja laaksojen suissa. Tomua ja pölyä kohoaa siellä kuin harsoa.
»Laakso laajenee — näemme pohjoisessa järven, Atjik-köllin nimeltään. Meidän olisi pitänyt pysähtyä siihen, mihin tähän saakka seuraamamme puro päättyi, mutta toivoimme ajoissa pääsevämme järven rannalle ja löytävämme sieltä tähteitä. Eläin-parat olivat uupumuksesta viimeisillään. Se hevonen, jolla olin Andereen ratsastanut, jäi jäljelle Niaksen kanssa, ja valkoinen hevonen jätettiin taipaleelle, Kutjukin hoitoon. Niiden piti verkalleen seurata meidän jälkiämme. Ratsastimme edelleen pohjoista kohti, hämärsi ja tuli pimeä, mutta kuu kalpealla valollaan valaisi vilua erämaata. Vettä ei näkynyt ja järvi jätettiin koko kauas suuntamme itäpuolelle. Turdu Baj kulki läpikohmettuneena edellä jalan. Tulimme perin iloisiksi, kun hän vihdoinkin pysähtyi ja huusi, että olimme saavuttaneet järveen laskevan joen. 37 1/2 kilometriä päivässä oli melkein enintä mitä eläimet tähän aikaan jaksoivat. Sairaat hevoset todella jaksoivat tulla tähän leiriin saakka (4,252 m), mutta vasta myöhään keskipäivällä ja oltuaan yötä jonkun matkan leiristä. Niitä sitten hoidettiin mitä parhaiten ja ruokittiin riissillä.
Atyk-köllin syvänne on laaja, etenkin itää ja läntti kohti. Tältä taholta siihen laskee melkoinen joki, joka oli ajojäitä täynnään meidän 5 p. lokakuuta kulkiessa sen poikki. Etelässä sitä rajoittaa Arka-tag, pohjoisessa pienempi jono, joka ei näyttänyt järin vaikealta.