Hedinin oleskeltua Shigatsessa muutaman päivän saapui sinne kaksi lähetystöä, jotka oli Lhasasta lähetetty palauttamaan hänet takaisin kiiruimman kautta samaa tietä kuin oli tullutkin, mutta jotka olivat saaneet kauan matkustella ristiin rastiin häntä löytämättä. Lähetystöiltä hän kuuli, että Hladshe Tsering, se tibetiläinen maaherra, joka oli laskenut hänet Shigatseen matkustamaan, siitä hyvästä oli menettänyt virkansa, arvonsa ja omaisuutensa.. Nämä lähetyskunnat juonivat nyt yhdessä Kiinan lähettilään kanssa Hediniä vastaan, niin että hänen oleskelunsa Shigatsessakin alkoi lopulta tuntua vankeudelta. Hänen kanssaan ei uskallettu seurustella, eikä häntä haluttu enää ottaa Tashilunpossakaan vastaan. Lopulta häntä käskettiin kiiruimman kautta poistumaan Tibetistä. Ensin häntä vaadittiin palaamaan tarkkaan samoja jälkiä kuin oli tullutkin, sitten Gyangtsen kautta Sikkimiin, mutta Hedin vaati lupaa matkustaa luodetta kohti, kulkeakseen uudelta kohdalta Transhimalajan poikki. Pitkäin väittelyitten jälkeen asia selvisi siten, että hän sai luvan kulkea Tsangpon ja sen syrjäjoen Raga-tsangpon laaksoa Ladakhiin Saka-dsongin, Tradumin, Tuksumin, Gartokin, Demtshokin kautta, ja tuli hänen kulkea pitkiä päivämatkoja eikä missään viivytellä. Mukaan lähti virkamiehiä pitämään huolta siitä, että hän myös noudattaisi näitä ohjeita. Maaliskuun 27 p. 1907 karavaani lähti matkaan, Hedinin saatua sitä ennen tashilaamalta ystävällisen tervehdyksen ja muutamia muistoesineitä. Puolueensa keralla tashilaama suri sitä, että Kiinan vaikutus jälleen, englantilaisten voitosta huolimatta, oli käynyt Tibetissä ylivoimaiseksi, mutta hän ei uskaltanut sitä julkisesti vastustaakaan.

Tsangpon laaksossa.

Matka kulki alussa Tsangpon eli Brahmaputran vartta; jokea tällä kohdalla sanottiin Tamtshok-kambaksi. Hedin poikkesi Tarting-gumpan luostarissa, joka korkealle kukkulalle rakennettuna oli aivan suurenmoinen. Sen jumalainsali oli avarampi ja salaperäisen valaistuksensa johdosta vaikuttavampi kuin Tashilunponkin sali.

Useita muitakin luostareita oli kuin kotkan pesiä laakson valtavilla seinillä, muun muassa sekija-munkkikunnan, jonka laamoilla on oikeus mennä yhden kerran naimisiin.

Huhtikuun 5:ntenä Hedin, vartijainsa kanssa vähän riideltyään, pääsi valtatieltä eli »tasamilta» poikkeamaan syrjään sen verran, että näki sen paikan, jossa Raga-tsangpo laskee Brahmaputraan. Maisema on suurenmoisen jylhä korkeine vuoririnteineen, jotka ahdistavat pääjoen vain viidenkymmenen metrin levyiseksi ja lähestyvät sitä niin lähelle, että Ladakhista Kiinaan kulkevan suuren valtatien täytyy Tradumista saakka kulkea Raga-tsangpon laaksoa. Jokien yhtymäkohdalla oli niiden pinnan korkeus merestä 4,013 metriä.

Raga-tsangpon eli Doktshun laakso oli hurmaavan kaunis. Monen vuoren kukkulalla näkyi muurien ja tornien raunioita. Ilmeisestikin oli laakso muinoin ollut taajemmin asuttu. Parissa suojaisessa paikassa näki kitukasvuisia katajapensaita. Muutamaan veden muinoin hiomaan kallioseinään oli hakattu suuria Buddhan kuvia ja kirjoituksia.

Raga-tsangpon laaksosta tie poikkesikin vasten Hedinin odotuksia pohjoiseen sen syrjäjoen Mytshun laaksoon, suoraan Transhimalajan sisäosiin. Se oli hänelle mieluisa yllätys.

»Kuta ylemmä nousemme, sitä useammin saamme huomata, että kuljemme pyhällä tiellä, munkkien luostaritiellä, toivioretkeilijäin pyhiinvaellustiellä, tiellä joka vie temppelistä temppeliin ja jolla kulkiessa tavallista useammin 'Om mane padme hum» kulkijan huulilta pyörähtelee. Missä ovat kivilohkareet ja kallionkielekkeet punaisiksi sivellyt, missä taasen on kiviläjiä tienvarrelle ladottu, väliin näemme savutorven muotoisia muistomerkkejä, joita vitsakimppu viirinensä koristaa, paikoin taas tapaamme pitkiä mani-kekoja, joista eräskin oli 120 metrin mittainen. Kaksi keskitiellä kohtaamaamme graniittilohkaretta oli kokonaan peitetty hartauskirjoitelmilla, joiden hakkaaminen on vaatinut tavatonta työtä. Tie on todellakin suuren liikkeen valtasuoni, liike on täällä vilkkaampi kuin Tsangpon rannalla. Lakkaamatta kohtaamme jakki- ja aasikaravaaneja, ratsastajia ja jalankulkijoita, munkkeja, talonpoikia ja kerjäläisiä. Ne tervehtivät kohteliaasti, lakki vasemmassa kädessä ja oikealla päätänsä raapaisten, ja pistäen kielensä kauas ulos suusta huutavat minulle: 'Onnea matkalle, bombo'.

»Tien yli lorisee kirkkaita puroja. Laakso kapenee, muuttuu yhä suurenmoisemmaksi, sen taiteelliset muodot käyvät yhä rohkeammiksi, voimakkaammiksi. Graniitti loppuu ja sen sijalle tulee hienokiteinen liuskakivi…»

Huhtikuun 13:ntena Shigatsesta tulleet vartijat kääntyivät takaisin ja Hedin sai neljä uutta sijaan, jatkaen niiden keralla matkaa pitkin Mytshun laaksoa, joka täällä oli kuin rotkotie, kallioon louhittu. Tie kulki läntistä rantaa, jolla äkkijyrkät, valtavat kalliot kohosivat kuin vanhojen muurien rauniot tai harjakattoiset linnat. Vasemmalla rannalla kulki vain taivaan ja maan välillä pitkin kallioseinää pujotteleva pyörryttävä jalkapolku. Sivulaaksojen taustalla näkyi lumipeitteisen pääharjanteen osia.