James Ross.
Englannissa varustettiin samoihin aikoihin erittäin perusteellisesti retkeä eteläiselle magneettiselle navalle ja retkikunnan johto uskottiin James Clark Rossille, joka jo oli vienyt maansa lipun pohjoisellekin magneettiselle navalle. Ross oli perinpohjin tutustunut pohjoisnavan luontoon. Hän oli ollut mukana monella Parryn retkellä ja setänsä John Rossin retkellä Boothia Felix-niemimaalle, jonka niemimaan hän rekiretkillään tutki. Lisäksi hän oli kenraali Sabinen ja Lloydin keralla ollut osallisena Brittein saarien magneettisessa kartoituksessa ja oli perehtynyt tämän tieteen uusimpiin saavutuksiin. Hän siis tämänkin vuoksi oli oikea mies johtamaan retkeä, jonka päätehtävä juuri oli magneettisten voimien tutkiminen eteläisellä pallonpuoliskolla. Muut tieteet olivatkin retkellä huonommin edustettuina, niihin kuuluvat havainnot ja kokeilut kun oli uskottu laivain lääkärien huoleksi. Onneksi oli yksi näistä Joseph Dalton Hooker, kuulun kasvitieteilijän poika, joka tällä matkalla niin viehättyi kasvitieteeseen, että hänestä sitten tuli tämän tieteen etevin edustaja maassaan. Retkikunnan molemmat laivat, »Erubus» ja »Terror», olivat oikeastaan pommitusta varten rakennettuja jotenkin pieniä puisia sotalaivoja, mutta ne olivat erinomaisen lujatekoiset ja vahvistettiin erikoisesti tätä matkaa varten kaikkea sitä kokemusta hyväksi käyttäen, mitä oli valaanpyytäjäin jäämeriretkillä vuosisatojen kuluessa karttuuni. Kaikista tarpeista pidettiin mitä parhain huoli, niin että Rossin retkikunta epäilemättä oli parhaiten varustettu retkikunta, mitä oli kummallekaan jäämerelle milloinkaan lähetetty. Tulokset olivat sen mukaiset.
Oli syyskuun 25. 1839, kun »Erebus» ja »Terror» lähtivät pitkälle retkelleen. Heti merelle tultuaan Ross aloitti tieteelliset havainnot. Viheriän niemen saarilla, St. Paulin kalliolla ja Etelä-Trinidadissa tehtiin magneettisten voimien mittauksia, St. Helenan saarelle perustettiin vakinainen havaintoasema, Hyväntoivonniemelle samoin.
Kerguelenin saarella.
Intian meren eteläosassa poikettiin Kerguelenin saarella Joulusatamassa ja siellä suoritettiin toukok. 29 ja 30 p. havainnoita. Nämä olivat ennakolta sovitut määräpäivät, joina tehtiin kaikilla eurooppalaisilla ja brittiläisillä asemilla havainnolta, ja tulokset olivat sangen huomattavat. Noina päivinä sattui olemaan kovat magneettiset häiriöt eli »myrskyt», ja myöhemmin tuloksia verrattaessa huomattiin magneettineulan Kerguelenin saarella tehneen täsmälleen samat liikahdukset kuin maapallon vastakkaisella puolella Kanadan Torontossa. Päälle kaksi kuukautta laivat viipyivät tällä autiolla, puuttomalla, ainaisten myrskyjen lakaisemalla saarella. Neljäkymmentäviisi raivoisaa myskyä koettiin tällä ajalla ja vain kaksi päivää oli sateetonta. Mutta koko ajan toimitettiin magneettisia havainnoita yöt umpeensa, päivät pääksytysten.
Elokuun puolivälissä molemmat laivat saapuivat Tasmanian pääkaupunkiin Hobart Towniin, jossa John Franklin siihen aikaan oli kuvernöörinä. Hänen avullaan rakennettiin sinnekin vakinainen magneettinen havaintoasema, jossa toimitettiin havainnoita varsinkin kansainvälisinä määräpäivinä. Tasmaniassa Ross sai kuulla Dumont d'Urvillen ja Wilkesin matkoista, joiden kautta juuri ne seudut olivat tulleet tutkituiksi, joihin hänen oli määrä lähteä, ja uutinen harmitti häntä katkerasti. Hän päätti sen vuoksi koettaa onneaan toisella taholla ja tunkeutua etelää kohti paljon idempänä, 170 itäisen pituusasteen kohdalla, jossa Balleny pari vuotta aikaisemmin oli tavannut avointa vettä sangen kaukana etelässä.
Marraskuun 12:ntena »Erebus» ja »Terror» käänsivät keulansa kohti Etelä-Jäämerta. Matkalla poikettiin vielä muutamilla pienillä saarilla havainnoita tekemässä; pari päivää joulun jälkeen nähtiin ensimmäiset jäävuoret. Paljon valaita nähtiin, ja ne olivat niin kesyjä, että laivat saattoivat laskea aivan läheltä niiden sivuitse. Vuoden viimeisenä päivänä nähtiin taivaanrannalla pitkä valkoinen juova ja saavuttiin ahtojäiden reunaan.
Kaikki edelliset purjehtijat olivat visusti karttaneet ahtojäitä, peläten laivainsa niissä puhkeavan, mutta »Erebus» ja »Terror» laskivat pelkäämättä niiden joukkoon. Miehistö sai tapauksen kunniaksi ylimääräisen kestityksen ja lämpöisemmät vaatteet. Matka ahtojäätikön läpi edistyi pitkin railoja ja avopaikkoja odottamattoman hyvin. Pingviinejä nähtiin ja matkimalla niiden kiljunaa merimiehet houkuttelivat ne laivoja seuraamaan. Helposti ne saavuttivat täysin purjein kiitävät laivat, leikkien niiden sivuilla kuin delfiinit.
Rossin meri.
Ahtojäät tihenemistään tihenivät, mutta etelässä taivas tummeni, mikä osoitti siellä olevan avovettä, ja tilaisuutta hyväkseen käyttäen molemmat laivat tammikuun 9:ntenä saavuttivat aivan avoimen meren, jonka pinnalla ei seuraavana päivänä näkynyt jään hituistakaan. Se ahtojäätikkö, joka oli edelliset purjehtijat saanut takaisin kääntymään, oli tällä kohdalla vain verraten kapea vyöhyke, jonka takana oli etelää kohti avoin meri niin pitkälti kuin silmä kantoi. Suunta käännettiin suoraan magneettista napaa kohti, joka ei enää voinut olla kaukana.