Siam.
Siam tuli osapuilleen jotenkin kauttaaltaan tunnetuksi yhdeksännentoista vuosisadan edellisellä puoliskolla, mutta varsinainen kartoitus alkoi vasta kun Siamin hallitus oli palvelukseensa ottanut ulkomaalaisia ammattimiehiä, jotka sen puolesta ovat tämän työn toimittaneet.
Siam on jotenkin hyvällä menestyksellä ryhtynyt sisälliseen rakennustyöhön länsimaisten voimain avulla, päästyään rauhaan naapureistaan. Niinkauan kuin Burma, Kambodja ja Annam olivat itsenäiset, oli sen alati taisteltava näitä vastaan. Uudetkaan naapurit eivät kuitenkaan ole sitä kokonaan rauhaan jättäneet, vaan etenkin Ranska ainaisessa maannälässään on pala palalta pienentänyt Siamin aluetta. Ensin Siamin oli sille luovutettava kaikki maa Mekongin itäpuolelta, sitten koko Luang Prabang ja se maakunta, jossa Angkorin rauniot ovat, ja Englannin kanssa tekemässään sopimuksessa Ranska on itselleen pidättänyt »vaikutusvallan» koko Itä-Siamissa, joka kuitenkin edelleenkin on siamilaisten viranomaisten hallinnossa. Ainoastaan koko Menamin vesistöalueen itsenäisyyden molemmat naapurit ovat Siamille taanneet. Se tosin onkin Siamin hedelmällisin osa. Englanti on tyytynyt muutamiin Malakan niemimaan pikkuvaltioista.
Ranskan Indo-kiina.
Garnier oli kiihkeä chauvinisti, jonka unelma oli Ranskan siirtomaamahdin kohottaminen, niin että hänen isänmaansa pystyisi merellä kilpailemaan Englannin kanssa. V. 1873 hänet lähetettiin Tonkiniin pienen joukon keralla hankkimaan »oikeutta» eräälle ranskalaiselle kauppiaalle, joka oli riitaantunut Hanoin mandariinien kanssa, kauppias kun yritti ostaa sieltä suolaa ja kuljettaa sen Kiinaan, vaikka suolakauppa oli Tonkinin hallituksen monopoli.
Garnier muutaman päivän turhaan kiisteltyhän päätti ratkaista kaikki vaikeudet maansa eduksi yhdellä miekan iskulla, kuten Aleksanteri Suuri lyödessään halki Gordionin solmun. Hän pitemmittä puheitta julisti Hanoin ohi virtaavan suuren Song-koi-joen avoimeksi kaupalle ja vesitien Jynnaniin siten avoimeksi. Siitä seurasi paikalla sota ja Garnier pienellä joukollaan valloitti Hanoin linnan väkirynnäköllä. Muutaman viikon kuluttua koko Ala-Tonkin oli hänen käsissään. Annam, jonka vallanalainen Tonkin oli, kutsui silloin avukseen »mustat liput», rosvojoukot, jotka Jynnanin melskeitten yhteydessä olivat saaneet haltuunsa ylämaat, ja eräässä taistelussa heitä vastaan Garnier kaatui. Hänen seuraajansa teki häpeällisen rauhan, ranskalaiset poistuivat Tonkinista ja heidän sikäläiset kannattajansa joutuivat tuhon omiksi..
Garnierin seikkailu oli ensimmäinen kohtaus pitkällisestä ja sangen sitkeästä taistelusta, joka sittemmin seurasi Tonkinin omistamisesta. Eräs myöhempi upseeri teki saman erehdyksen kuin Garnierkin ja aivan samoilla seurauksilla, saaden itse sen johdosta surmansa, mutta Ranskan hallituksen johdossa oli toisella kerralla mies — Jules Ferry — jolla oli samanlaiset käsitykset maansa tulevaisuudesta siirtomaavaltana kuin Garnierillakin, ja hän ryhtyi suuremmilla voimilla taistelua jatkamaan Seurauksena siitä oli, että Ranska riitaantui Annamin kanssa, jonka alusmaa Tonkin oli, ja vielä Kiinankin kanssa, jolle Annam nyt muisti olevansa vasallivallan suhteessa. Sekä Annam että Kiina lähettivät Tonkiniin sotaväkeä, jota paitsi »mustatkin liput» edelleenkin taistelivat ranskalaisia vastaan, ja siitä syntyi niin itsepintainen vastarinta, että ranskalaiset lopulta olivat joutua epätoivoon ja Ferrystä tuli Ranskan vihatuin mies. Vielä suurempia uhreja kuin vihollinen vaati Tonkinin kuuma kuolettava ilmasto. Lopun lopuksi sekä Tonkin että Annamkin joutuivat Ranskan alusmaiksi, mutta ne eivät suinkaan ole toteuttaneet niitä kauniita toiveita, joilla siirtomaanintoilijat lähtivät taisteluun.
Ranskan vallanalaisuudessa nämä maat ovat tulleet perusteellisesti kartoitetuiksi ja tutkituiksi.
Katsaus Taka-Intian tutkimukseen.
Indokiinan suuren niemimaan rannat ovat nyt mitä tarkimmin kartoitetut Gangeen suistamosta Kiinan rajaan saakka ja sama pitää paikkansa malaijisaaristostakin. Laivakulun tarpeiksi tämä on ollut mitä tähdellisintä.