Jo vuoden 1880 vaiheilla oli Lhasaan saapunut Dordshiev-niminen burjaattilais-laama, joka oli Venäjän alamainen ja, Venäjällä välillä käytyään, pääsi siellä jonkinlaiseksi Venäjän asiamieheksi. Uskotellen dalailaamalle Englannin aikovan valloittaa Tibetin hän sai Lhasassa hyvin suuren vaikutusvallan, jota hän käytti Venäjän asiaa ajaakseen. Paremmin onnistuakseen hän uskotteli Tibetin mahtimiehille, että tsaari ja koko hänen kansansa ehkä saataisiin kääntymään buddhan uskoon. Dalailaama jo aikoi lähteä Pietarissa käymään, mutta tyytyi sitten, neuvostonsa vastarinnan vuoksi, lähettämään lähettilään, joka todella pääsi tsaarin puheille. Palatessaan hänellä oli liittoehdotus ja lupaus, että Lhasaan lähetettäisiin Venäjää edustamaan joku suuriruhtinaista, mutta tämä kuitenkin tibetiläisiä epäilytti, jota paitsi Lhasassa olevat Kiinan edustajat jyrkästi vastustivat sitä.
Varmana Venäjän kannatuksesta — Tibetiin oli tuotu venäläisiä aseitakin — dalailaama, Dordshievin neuvoja kuullen, alkoi tuottaa ikävyyksiä Englannille, sallien muun muassa hyökkäyksen Sikkimiin brittiläiselle alueelle. Lordi Curzon oli siihen aikaan Intian varakuningas, ja tämä tarmokas valtiomies ryhtyi viipymättä tehokkaisiin vastatoimiin. Kun tibetiläiset eivät suostuneet hyvällä hyvitystä antamaan, lähetettiin Tibetiin englantilais-intialainen sotajoukko kenraali Macdonaldin johdolla. Valtiollisena asiamiehenä seurasi eversti Younghusband mukana.
Sikkimin solat kapeine polkuineen ja pyörryttävine jyrkänteineen asettivat tykistön ja kuormaston kuljetukselle hyvin suuria vaikeuksia, mutta tavallisella neuvokkaisuudellaan ja vuorisodista saamansa kokemuksen avulla englantilaiset ne voittivat ja pääsivät Tibetin puolelle miekan iskutta. Joulukuun 12 p. v. 1903 retkikunta kulki rajan poikki ja huhtikuun 12 p. 1904 se saapui Gjangtseen, jonka luona tibetiläiset yrittivät tehdä vähän kovempaa vastarintaa. Uudenaikaista tykistöä ja kiväärejä vastaan he kuitenkin olivat aivan voimattomat. Gjangtsen ja Lhasan välillä vastarinta pitkin matkaa oli kovin heikkoa. Elokuun 3 p. Macdonaldin armeija saapui Lhasaan, josta dalailaama Dordshiewin kanssa oli paennut Mongoliaan. Sotaväki vain käymällä kävi itse kaupungissa, leiriytyen sitten sen ulkopuolelle, kunnes Lhasan vallanpitäjät olivat hyväksyneet englantilaisten ehdot. Tibetin tuli tunnustaa Sikkimin raja, avata Gjangtse, Gartok ja Jatung Intian kaupalle ja maksaa pieni määrä vahingonkorvausta, josta vielä annettiin kaksikolmannesta anteeksi. Tieteellisiä tutkimusretkiä koskevan kiellon olemme jo maininneet. Myöhemmin Kiina hyväksyi nämä ehdot ja Englanti sai Venäjänkin kanssa aikaan Tibetistä sopimuksen.
Englantilaiset upseerit käyttivät hyväkseen tilaisuutta tutkiakseen Lhasan ja sen luostarit sangen perusteellisesti ja everstiluutnantti Austine Waddel, etevä buddhalaisuuden tuntija, kokosi aineksia kirjaan, jossa hän tekee niistä selkoa. Waddelin mukaan selostamme seuraavassa pyhän kaupungin ja sen luostarien ihmeet.
Lhasa on rakennettu jotenkin tasaiselle lakeudelle, jota joka puolella kukkulat piirittävät. Kaupungin eteläpuolella juoksee vähässä matkassa Kjitshu niminen melkoinen joki, joka vie vetensä Tsangpoon. Kukkulat ovat paljaat ja karut, mutta lakeus on hedelmällinen, vaikka toisin paikoin soistunut. Lakeudella on paljon puutarhoja ja niissä kauniita puita. Kaupungin länsipuolella on kapea ja korkea vuoriselänne, jonka pohjoispäässä kukkulallaan on Potala, dalailaaman majesteetillinen palatsiryhmä, eteläpäässä taas rohtoparannuksen temppeli. Vuoriselänteen ja kaupungin välillä on puolentoista kilometrin levyinen vyöhyke, jossa on lehtoja, puutarhoja ja niittyjä. Lännestä tuleva tie kulkee Kjitshusta haaraantuneen kuivuneen putaan poikki Jutok Sampa eli turkoositiili-siltaa myöten, joka on Lhasan nähtävyyksiä.
Kaupungin ympärillä on ennen ollut korkeat muurit, mutta kiinalaiset hävittivät ne parisataa vuotta takaperin.
Kadut ovat jotenkin suorat, mutta kapeanlaiset. Kun ne eivät ole kivetyt, on niillä usein paljon kuraa ja varsinkin köyhemmät kaupunginosat ovat sanomattoman törkyiset. Paremmat talot ovat kivestä ja poltetuista tiilistä, huonommat vain, savesta tai auringonpaisteessa kuivatuista tiilistä. Etukaupungeissa on taloja, jotka on kokonaan rakennettu lampaan- ja nautakarjansarvista, liittäen nämä yhteen saviruukilla. Tavallisesti talot ovat kahden- ja kolmenkertaiset. Rikkaitten talot ovat hyvin varustetut. Joka talossa on jonkinlainen pyhättö, jossa kuvia ja pyhiä kirjoja säilytetään.
Jokhang.
Kaupungin keskellä on aukio, joka on kaupungin tärkein kauppatori. Siellä on »Jo'n» eli »Herra Buddhan» suuri temppeli, Jokhang, jota pidetään koko Tibetin ja sen kaikkien teitten keskustana. Luulon mukaan sen perusti hallitsija Srong-tsan-gampo v. 652 buddhanuskoon kääntyessään. Siinä sai sijansa toinen kahdesta erittäin pyhästä Buddhan kuvasta. Temppelin katto on kullattu, mutta muutoin se ei ole erikoisen muhkea rakennus eikä paljoakaan ympärillä olevia rakennuksia korkeampi. Siinä on kolme kerrosta. Sisäänkäytävä on vuoltujen ja kullattujen puupylväitten kannattama portiko. Seiniin on kaiverrettu kiinalaisia, tibetiläisiä ja mongolilaisia kirjoituksia ja yhdellä seinällä on suuri rukouspyörä. Esihalliin astutaan jykevistä, rautakoristeilla kaunistetuista ovista ja siitä päästään toisen oven kautta pihattoon, jonka ympäri kulkee pylväitten kannattama veranta pyhättöineen ja seinille maalattuine freskoineen. Vasemmalla puolella on suurlaaman pehmustettu valtaistuin ynnä muitten kirkollisten ylimysten istuimet, toinen toistaan korkeammalla sen mukaan, mikä kunkin arvo on. Sisäovesta ja siitä jatkuvasta käytävästä kuljetaan neliön muotoiseen kappeliin, jolla ei ole muuta kattoa kuin taivas. Sen kummallakin puolella on kolme kappelia ja päässä suorakaiteen muotoinen »kaikkein pyhin» sälövarjostimineen ja kullattuina Buddhan kuvineen. Kaikkein pyhimmässä on Sakjan suuri kuva istuvassa asennossa, ympärillään pieniä kuvia, lamppuja ja monenlaisia uhrilahjoja. Kuvapatsas on runsaasti koristettu jalokivillä, mutta yleensä tekotapa on karkeaa. Temppelin toisessa ja kolmannessa kerroksessa on paljon muiden jumalain ja jumalattarien pyhättöjä ja kuvia. Temppelissä on vielä valtavan paljon muita kuvia, kulta- ja hopea-astioita, lamppuja, pyhäinjäännöksiä ja kaikenlaista arvokasta rihkamaa. Paljon hartaudenharjoittajia käy joka päivä jumalanpalveluksessa, ja tiellä, joka käy päärakennuksen ympäri, kulkee lakkaamaton virta pyhiinvaeltajia, eri suuntiin sen mukaan, mitä ansiota kukin hartaustyöllään pyytää. Temppeli oli englantilaisten käydessä ylen likainen ja täynnään voilamppujen katkua.
Jokhangin ympärillä on luostarihuoneita, säiliöitä ja rakennuksia, joissa siviilivirastoilla, kuten valtionrahastolla, tullilla, tuomioistuimilla y.m. on huoneensa. Pyhällä alueella on naisten kielletty olemasta yötä.