5,669 metrin korkuisessa solassa oli valtava paasi, paaden päässä pienistä kivistä rakennettu keko pitämässä pystyssä riukua, jonka päästä lähtee nuoria, päättyen maahan lyötyjen paalujen päähän. Sola on kierroksen puolivälissä ja sille ovat uhreja sarvet ja luut, joita paaden ympärillä on. Paaden kylkeen pyhiinvaeltaja peukalollaan vetää kokkareen voita ja painaa voihin kiinni tukon omia hiuksiaan. Uhri sekin! Kiven pinta oli täynnään hiuksia kuin peruukki. Jokaiseen kivenkoloon taas oli pistetty uhriksi hampaita. Vaatteenrepaleita oli ympärillä kasoittain.
Tie kulkee monessa kohdassa huimaavain jyrkänteitten reunoja ja on huonopäisille vaarallinen. Monta luostaria on sen varressa. Niissä pyhiinvaeltajat saavat maksutta viettää yötä. Kallionkylkiin on hakattu valtavat määrät hartauskirjoituksia; manikekoja, viirejä, kiviläjiä on loppumattomiin. Herkeämättömänä huminana kaikuu pyhiinvaeltajain ainainen rukous: »Om mane padme hum», ja jokaisen kerran rukouksen rukoiltuaan pyhiinvaeltaja pudottaa yhden helmen rukousnauhassaan.
»Leijonan kita.»
Hediniä kovasti halutti käydä Induksenkin lähteellä, »Leijonan kidassa», jonne ei ollut pitkä matka. Gova aluksi vastusti jyrkästi, mutta arveli lopulta, että kunhan vain karavaani kulkisi suoraan Gartokiin, voisi Hedin itse omalla vastuullaan käydä »Leijonan kitaa» katsomassa, jonka hän suurella riemulla tekikin, ollen ensimmäinen eurooppalainen, joka näki mahtavan Induksen äärimmäisen latvaveden kumpuavan maasta pieninä lähteinä ja niistä lähtevän kainona purona mainehikkaalle vaellukselleen merta kohti. Monet hartauskirjoitukset ja kivikeot todistivat, että lähdettä pidettiin pyhänä ja pyhiinvaelluksen arvoisena.
«Tielläni oli ollut suuria vastuksia, mutta korkeimmat voimat olivat lahjoittaneet minulle riemun päästä sekä Induksen että myöskin Brahmaputran todellisille lähteille ja voida määrätä noiden molempain maailmanhistoriallisten jokien synty ja lähde.»
Induksen lähteiltä Sven Hedin vihdoin matkusti Länsi-Tibetin pääpaikkaan Gartokiin, jossa kaksi varakuningasta eli garpunia hoiti hallitusta. Matka piti osaksi tuntemattoman maan kautta ja välillä Hedin kulki viidennen kerran Transhimalajan poikki Dshuk-ti-lan solan kautta, jonka korkeus oli 5,825 metriä.
Gartokissa hän sai paljon kirjeitä ja garpunit, jotka ottivat hänet mitä ystävällisimmin vastaan, eivät edes viitsineet kysyä, missä kaikkialla hän oli ollut. Heiltä hän vihdoin sai Lhasan kiinalaisen ambanin, Lien darinin, vastauksen kirjeeseensä — ja se olikin odottamattoman suotuisa.
Mahdollista kuitenkin on, että kirjeen sisällys oli tunnettu niille viranomaisille, joiden kanssa Hedin oli tullut matkalla tekemisiin, jonka vuoksi häntä ei pahemmin ahdistettu, vaikka toiselta puolen oli tahdottu antaa hänen ponnistaa omaa tyhjentymätöntä neuvokkaisuuttaan päästäkseen viranomaisista huolimatta tarkoitustensa perille. Lhasan herrat olivat täydelleen selvillä siitä, ettei heidän olisi tarvinnut pelätä mitään valtiollisia selkkauksia siinäkään tapauksessa, että olisivat voimakeinoilla taluttaneet hänet maasta lähimmän rajan poikki.
Mutta Hedin katui nyt kovin, ettei ollut odottanut tätä kirjettä, ja koetti käyttää sitä hyväkseen päästäkseen takaisin täyttämään Transhimalajaan jääneet aukot — 500 kilometriä oli häneltä jäänyt siitä näkemättä.
Gartokissa sattui oleskelemaan Hedinin vanha lehiläinen ystävä, rikas kauppias Gulam Rasul, joka ennenkin oli hänet pulasta auttanut. Garpuni oli tälle kauppiaalle velkaa ja siihen nojaten Gulam Rasul koetti pakottaa hänet antamaan Hedinille matkaluvan. Garpuni vastasi, että hänelle päänsä oli liian kallis, ja kieltäytyi ehdottomasti. Hedin ja kauppias koettivat silloin lahjoa hänet — yhtä huonolla seurauksella. Lopulta Hedin päätti tunkeutua Tibetiin uudelleen pohjoisesta, kuten edelliselläkin kerralla, päästäkseen asumattoman maan kautta kauas sen sisäosiin, ennenkuin hänet huomattaisiin. Tuumansa hän uskoi Gulam Rasulille — antoiko tämä siitä sittemmin salavihkaa tiedon garpuneille, siitä ei ole tietoa, mutta tuskinpa omantunnon syyt olisivat häntä siitä pidättäneet — ja kauppias ryhtyi paikalla kaikella tarmollaan häntä auttamaan, varustamaan uutta karavaania. Sitä varten nyt molemmat muuttivat lähemmä Ladakhia. Karavaanin piti muka matkustaa Khotaniin, jonne siis kaikki miehet palkattiin, mutta matkalla Hedin aikoikin poiketa Tshang-tangiin. Itse hän päätti pukeutua ladakhilaiseksi kauppiaaksi, koska hän täällä sai tiedon Venäjän ja Englannin välisestä sopimuksesta, joka hänen mielestään oli juuri häntä vastaan tehty: »Venäjä ja Englanti sitoutuvat kolmen lähinnä seuraavan vuoden kuluessa ilman edelläkäypää sopimusta olemaan päästämättä Tibetiin ainoatakaan tieteellistä retkikuntaa, minkälaatuisia ne lienevätkin, ja vaativat Kiinaa samoin menettelemään.»