Että Tibetin kaltainen muusta maailmasta erotettu vuorimaa on voinut saavuttaa vallitsevan merkityksen laajain alain uskonnollisissa käsitteissä, todistaa jo itsessään, ettei tämä maa ole voinut olla kokonaan historiaa vailla. Tiedot sen menneisyydestä ovat kuitenkin sangen vaillinaiset, tibetiläisten oma »kuningasten kirja», joka tekee selkoa maan vanhoista hallitsijoista, kun on suureksi osaksi taruperäinen. Kiinalaisista lähteistä on kuitenkin saatu moniaita tietoja, jotka ulottuvat sangen kauas entisyyteen.
Kiinan aikakirjat mainitsevat kiang (paimentolaiset) nimellä Kukunorin ja Koillis-Tibetin heimoja jo 11 vuosisadalla e.Kr., mutta aina kuudenteen vuosisataan j.Kr. kiinalaisten tieto Tibetistä ulottui vain itäisiin rajaseutuihin. V. 433 eräs Kiinan eteläisen Liang dynastian jäsen pakeni kiang-kansain luo ja perusti heidän keskuuteensa valtakunnan. Lempeällä ja oikeudenmukaisella hallinnollaan hän saavutti suosiota ja saattoi levittää valtaansa suunnattoman laajan alan yli. Tibetiläisten omien, myöhemmin muistoon kirjotettujen ja muodosteltujen perimätietojen mukaan oli Tibetin ensimmäinen kuningas kotoisin Intiasta, Kosalan valtakunnasta, jonka päämaa oli nykyinen Oudh, buddhalaisuuden varhainen koti, hän muka oli tämän maan kuninkaan poika. Hän pakeni Himalajan taa Bod maahan (Tibetiin), jossa Etelä- ja Keski-Tibetin päälliköt valitsivat hänet kuninkaakseen. Hänen jälkeläistensä aikana tunkeutui buddhalaisuus Tibetiin ja saatiin Kiinasta luvunlaskutaito ja lääketiede. Maa oli niin karjarikasta, että eräs kuninkaista muurasi palatsinsa muurilaastilla, johon veden sijasta käytettiin lehmän- ja jakinmaitoa. Muuan kuningas toi Intiasta kirjoitustaidon ja perusti Lhasan. Hän käännytti koko kansan buddhalaisuuteen, valloitti maita pohjoisessa, lännessä ja Himalajankin eteläpuolella. Intialaiset aikakirjat eivät mitään tiedä tästä tibetiläisvallan ajasta, mutta kiinalaisten muistiinpanojen mukaan se käsitti koko Bengalin ja ulottui etelään aina Bengalin lahteen saakka, jota silloin sanottiin »Tibetin mereksi». Kansalliset ja kielelliset seikat viittaavat siihen, että tämä tieto on tosi. Eräs kuningas hyökkäsi v. 663 Kiinan kimppuun, mutta kiinalaiset kostivat ja tunkeutuivat Lhasaan saakka, jonka kuninkaallisen linnan he polttivat. Tibetiläisten itsensä mielestä oli Khri-sronglde-tsan heidän maansa kuuluin hallitsija, sillä hallitusajallaan (743—789) hän kaikin tavoin edisti buddhan oppia. Hänen poikansa koetti poistaa kaiken erotuksen rikkaitten ja köyhien, ylhäisten ja alhaisten välillä ja kolmeen kertaan jakoi kaiken omaisuuden tasan kaikkien alamaistensa kesken, mutta joka kerta olot palasivat entiselleen, rikkaat kävivät vielä rikkaammiksi ja köyhät vielä köyhemmiksi. Viisaat väittivät tämän johtuvan heidän hyvistä ja pahoista töistään entisessä elämässä. V:lta 821 on säilynyt kaksikielinen kirjoitus, jossa määritellään rauhanehdot Kiinan ja Tibetin välillä. Sitten Tibet jakautui kahteen valtakuntaan ja seurasi paljon sisällisiä sotia.
1020-luvulla saapui eräs kuulu Intian buddhalainen, Atisha nimeltään, kutsuttuna Tibetiin, toi mukanaan ajanlaskun, jonka mukaan aika jaettiin 60-vuotisiin jaksoihin, ja oli ensimmäinen ylimmäinen pappi, joka sai maassa suuremman vaikutusvallan. Hän perusti Tibetissä pappisvallan. Kublai kaanin valloitettua Itä-Tibetin (1253) tämä maa joutui Kiinan vallan alle ja sen hallitus uskottiin Sakja luostarin laamoille. Myöhemmin muut luostarit paisuivat sitä mahtavammiksi, kunnes jälleen nousi tibetiläinen maallikko, joka Kiinan hallituksen suostumuksella anasti vallan. Luostarien vaikutus oli kuitenkin Tibetissä jo niin suuri, että se pian jälleen voitti muut. 1400-luvulla eräs Tashilhunpo luostarin johtajista valittiin Lhasan etevimmän luostarin johtajaksi ja hänestä tuli Tibetin ensimmäinen dalailäama. Mutta koko maan hallitsijaksi dalailaama tuli vasta v. 1645 mongolilaisten avulla, jotka joksikin aikaa karkottivat kiinalaiset Tibetistä. Myöhemmin Kiinan hallituskin tunnusti dalailaaman yhdessä Tashilhunpon luostarin johtajan, pantshen laaman, keralla maan hengelliseksi ja maalliseksi esivallaksi, joka kuitenkin oli Kiinan ylivallan alainen.
Tibet sai uskontonsa ja sen keralla uskonnollisen kirjallisuutensa Intiasta, sillä maan vanhat kuninkaat antoivat tibetin kielelle kääntää kaikki buddhan opin pyhät kirjat. Jotkut niistä tunnetaankin vain tibetiläisistä käännöksistä. Kun buddhalaisuus Intiassa kukistettiin brahman opin jälleen elpyessä hindulaisuuden muodossa, peri Tibet Intialta buddhalaisuuden kantamaan kunnian ja siitä johtuu sen suuri arvovalta koko buddhalaisessa Aasiassa. Siitä tuli buddhalaisuuden pyhä maa, johon kaikista Aasian ääristä saavuttiin pyhiinvaelluksille, ja tämä seikka antoi niin suuren tuen sen luostareille, että niistä varttui Tibetin tärkein valtiomahti, jonka sortoa ja kiskomisia vastaan yhteinen kansa ei ole sen koommin voinut eikä tahtonutkaan kapinoida. Tuhansia ja kymmeniätuhansia munkkeja on Tibetin suurissa luostareissa, ja napisematta kansa heille maksaa raskaita veroja hyvässä luottamuksessa, että se siten parhaiten täyttää uskonnollisen velvollisuutensa.. Buddhalaisuus on kieltämättä painanut leppeän leimansa tähän luonnostaan ja luonnon olojen edellytysten johdosta raakaan ylämaan kansaan. Mutta kuitenkaan ei Tibetin buddhalaisuus ole kuin turmeltunut kuori Gautaman jalosta opista. Siihen on sekaantunut kaikenlaisia shamanilaisia lisäpiirteitä maan vanhasta taikauskonnosta. Tibetin laamalaisuutta voidaan verrata Rooman kirkon anekaupan kehnoimpiin aikoihin.
Itä-Turkestanin muinaismuistot.
Sven Hedinin löydöillä Takla-makanin hiekoissa oli tärkeä muinaistieteellinen merkitys, sillä ne osoittivat, että Itä-Turkestan on ennen ollut laajemmalti asuttu ja sen ilmasto ollut nykyistään kosteampaa. Vielä suuremman sisällyksen nämä löydöt saavat, kun huomioon otamme, että tässä maassa muinoin on asunut indoeurooppalaisiakin kansoja. Vielä ajanlaskumme alussa siellä oli jäljellä aarialaisia kansoja sekaisin ural-altailaisten kanssa. Sven Hedinin jälkeen ovat sen vuoksi muut tutkijat jatkaneet etsimistä ja löytäneet muinaisraunioita ja suunnattoman rikkaita käsikirjoituskokoelmia, jotka epäilemättä luovat aivan uutta valoa näiden maiden myrskyiseen historiaan ja vaelteleviin kansoihin, jotka ovat osansa näytelleet kuin näyttämöllä näyttelijät ja jälleen kadonneet aikain hämäriin.
Ne muinaisesineet, jotka Sven Hedin v. 1896 löysi Khotanin läheisyydestä erämaasta, saviesineet, pronssiset Buddhan kuvat, kaiverretut jalokivet, rahat ja käsikirjoitukset, lienevät kolmannelta vuosisadalta j.Kr., koska kreikkalais-intialaiset vaikutukset ovat niissä ilmeiset. Aleksanteri Suuren jälkeläiset niihin aikoihin perustelivat valtakuntiaan Persiaan, Khivaan, Merwiin, Afghanistaniin ja Pohjois-Intiaan. Keskeltä erämaata, lähellä Khotan joen kanssa yhdensuuntaisesti Tarimiin pyrkivää Kerija-jokea, Hedin löysi toisen vanhan kaupungin, jonka erämaan hiekat olivat kokonaan peittäneet. Tässä kaupungissa oli seinäkuvia, jotka esittivät paikallisia järvi- ja jokimaisemia, sieltä löytyi puuveistoksia, saviastiain paloja, kipsisiä Buddhan kuvia ja vanhoja puutarhan pohjia.
M. Aurel Stein löysi toisista Itä-Turkestanin osista saviastioita, kuvia, kuvapatsaita, rahoja, leimasimia, freskoja, sanskrittilaisilla, brahmilaisilla ja kiinalaisilla kirjaimilla kyhättyjä käsikirjoituksia, puutauluja, joiden kirjoitukset olivat kharoshti-kirjoitusta, huonekaluja ja eri viljalajeja. Nämä esineet näyttävät olevan ajanlaskumme kahdeksalta ensimmäiseltä vuosisadalta, sen ensi vuosista alkaen.
Aivan Lopin erämaan sydämestä Sven Hedin v. 1901 löysi Loulanin eli Shanshanin kaupungin vanhat rauniot. Tämän kaupungin näyttää hietamyrsky tai tulva, taikka ehkä molemmat hävittäneen kolmannen vuosisadan lopulla j.Kr. Kaupungista löydettiin muun muassa asiakirjoja, joista näkyi sen nimi ja aikamääräyksiä.
Ljuktshunin syvänteestä erämaan pohjoisreunalta D.A. Klements v. 1898 löysi vanhojen luostarien raunioita, joista vanhimmat ovat ajanlaskumme ensi ajoilta, ja näistä luostareista löydettiin sangen mieltäkiinnittäviä käsikirjoituksia, joista toiset ovat uigurin kielisiä, toiset tuntemattomia kieliä. Le Coq löysi samoilta seuduilta v. 1904 erinomaisen arvokkaita käsikirjoituksia, joista toiset ovat kiinalaiselle paperille, toiset valkoiselle nahkalle, toiset puulle kirjoitettuja, edustaen kymmentä eri kirjaimistoa. Kielistä kaksi on aivan tuntematonta. Muistakin Tianshanin eteläpuolella olevista keitaista löydettiin samanlaisia kokoelmia.