Vuosina 1906—1908 Aurel Stein teki uuden matkan, jonka tulokset olivat vieläkin runsaammat. Khotanin koillispuolella hän tutki suurta buddhalaista temppeliä, josta jälleen löytyi paljon käsikirjoituksia. Erämaan kuivan ilmaston vuoksi ne olivat täälläkin säilyneet ihmeteltävän hyvin suuresta iästään huolimatta. Nijasta, Kerijan itäpuolelta, löydettiin paljon kharoshtikirjoituksella kirjoitettuja puukirjoja ja asiakirjoja, joista toisissa vielä oli kreikkalaismalliset savileimat ja puukannet, ynnä huonekaluja ja muita esineitä. Lop-norin länsipäästä, Miranista, löydettiin buddhalaisia pyhättöjä seinämaalauksineen. Lopista itsestään löydettiin kiinalaisia ja kharoshtikirjoituksia, puulle, paperille ja silkille kirjoitettuja, ynnä lisäksi piikiviaseita ja muita esihistoriallisia esineitä. Löydettiin myös melkoinen kappale kiinalaista muuria tornineen ja vartija-asemineen ja paljon muinaisesineitä. Intialaisia, kharoshtilaisin ja brahmilaisia kauppa-asiakirjoja löydettiin sekä erästä tuntematonta kieltä, joka näytti aramealaiselta. Mutta kaikkien runsaimman käsikirjoitussaaliin saivat Stein ja hänen jälkeensä kulkenut ranskalainen matkustaja pyhitetyistä luolista, »Tuhannen Buddhan saleista», jotka ovat Satshoun kaakkoispuolella. Nämä löydöt ovat niin suunnattoman runsaat, että vasta jonkun ajan kuluttua voidaan saada käsitystä niiden sisällyksestä. Buddhalaisien luostarien kokoelmissa on muun muassa säilynyt jäännöksiä manikealaisten pyhistä kirjoista, sillä tämäkin kristinuskon ja zoroasterin opin yhteensulatus esiintyi aikanaan Itä-Turkestanissa käännyttäjänä. Ollen etevä maantieteilijä t:ri Stein myös monella tavalla kartutti näiden seutujen maantieteen tuntemista.
AASIAN REUNAMAAT.
Taka-Intia.
Klassillisella maailmalla oli epäilemättä Taka-Intiastakin enemmän tietoja kuin sen kirjallisuudessa on meidän aikoihimme säilynyt. Ptolemaioksen tiedot »Kultaisesta Khersonnesosta» eivät olleet löyhiä huhuja, vaan perustuivat kokemukseen. Eräs vielä vanhempi kirjailija, juutalainen Josefos, joka kirjoitti ensimmäisen vuosisadan jälkipuoliskolla, lausuu juutalaisten muinaismuistoista kirjoittamassaan teoksessa, että Salomo käski Tyyron kuninkaan Hiramin antamain luotsien »mennä hänen miestensä kanssa siihen maahan, jota muinoin sanottiin Ofiriksi, nyt sitä vastoin Kultaiseksi Khersonnesoksi, ja joka kuuluu Intiaan, tuomaan sieltä kultaa».
Tyyron Marinus taas, jolta Ptolemaios sai tietonsa, on idän kultamaasta kuullut Aleksandros nimiseltä merimieheltä, joka kaikesta päättäen oli purjehtinut Malaiji-niemelle saakka ja sen ohikin. Paitsi kultaa, saatiin sieltä siihen aikaan jo mausteitakin, joiden kauppa silloin vielä oli hindujen käsissä, kunnes arabialaiset sen heiltä vahasivat.
Nykyaikoina on koetettu saada selville sekä Kultaisen Khersonneson että Ptolemaioksen mainitsemain muittenkin paikkain todellisuus, ja osaksi siinä on onnistuttukin. Malakan niemimaan sisäosista, Pahangista, on todella löydetty ikivanhoja, erinomaisen laajoja kultakaivoksia, jotka on kvartsisuoniin louhittu. Ne todistavat sangen kehittynyttä kulttuuria, mutta siitä, minkä kansan työtä nämä kaivokset ovat, tuskin on mahdollista enää saada tietoa. Kaivokset ovat pyöreitä tai suorakaiteenmuotoisia kaivoja ja ulottuvat toiset lähes 40 metriä maan sisään. Ne ovat vierekkäin, mutta alapäästä on louhittu pitkiä sivukäytäviäkin. Epäilemättä näistä kaivoksista on aikanaan saatu sangen paljon kultaa.
Ptolemaioksen jälkeen kului paljon aikaa, ennenkuin Taka-Intiasta saatiin enemmän tietoja. Kosmas Indikopleustes, entinen kreikkalainen kauppias, sittemmin munkki, joka eli kuudennella vuosisadalla (I, s. 190), sai oikeita tietoja Kiinaan vievästä purjehdusreitistä, vaikk'eivät ne ulottuneetkaan tämän laivamatkan varrella oleviin maihin. Ptolemaios oli piirtänyt Intian meren sisämereksi, jota maa joka puolella ympäröi, mutta Kosmas oli kuullut, että laivain riittävän kauas itään purjehdittuaan tuli kääntyä pohjoiseen ja purjehtia pitkä matka siihen suuntaan Kiinaan päästäkseen.
Ensimmäiset seikkaperäiset kertomukset meritiestä Kiinaan tapaamme persialaisten ja arabialaisten maantieteilijäin teoksissa. Persiasta kehittyi sinne laivaliike Rooman kaupan rappeuduttua ja Persian jälkeen arabialaiset saivat tämän ja yleensä koko Intian meren kaupan käsiinsä, perustaen sekä mannerrannoille että saarille lukuisia kauppasiirtoloita. Ja vuodelta 851 on säilynyt muhamettilainen purjehdusopas, jossa selostetaan Kiinaan vievä väylä, vaikka nimiä onkin vaikea tuntea, arabialaiset kun yleensä vääntelivät oudot nimet aivan muodottomiin. Sekä arabialaisilla että persialaisilla oli melkoisia kauppasiirtokuntia Kiinassa saakka.
Marco Polo oli ensimmäinen eurooppalainen, jonka selostus Kiinaan johtavasta meritiestä on meille säilynyt. Itse hän ei tosin nähnyt malijien asumia maita paljonkaan, mutta hän kokosi niistä kuitenkin jonkun verran tietoja. Parhaiten hän tutustui Sumatraan, jossa hänen kiinalaisen laivaston keralla täytyi odottaa viisi kuukautta suotuisaa tuulta. Marco Polon käydessä arabialaiset jo olivat ruvenneet käännyttämään Sumatrankin asukkaita muhametin uskoon. Polon jälkeen matkustivat tätä meritietä Odoric, Marignelli ja Ibn Batuta, joista olemme kohdallaan kertoneet. Kaikki nämä matkustajat kertovat Champa- eli Zampa-nimisestä valtakunnasta, jonka kuninkaalla oli pari-, kolmesataa lasta; se käsitti nykyisen Kotshinkiinan ja Annamin eteläosan, mutta katosi jo viidennellätoista vuosisadalla valtakuntain luvusta.
Vasco da Gaman löydettyä meritie Intiaan ei kauaa kulunut, ennenkuin Taka-Intiankin valtakunnat ja kansat saivat eurooppalaisiin tutustua, ja vaikutukset, joita he silloin saivat, juurruttivat heihin lähtemättömän vastenmielisyyden valkoista rotua vastaan.