Yhdytettyään Jangtsekiangin kohdalla, jossa saakka ei ainoakaan eurooppalainen matkustaja ollut käynyt jälkeen Marco Polon aikain, retkikunta lähti sen kukkulaisia rantoja ylämaahan nousemaan, tavaten matkalla sekä ranskalaisia lähetyssaarnaajia että kiinalaisia kristittyjä, ja saapuikin lopulta Ta-li-fuhun, muhamettilaisten päämajaan, mitä surkeimmin hävitetyn maan kautta kuljettuaan.
Ta-li-fussa oli vastaanotto kuitenkin niin vihamielinen, ettei voinut olla puhettakaan matkan jatkamisesta Mekongille, vaan täytyi ranskalaisten suin päin lähteä paluumatkalle samaa tietä kuin olivat tulleetkin.
Paluumatkalla he saivat surusanoman de Lagréen kuolemasta ja kuljettivat hänet kotimaahan haudattavaksi. Paluumatka kävi jokiveneillä ja dshonkeilla Hankauhin ja sieltä höyrylaivalla.
Vaikk'ei de Lagréen-Garnierin retkikunta löytänytkään Mekongin lähteitä — ne ovat kaukana Tibetin ylänkömaan sisäosissa — oli se kuitenkin suorittanut perusteellisemman työn kuin ainoakaan entinen matkustaja niillä mailla, jonka vuoksi se saikin tieteelliseltä maailmalta ansaitun tunnustuksen.
Löytöretkiä Burmassa.
V:n 1826 sota osoitti englantilaisille, kuinka välttämätöntä oli vastaisten rettelöitten varalta hankkia tarkemmat tiedot Burman maantieteellisistä oloista. Milloin vain vähänkin tilaisuutta tarjoutui, ulottivat englantilaiset tietojensa piiriä kautta maan.
Majuri Burney, joka v. 1829 saapui Avaan Englantia edustamaan, käytti kaiken vaikutuksensa helpottaakseen retkeilyjä. Tosin Avan hovi aikoi ottaa hänet vastaan yhtä ylimielisesti kuin entisetkin lähettiläät, mutta Burney ei suostunut mihinkään nöyryytyksiin. Hän sai aikaan sen, ettei kuningas ottanut häntä vastaan kodan- eli »anteeksipyyntö»-päivänä, kuten aina ennen oli tapahtunut, eikä hän myöskään enää suostunut marssimaan palatsin ympäri ja nöyrästi kumartamaan sille, ennenkuin pääsi audienssisaliin, ja monta muutakin tahallista nöyryytystä hän vältti, mutta riisumaan tohvelinsa audienssisalin ovelle hänen täytyi suostua. Vähitellen hän saavutti hovissa melkoisen vaikutusvallan.
V. 1830 luutnantti Pemberton matkusti Assamin Manipurista Avaan, vakoillen melkoisen alan maata, joka kartoilla oli aivan valkoista.
Puolen vuosikymmentä myöhemmin kapteeni S.T. Hannay teki Avasta retken Irawadin latvaosalle, jolla ei jälkeen kuudennentoista vuosisadan kukaan ollut käynyt. Hän tutustui täten Irawadin soliin, joissa se kapeassa uomassa vuorirantain välissä katkaisee tiellä olevia mäkimaita. Kauppatavaroita kuljetettiin täällä, samoinkuin Mekongillakin, bambulautoilla. Myös Pagan-nimisen vanhan pääkaupungin laajat rauniot hän näki. Niillä seuduilla alkoi Irawadin rannoilla olla teak-puuta, josta myöhemmin tuli tärkeä vientitavara, tämä puu kun kestävyytensä vuoksi on varsinkin laivanrakennuksessa korvaamaton. Bhamon, Ylä-Burman suurimman kaupungin tuolla puolella, maa alkoi käydä yhä mäkisemmäksi. Ylämaassa Hannay näki kansan, jolla oli selvään kaukasialaiset piirteet. Noin 640 kilometriä Avasta ylöspäin Irawadia voitiin kulkea suurillakin veneillä, mutta sitä ylempänä kosket alkoivat haitata venekulkua. Hannay teki sitten syrjämatkan eräillä kuuluilla kaivoksilla käydäkseen, jonka jälkeen hän palasi Avaan.
Richardson teki Maulmainista monta matkaa Saluen joen ylämaahan ja myös Siamin puolelle, etsiäkseen soveliasta kauppatietä Kiinan Jynnaniin, ja eräällä näistä matkoista oli ennen mainitsemamme McLeod mukana.