Henri Mouhot, jonka työt Angkorin rauniokentillä jo mainitsimme, matkusteli sekä Siamin ylämaassa että kävi korkealla Mekongillakin, mutta ollen valokuvaaja ammatiltaan hän ei kyennyt tekemään kunnollisia paikanmääräyksiä ja lopulta kaukana Mekongin ylämaassa kuoli kuumeeseen.
Burmasta käsin kävi McLeod-niminen skotlantilainen Mekongin ylämaassa, poikkimaisin matkustaen, muutama vuosi ennen ranskalaista retkikuntaa, koettaen saada aikaan kauppayhteyden Mulmeinin ja Laos-valtioiden kanssa ja yhä edelleen Kiinan Jynnaniin, mutta Mekongin jokivartelaisia suunnitelma ei miellyttänyt ja Jynnaniin McLeodia ei laskettu.
Näiden retkien maantieteelliset työt olivat kuitenkin sangen puutteelliset, niin että ranskalaisella retkikunnalla, joka heinäkuun 7 p. v. 1866 lähti Pnom Penhistä Mekongia nousemaan, oli jotenkin alkamaton työmaa edessään.
Tämä retki oikeastaan oli François Garnierin suunnittelema, mutta kun hän vielä oli sangen nuori, uskottiin ylijohto Doudart de Lagréelle, joka siihen aikaan oli Ranskan valtiollisena asiamiehenä Kambodjan kuninkaan hovissa. Molemmat he olivat meriupseereja. Kymmenkunta muuta ranskalaista kuului retkikuntaan, näistä neljä tieteelliseen työskentelyyn perehtynyttä. Odotellessaan Pnom Penhissä Siamin hallituksen passia retkikunta oli käynyt Angkorin muinaisraunioilla täydentämässä niiden tutkimusta.
Garnier yhdisti Angkorin raunioista saamansa vaikutukset seuraavaan lauseeseen: »Tuskin missään muualla on näin valtavaa kivimäärää käsitelty näin taiteellisesti ja tieteellisesti. Pyramideja ihailemme ihmisvoiman ja sitkeyden jättiläismäisinä teoksina, mutta tässä on yhtä suureen voimaan ja sitkeyteen vielä lisättävä nero.»
Retkikunta nousi Mekongia kahdella matalakulkuisella tykkiveneellä, mutta toiveet, että näin mukavasti pitkälle päästäisiin, raukesivat sangen pian, sillä Somborin luona, suorin tein parinsadan kilometrin päässä Pnom Penhistä, tuli vastaan niin ankarat kosket, ettei ollut ajattelemistakaan nostaa laivoja niiden päälle.
Mekong oli rankkain sateitten johdosta alkanut tulvia ja oli nyt viittä metriä tavallista korkeammalla. Sankkain, sotkuisten aarniometsäseinäin välissä joki vyörytti ruskeata vettään vaahtoavaan koskeen, jonka monen monet saaret jakoivat pauhaaviin haaroihin.
Retkikunta osti nyt maan asukkailta jokiveneitä, joilla se sauvoen alkoi matkaa jatkaa, kulkien suureksi osaksi tulvan vallassa olevain metsäin läpi. Veneet oli polttamalla tehty pitkästä pölkystä, jonka kahden puolen sitten oli lisätty laudoista laitoja. Keskellä oli pieni ruokokattoinen maja, jota bambusta tehty kansi kannatti. Sauvoimet oli päästä raudoitettu.
Khonin koskien kohdalla Mekongin leveys oli 1,000 metriä ja vesi putosi pystysuorana könkäänä 15 metriä. Ylempänä joen leveys kuitenkin oli tulvan aikana viisi kilometriä. Kahden puolen maa oli taajaan asuttu ja hyvin viljelty.
Retkikunta ei tutkinut ja kartoittanut vain Mekongia, vaan kaikki siihen laskevat syrjäjoetkin melkoiseen matkaan. Pohjoisempana alkoi edessä päin olla korkeita vuoria.