Ross piti näitä maanalaisen tulen edustajia hyvänä enteenä ja toivoi pääsevänsä vielä pitkät matkat etelämmäksi, mutta pettymys oli lähellä. Kirkkaassa auringonpaisteessa nähtiin juova valkoisia kallioita, joita oli tulivuorista itää kohti silmän siintämättömiin, ja kun niitä lähestyttiin, huomattiinkin ne valtavaksi jäämuuriksi, jonka vertoja ei kukaan kuolevainen ollut vielä nähnyt (D'Urvillen ja Wilkesin matkain kokemukset olivat vielä julkaisematta). Tämän salvan puhki olisi ollut yhtä mahdoton purjehtia kuin Doverin rantakallioiden puhki, ne täytyi koettaa kiertää, jos mieli jatkaa yhä kauemmaksi etelään. Magneettineula osoitti, että retkikunta nyt oli magneettisen navan sekä itä- että eteläpuolella. Länttä kohti oli mahdoton purjehtia, sillä puolella oli kokonainen alppivuoristo vastassa, seurattiin sen vuoksi jäämuurin reunaa itää kohti siinä toivossa, että se lopulta kääntyisi etelään. Pysytellen siitä puolen penikulman päässä laivat alkoivat matkansa. Jäämuuri oli 60—90 metriä korkea, niin ettei sen päälle voinut nähdä edes mastonhuipuista, mutta kaikesta päättäen sen päällystä oli tasainen. Aallot hyökyivät sen jyrkkää seinämää vastaan ja olivat sen alaosaan syövyttäneet luolia. Ross nimitti jäämuurin Barrier-jäätiköksi.

Erebus-vuori puhkesi äkkiä rajuun purkaukseen puhaltaen ilmaan 500—650 metriä korkean savupatsaan.

Viisi päivää laivat seurailivat Bairier-jäätikön reunaa itää kohti. Meren syvyys oli 250—500 syltä. Toisin paikoin jäämuuri näytti olevan pohjassa kiinni, toisin paikoin uivan. Ne suunnattomat tasalakiset jäävuoret, joita meressä näkyi matkalla pohjoista kohti, epäilemättä olivat tästä jäätiköstä lohjenneet. Merimiehet sattuvasti huomauttivat, että koko Lontoo olisi mahtunut yhden semmoisen jäävuoren laelle.

Vaikka Ross oli kaikkiin pohjoisnapaseutujen suuriin ilmiöihin perehtynyt, täyttivät Barrier-jäätikön giganttiset suhteet hänet hämmästyksellä. Helmikuun 2:sena laivat olivat seuranneet jäämuuria 400 kilometriä itää kohti; se oli sillä kohdalla 50 metriä korkea ja kaiken kaikkiaan varmaan 300 metriä vahva. Joka päivä mereen heitettiin pulloja, joissa oli tieto laivan asemasta, mutta ei ainoakaan näistä pulloista saapunut minkään toisen laivan tielle. Kuta kauemmaksi itää kohti kuljettiin, sitä enemmän alkoi meressä olla jäitä, sitä kylmemmiksi käydä säät. Eräässä kohdassa oli jäämuurissa lahti ja sillä kohdalla seinämä oli vain 15 metrin korkuinen, joten sen päälle voitiin ensi kerta nähdä. »Erebus» laski niin lähelle muuria, että se joutui vähäksi ajaksi sen tyventöön. Helmikuun 5:ntenä saavutettiin itäisin kohta, sitä kauemmaksi oli mahdoton tunkeutua, vaikka yritettiin kokonainen viikko, ja Rossin täytyi palata takaisin, vaikka vastahakoisesti.

Hän lähti nyt etsimään magneettisen navan kohdalta satamaa, jossa voitaisiin viettää talvi, mutia pitkin alppimaan rantaa, jonka Ross nimitti Viktorianmaaksi, oli niin paljon ahtojäitä, ettei päästy 25 kilometriä lähemmäksi, ja sen vuoksi hän päätti kiiruumman kautta palata Tasmaniaan. Myöhemmät retkikunnat ovat viettäneet talvea McMurdo-salmessa, joka on Erebus-vuoren ja Viktorianmaan välissä, mutta Ross ei poikennut tätä kahdeksi luulemaansa salmea tutkimaan, vaikka hän sille nimen antoi. Hänellä oli seudun maantieteellisistä oloista sikäli väärä käsitys, että hän luuli Erebus- ja Terror-vuorien kuuluvan mantereeseen, vaikka ne ovatkin saarella sen edustalla. Barrier-jäätikkö ulottui siihen aikaan nykyistä paljon pohjoisemmaksi ja siitä lienee johtunut erehdys.

Meri alkoi jo kauttaaltaan jäätyä, kun »Erebus» ja »Terror» käänsivät kokkansa pohjoista kohti. Ulompana tavattiin kuitenkin jälleen avovettä ja muutaman päivän kuluttua oltiin jälleen Kap Adaren luona, johon Viktorianmaa pohjoisessa päättyy. Turhaan haettiin sieltäkin paikkaa, jossa olisi voitu viettää talvi, ei edes maallenousupaikkaa löydetty. Yöt alkoivat jo pidentyä ja revontulet leiskua taivaalla. Parin päivän kuluttua nähtiin Ballenyn saaristo ja samana päivänä kuljettiin napapiirin poikki, jonka eteläpuolella retkikunta oli⁻ viettänyt 63 päivää, kauemmin kuin kukaan sitä ennen.

Ross purjehti nyt meren poikki, jossa Wilkesin kartan mukaan olisi pitänyt olla maata, ja kulki sitten onnellisesti ahtojäävyöhykkeen poikki avoveteen. Käytyään vielä lännemmässä magneettisilla mittauksilla hän käänsi keulan Tasmaniaa kohti ja saapui sinne huhtikuun 6:ntena 1841, molemmat laivat yhtä hyvässä kunnossa kuin matkaan lähdettäessäkin ja koko miehistö terveenä. Harvoin on kukaan löytöretkeilijä niin suurilta löydöiltä palannut niin ehjin nahoin.

Tasmaniassa tuli palaavan retkikunnan osaksi innostunut vastaanotto ja kotimaassa Englannissa tietoa sen saavuttamista suurista tuloksista tervehdittiin tyydytyksellä ja ylpeydellä. Tasmaniasta laivat purjehtivat Sydneyhin, jossa tehtiin magneettisia havainneita, ja sieltä Uuden Seelannin rannikolle, jossa Ross erään ranskalaisen sotalaivan kapteenilta sai tiedon d'Urvillen löydöistä.

Uusi retki etelään.

Kun eteläisen pallonpuoliskon suvi lähestyi, valmistui Ross jälleen palaamaan Antarktikan vesille. Hän koetti nyt tunkeutua etelään koko joukon idempänä (146° Gr. länt.) tavatakseen Barrier-jäätikön itäpään samoilla seuduilla, mistä hänen oli täytynyt edellisenä vuonna kääntyä takaisin. Ahtojäihin ajettiin nyt rohkealla mielellä ja valaitten ja muitten Jäämeren eläinten keskellä tunkeuduttiin etelää kohti. Valaat olivat niin kesyjä, että tuskin viitsivät tieltä väistyä, ja niinpä »Erebus» laski erään yli saaden niin kovan täräyksen, että se tuntui kautta laivan. Joulupäivänä kuljettiin napapiirin poikki ja joulukuun 30:ntena molemmat laivat kävivät ankkuriin matalan jäävuoren kahden puolen, jotteivät ne sumussa yhteen ajaisi ja vahingoittuisi. Jään poikki molempien laivain miehistöt kävivät toistensa luona vieraissa ja jääkenttään hakattiin tanssisali, joka koristettiin jäisillä kuvapatsailla. T:ri Hooker erään toisen avulla kaavaili jäähän istuvan Venuksen, jota paljon ihailtiin. Uudenvuoden päivää tervehdittiin suurella melulla, kaikenlaisilla soittokoneilla, rämpytyksellä, jopa toiset kantoivat kainalossaan vielä elossa olevia porsaitakin ja puristelivat niitä, kunnes ne kiljuivat, ikäänkuin säkkipillit ainakin. Molemmat kapteenit olivat ilonpidossa ylinnä ja lopuksi leikki päätettiin yleisellä lumipallosodalla.