Lhasan juhlavuoteen kuuluu joukko isompia ja pienempiä juhlia, joihin saapuu pyhiinvaeltajia kaukaa Gobin erämaidenkin takaa. Suurin juhlista on uudenvuodenjuhla, jota kestää pari viikkoa. Se on jonkinlainen laamalainen karnevaali, jossa naamareilla ja valepuvuilla on hyvin tärkeä osa. Naamiohuvit muutoinkin ovat Tibetissä erittäin suositut. Juhla alkaa puolenyön aikaan huudoilla ja kellojen soitolla, gongien, kalistimien, rumpujen ynnä muitten samanlaisten tibetiläisten soittokoneitten paukutuksella. Ystäväin kesken käydään vieraissa, tarjoillaan vaatimattomia makeisia ja voinsekaista teetä. Toisena päivänä dalailaama pitää suuret pidot, joissa sekä maan omat että kiinalaiset viranomaiset ovat saapuvilla. Toreilla ja suurien luostarien edustalla esitetään kaikenlaisia näytelmiä ja ilveilijät tekevät temppujaan. Seuraavana päivänä esitetään eräs näytelmä, joka on Tibetin erikoisuuksia. Potalan muureilta jännitetään jollain korkealta kohdalta pitkä, nahkasäikeistä punottu köysi, jonka alapää lujasti kiinnitetään alla olevalle lakeudelle kiinni. Tätä pyörryttävää hypotenuusaa pitkin luistaa kaksi miestä päästä päähän, joskus rinnallaan maaten, jonka suojana on vahvasta nahkasta tehty levy. Levittäen kätensä ikäänkuin uidakseen he nuolen nopeudella laskevat alas torille. Tätä temppua sanotaan »jumalten tanssiksi». Toisinaan mäenlaskijat saavat surmansa, mutta hengissä maahan tulleet saavat hovilta lahjoja. Dalailaama itse tulee aina tätä lystiä katsomaan. Muuallakin tätä mäenlaskua harjoitetaan. Vielä uudella ajallakin se oli Euroopassakin käytännössä.
Huomattavin uudenvuoden juhlista on »monlam», jonka Tsongkhapa itse v. 1408 sääti. Lhasaan virtailee silloin laamoja koko Tibetistä, varsinkin lähiseutujen suurista luostareista, ja joka tiellä vilisee silloin jalan ja ratsain matkaavia munkkijoukkoja, keittoastiat ja rukouskirjat kerallaan. Ne, jotka eivät saa kortteeria, majailevat kaduilla ja aukioilla tai pystyttävät lakeudelle pienet mustat telttansa. Juhlia kestää kuusi päivää ja koko tämän ajan kaupungissa vallitsevat jonkinlaiset saturnaliat, sanomaton sekamelska ja epäjärjestys. Laamoja kulkee joukoittain pitkin katuja huutaen, laulaen ja tapellen. Tämän kokouksen tarkoitus on kuitenkin olevinaan uskonnollinen. Suurenmoisia juhlakulkueita mystillisine uhrineen ja soittoineen vaeltaa Jokhangiin ja Moru-luostareihin. Dalailaama on itsekin läsnä juhlassa ja korkealla valtaistuimella Jokhangin vieressä istuen ottaa vastaan kansan uhrit ja antaa sille siunauksensa.
Ensimmäisen kuukauden 15:ntenä sytytetään suunnattomat määrät soihtuja, jotka valaisevat kaupungin, niin että kajastus näkyy pitkäin matkain päähän, ja Jokhang on kaiken yötä valaistu lukemattomilla lyhdyillä, jotka luovat valoaan voista muovailtuihin, eläimiä, lintuja ja kukkia esittäviin reliefeihin. Ne kuvaavat episodeja Buddhan elämästä ja muita uskonnollisia aiheita. Kuvat ovat hyvin suurikokoisia ja erinomaisen taidokkaasti tehtyjä. Näiden taideteosten valmistukseen kuluu muutamia kuukausia ja juhlayön jälkeisenä aamuna ne heitetään menemään. Toisina päivinä on kilparatsastuksia Serasta Potalaan ja kilpajuoksuja Potalasta kaupunkiin. Kuukauden 27:ntenä kannetaan Ukon pyhä vasama juhlallisessa saatossa Serasta Jokhangiin ja dalailaaman luo Potalaan.
Muista suurista vuotuisista juhlista on yksi, jota vietetään neljännessä kuukaudessa, omistettu Sakjan kiitokselle, mutta oikeastaan tämä juhla näyttää olevan samanlainen vanha kevään ja luonnon nuorentumisen juhla kuin Intian huli-juhla.
Toisen kuukauden 30:ntenä päivänä vietetään erästä omituista menoa, joka muistuttaa syntipukin karkoitusta. Sitä sanotaan pahanhengen ulos ajamiseksi. Palkataan mies esittämään paholaisen tai oikeammin uhrin osaa, sillä joskus hän leikissä heittää henkensä. Hänet puetaan kummituspukuun ja naama maalataan mustan ja valkoisen kirjavaksi, jonka jälkeen hänet tuodaan Jokhangiin väittelemään uskon asioista henkilön kanssa, joka esittää dalailaamaa. Väittely päättyy arpanappulain heittoon, ikäänkuin arvottaisiin Lhasasta. Arpanappulat ovat siten väärennetyt, ettei paholainen voi voittaa. Uhri viedään sitten kaupungin ulkopuolelle kansanjoukkojen ja sotaväen saattamana, häntä kiljuen uhkaillaan ja sadatellaan ja sotaväki ampuu yhteislaukauksia hänen jälkeensä. Kun paholainen on ajettu pois, palaa väestö takaisin ja uhri viedään Samjen luostariin. Jos hän pian sen jälkeen kuolee, pidetään sitä hyvänä enteenä, muutoin häntä pidetään luostarissa kaksitoista kuukautta.
Pundiitti Nain Singh mainitsee erään omituisen tavan, joka on verraten myöhään valtaan päässyt. Uuden vuoden kahdeksikymmeneksikolmeksi ensimmäiseksi päiväksi on tapana antaa siviilivalta huutokaupalla vuokralle enimmän tarjoavalle. Ostajaa, jonka tulee kuulua Debung-luostariin, sanotaan Jalnoksi. Hän on jonkinlainen huonon hallinnon perikuva, sillä mainitulla ajalla hän kaikilla mahdollisilla luvattomilla tavoilla koettaa rikastua, kiskoen mielivaltaisia veroja ja sakkoja kansalaisilta.
Lhasa ja sen kauppa.
Lhasan väkiluku lienee noin 30,000, kaupungissa ja lähiseuduilla olevat laamatkin mukaan lukien. Ennen on kaupungin väkiluku kuitenkin ollut suurempi. Tibetiläisiä maallikoita on vain 1,500 miestä ja 5,000 tibetiläistä naista. Ulkomaalaisia, kuten kiinalaisia, nepalilaisia, ladakhilaisia y.m. on paljon. Tärkein teollisuus on kankaiden kutominen Tibetin hienosta villasta. Suuri vaikutus kauppaan on tietysti pyhiinvaelluksella. Joulukuussa saapuvat Länsi-Kiinan kauppiaat tuoden silkkiä, mattoja, posliinia ja teetä. Itä-Tibetistä tuodaan myskiä, josta osa kulkee edelleen Nepalin kautta Eurooppaan, Intian puolelta viljaa ja tupakkaa ja teollisuustuotteita. Maaliskuussa kauppiaat jälleen lähtevät matkoihinsa, ennenkuin joet alkavat tulvia, niin ettei niiden yli voi kahlata.
Tee on tärkein tuontitavara, sillä teettä ei kukaan tibetiläinen tule toimeen. Teetiilet käyvät maassa jopa rahasta.
Tibetin entisyys.