Saaristoissa näkyi paljon lintuja, kuten marabuhaikaroita, balearikurkia, flamingoja, lusikkalintuja, hanhia, sorsia, kaakkureita, jäälintuja, hopeahaikaroita, mustaa ja valkoista ibistä ja heinäkurppia. Niitä olisi voinut ampua kuinka paljon tahansa, mutta yksikin laukaus olisi heti houkutellut paikalle verenhimoiset alkuasukkaat. Sama syy esti ampumasta punaisia puhveleita, joita saarilla oli laumoittain. Korkeammilla saarilla oli hyvin runsaasti apinoita.
Uusia taisteluita.
Helmikuun 13:ntena retkikunta äkkiarvaamatta tuli suurien kylien kohdalle, joissa rummut ja sotatorvet paikalla kutsuivat kaikkia taisteluun. Sotahuutona oli täällä »Jaha-ha-ha», ja se kuului kuin olisi suuri joukko sotaoriita kilvan hirnunut. Tavattoman nopeaan viholliset lähestyivät kevyillä kanooteillaan. Ennenkuin aavistikaan näki Stanley yhdeksän kiiltävää kiväärinpiippua ojennettuna itseään kohden. Kun hän oli veneen etukeulassa voidakseen ilmaista peränpitäjälle suunnan, tuli hän pian tähtäyspilkuksi vielä useammille, kun nopeasti esiin rientävät kanootit puoliympyrässä lähestyivät: Mutta kuten monessa muussakin tilaisuudessa pelastui hän nytkin sen hämmästyksen kautta, jota hän herätti. Jos hän olisi ollut musta, olisi hän aikoja sitten surmansa saanut, mutta nyt, kuten usein ennenkin, oli uteliaisuus väkevämpi kuin viha ja verenhimo. Vaikka hyökkääjäin pyssynhanat olivat viritetyt ja sormet olivat koskettamaisillaan surmaa tuottavaan liipaisimeen vaipui vihollinen kuitenkin katselemaan tätä hiljaista ja liikkumatonta haamua — sen valkoista ihoväriä.
Pieninkin liikahdus olisi tuottanut silmänräpäyksessä kuoleman. Ei ollut ensinkään hauskaa istua ja tuntea ©levänsä tähtäyspilkkuna niin monelle kiväärirluodille, mutta se oli viisainta, mitä voi tehdä. Frank herätti samanlaista kummastusta omalla kulmallaan ja retkikunnan aasitkin saivat kunnian tulla töllistellyiksi. Lopulta alkoi taistelu raivota, mutta oikea silmänräpäys oli mennyt; villit voitettiin ja ajettiin pakoon.
Joen suunta alkoi nyt kääntyä yhä enemmän lounaaseen. Retkikunta vietti yönsä joen saaristoissa — sääskien kiduttamana — ja koetti mikäli mahdollista välttää asutuksia taisteluineen. Siinä syy, miks'ei Stanley voinut saada selvää Kongon vastaanottamista suurista syrjäjoista, mikä tietenkin olisikin ollut mahdotonta muuta kuin toisella rannalla kerrallaan. Kun jotkut saarista ovat sadankin kilometrin mittaisia, niin erehtyi hän toisinaan luulemaan niitä kiertäviä putaita suuriksi syrjäjoiksi.
Stanley oli kuullut paljon ylistettävän bangalain, suuren kauppakansan, mahtia, ja toivoi heidät saavutettuaan pääsevänsä parempiin oloihin. Helmikuun 14:ntenä retkikunta kiertelevistä salmista äkkiä tuli tahtomattaan pienen asutuksen näkyviin, eikä muuta tarvinnut, ennenkuin kuului kiireellisiä teräviä rummutuksia, joihin liittyi yhä enemmän rumpuja, kunnes valtavat sotarummutkin yhtyivät muihin väkeä aseihin kutsumaan. Stanley järjesti veneensä ja laski sitten verkalleen myötävirtaan. Ei tarvinnut kauaa odottaa, ennenkuin edestä päin alkoi näkyä lähestyviä kanootteja. Stanley yritti jälleen saavuttaa heidän ystävyytensä ja souti edellä, toisessa kädessä punaista kangasta, toisessa messinkilankaa. Villit, jotka olivat erinomaisen upeissa tamineissa, eivät kuitenkaan viitsineet edes vastata, vaan ampuivat Stanleyn venettä, haavoittaen kolmea miestä. Retkikunnan aluksissa kohotettiin paikalla kilvet, jotka hyvin suojasivat rautaromua ja kuparimalmin kappaleita vastaan, joilla villit latasivat jykevät piilukkoiset kiväärinsä.
Epätoivoinen taistelu Bangalassa.
Syntyi tuima taistelu, ja kuta kauemmin taisteltiin, sitä enemmän kokoontui vihollisia, kello 3 aikaan niitä oli 63 venekuntaa ja sotahuutona oli nyt »jaha-ha-ha, ja Bangala! Ja Bangala! Ja Bangala! Jaha-ha-ha!» Jotkut vihollisen veneistä olivat hyvin rohkeat, etenkin erään nuoren, ylvähkön päällikön komentama, joka tuli viidenkinkymmenen metrin päähän, mutta pian bangalat saivat kirvelevin mielin kokea, ettei heidän rautaromunsa ollut yhtä tehokasta kuin lyijy. Lopulta muuan luoti osui nuoreen päällikköön, joka arvokkaasti ja levollisesti itse sitoi haavansa ja sitten poistui taistelusta. Villien ampuminen kävi nyt heikommaksi ja kello 6 aikaan he peräytyivät raikuvien hurraahuutojen saattamina. Tämä oli kolmaskymmenesensimmäinen taistelu tällä hirmujen virralla ja epäilemättä sitkein kaikista.
Bangalan kohdalla purki iso Mongala niminen syrjäjoki vetensä pääjokeen. Tämä joki oli jo kauan ollut Bankaron nimellä kartoilla; tieto oli arvatenkin kulkenut rannikolle monen välikäden kautta, sillä valkoisia ei täällä ollut koskaan käynyt, eivätkä bangalatkaan kaupparetkistään huolimatta koskaan käyneet meren rannalla. Muutoin bangalat näyttivät olevan hyvin etevää kansaa ja heidän vaikutusvaltansa oli suuri.
Rajut vastatuulet, jotka tavallisesti alkoivat k:lo 8 aamulla ja puhalsivat kilo 3:een j.pp., haittasivat jotenkin paljon kulkua. Kuumuus ei ollut kovin rasittava; aikaisin aamulla lämpömittari usein osoitti vain +18°C ja päiväsydännä se vaihteli 23 ja 29 asteen välillä, laskeutuakseen jälleen illalla. Vaikka Stanley ja Pocock olivat niin rasittuneet ja vaikka heidän ravintonsa oli niin vaatimatonta — raakoja banaaneja ja maniokkia — oli heidän terveytensä jokimatkalla kuitenkin erinomainen. Helmikuun 17:ntenä Kongo kääntyi suoraan etelää kohti.