Tammikuun 3:ntena 1820 löydettiin ensimmäinen uusi maa, kolme pientä saarta Sandwichin saariston pohjoispuolelta. Ne saivat Venäjän meriministerin nimen. Eräs niistä oli toimiva tulivuori, jonka korkeasta huipusta nousi suuria höyrypilviä. Maa oli korkealle vuoren rinteille aivan lämmintä ja lumetonta ja tällä lumettomalla puolella oli suunnattomasti pingviinejä.
Retkikunta jatkoi matkaansa etelää kohti Sandwichin saariston itäpuolitse, tavaten tiellä yhä enemmän jäävuoria, sumuja ja myrskyjä, kunnes 60:nnen leveyspiirin eteläpuolella tuli vastaan niin sankka ahtojäävyöhyke, että suuntaa oli muutettava. Mitä vaikeimmissa sääoloissa taistellen molemmat laivat palasivat Sandwichin saarille ja purjehtivat sitten itää kohti, kunnes alkoi tuntua etelän puolelta maininki, joka ilmaisi sillä taholla olevan avomerta. Silloin käännyttiin jälleen etelää kohti ja jouduttiin vesille, joilla ei siihen saakka ainoakaan purjehtija ollut käynyt.'
Tammikuun 26:ntena kuljettiin eteläisen napapiirin poikki ja helmik. 1 p. saavutettiin leveys 69°25', mutta sitten tuli vastaan niin vahvoja jäitä, että Bellingshausenin täytyi kääntyä takaisin, arvatenkin jotenkin lähellä napamannerta, melkein Greenwichin meridiaanin kohdalla. Lunta satoi vahvalta ja ilma oli jäähtynyt jonkun asteen jäätymäkohtaa kylmemmäksi.
Retkikunta palasi napapiirille ja alkoi jälleen purjehtia itää kohti niin eteläistä reittiä kuin suinkin, noin viisi astetta Cookin väylää etelämpänä. Helmikuun puolivälissä voitiin jälleen kulkea napapiirin poikki ja saavuttaa leveys 69°6'. Ilma oli kylmää, meri täynnään jäitä ja lumi ja sumu vuorottelivat ankarain myrskyjen keralla. Kun oli mahdoton tunkeutua kauemmaksi etelään, niin käännyttiin jälleen pohjoista kohti ja Hyväntoivon-niemen kohdalla uudelleen kuljettiin napapiirin kesäpuolelle.
Jonkun aikaa itää kohti purjehdittuaan Bellingshausen kulki kolmannen kerran napapiirin poikki samoilla seuduilla kuin Cook neljäkymmentäseitsemän vuotta aikaisemmin ja huomasi kompassin poikkeuman lisääntyneen lähes 11° länttä kohti. Lintujen esiintymisestä voitiin päättää, ettei maa ollut kaukana, ja jos retkikunta olisi voinut kulkea niin kaukana etelässä itää kohti, niin se luultavasti olisi löytänyt Enderbyn maan, mutta jääesteet olivat voittamattomat ja oli jälleen palattava pohjoista kohti. Helmikuun 26:ntena yllätti laivat rajuin myrsky, mitä ne vielä olivat kokeneet. Lumi ja jää peittivät kannen ja köysistön, valtavat laineet huuhtoivat laivain yli, niin että joka hetki pelättiin niiden menehtyvän. Lumituisku esti näkemästä jäävuoria, ennenkuin oltiin aivan lähellä niitä. Purjeita oli melkein mahdoton liikuttaa, kun kaikki köydet olivat jäässä ja purjeet kohmettuneet koviksi, ja purjehtijat itse pitivät ihmeenä, että he pääsivät onnellisesti takaisin selvemmille vesille.
Bellingshausen jatkoi sitten matkaa itää kohti jonkun verran pohjoisempana ja kulki taas aloja, joita ei ennen häntä ainoakaan purjehtija ollut kyntänyt, koska Cook oli jättänyt melkoisen kappaleen tutkimatta etsiessään pohjoisempaa erästä ennen nähtyä saarta. Mutta »Vostok» ja »Mirni» eivät muuta löytäneet kuin jäitä ja jäävuoria. Samalta kohdalta, jolta Cook mutkan tehtyään oli uudelleen purjehtinut etelää kohti, ne nyt palasivat pohjoiseen.
Laivaväki tosin oli kaikin puolin mitä parhaissa voimissa, mutta ruokavarastot alkoivat vähentyä ja sen vuoksi Bellingshausen päätti käydä Sydneyssä, jonne molemmat laivat eri teitä pyrkivät. Sydneyssä tavattiin se retkikunta, joka oli Beringin salmeen matkalla; se ei vielä ollut pidemmälle päässyt. Vastaanotto Australian pääkaupungissa oli mitä parhain.
Molemmat laivat korjattiin perinpohjaisesti ja toukokuun 19:ntenä Bellingshausen lähti uudelleen merelle. Hän ei kuitenkaan suunnannut oikopäätä etelää kohti, vaan purjehti Tyynelle merelle ja tutki Paumotu-saariston, joka silloin vielä oli aivan vaillinaisesti tunnettu. Seitsemäntoista uutta saarta löydettiin ja niille annettiin venäläisiä nimiä, jotka kuitenkin myöhemmin on enimmäkseen vaihdettu asukkaitten itsensä käyttämiin. Paumotusta lähdettyään Bellingshausen poikkesi Tahitiin, jossa ruhtinas Pomare ja englantilaiset lähetyssaarnaajat ottivat hänet mitä parhaiten vastaan. Syyskuun puolivälissä molemmat laivat palasivat takaisin Sydneyhin, jossa Venäjän konsuli antoi Bellingshausenille tiedon Etelä-Shettannin saarien löytämisestä v. 1819. Marraskuun 11:ntenä »Vostok» ja »Mirni» jälleen käänsivät keulansa etelää kohti, poiketen ensin Macquarie-saarille, jonka luona koettiin ankara vedenalainen maanjäristyssysäys.
Jouluk. 8:ntena tavattiin ensimmäiset jäät, eivätkä jäät sen koommin kadonneet näkyvistä, ennenkuin oli lopullisesti kotimatkalle käännytty. Ensin tuli vastaan yksityisiä jäävuoria, sitten ahtojääkenttiä, joiden keskelle oli jäävuoria jäätynyt. Näitä alussa luultiin saariksi. Bellingshausen purjehti nyt Rossin meren suitse, jonka alati sulkee ahtojäävyöhyke, mutta hän ei uskaltanut laivainsa heikon rakenteen vuoksi näihin ahtojäihin tunkeutua ja niiden takana oleva laaja, verraten jäätön meri jäi kuuluisaa englantilainen löytöretkeilijä odottamaan. Samaa seutua oli aikoinaan Cook karttanut. Edempänä jäät yhä sakenivat ja kerrankin oli samalla haavaa näkyvissä yli sata komeata jäävuorta. Kierrellen kaarrellen purjehdittiin pitkin ahtojäiden reunaa itää kohti, kunnes jouduttiin kamalaan myrskyyn. Suuret aallot huuhtoivat keikkuvien laivojen kannen yli ja köysistöistä tippui jäätä ja lunta, niin että kannella oli vaarallista liikkua.
Joulukuun lopulla kuljettiin neljäs kerta napapiirin poikki, mutta laajat ahtojäät ja suunnattomat jäävuoret pakottivat pian palaamaan takaisin selvemmille vesille. Samoilla seuduilla, joilla Cook oli samaan vuodenaikaan purjehtinut pitkät matkat napapiirin eteläpuolella, täytyi nyt tehdä laaja kierros pohjoista kohti. Mutta kun tultiin sille kohdalle, missä Cookin oli täytynyt uupuneen väkensä keralla suunnata pohjoista kohti lämpimämpiin vesiin, saattoi Bellingshausen vuorostaan ohjata uudelleen etelään. Joulupäivänä (vanhaa lukua) nähtiin 244 jäävuorta. Laivoilla kaikki olivat mitä parhaissa voimissa, paljon paremmissa kuin kuumassa vyöhykkeessä. Tammikuun 11:ntenä kuljettiin viides kerta napapiirin poikki. Pian tosin oli palattava takaisin, mutta vain vähäksi aikaa. 103:lla läntisellä pituusasteella Bellingshausen kuudennen kerran kulki napapiirin poikki ja valtavien jäävuorien keskellä purjehtien lopulta tammikuun 1:nä 1821 kohtasi kiinteän jääseinän. Hän oli näin saavuttanut retkensä eteläisimmän kohdan, leveyspiirin 69°52'.