Maantiede ja löytöretket 4

by Into Konrad Inha

Mutta eteenpäin päästiin tänä vuonna vain huonosti, usein myrskyt ajoivat laivoja taapäin pitkät matkat. Meren aaltoilu tuntui jääkentän kautta ja mainingit survoivat jäitä laivoja vastaan, niin että näiden asema kävi sangen vaaralliseksi kovilla myrskyillä. Tammikuun 18 p. nousi myrsky, joka saattoi molemmat laivat mitä suurimpaan vaaraan. Kerrottakoon tämä tapaus Rossin omin sanoin:

Myrskyssä ahtojäissä.

»Kun kaikki köydet, joilla laivamme olivat jäihin kiinnitetyt, toinen toisensa jälkeen katkesivat, niin nostettiin purjeet ja pysyttelimme sakeassa sumussa yhdessä laukaisemalla tykkejä ja antamalla toisillemme muita tavanmukaisia merkkejä. Lymysimme kaiken päivää erään jäävuoren suojassa, jonka poikkimitta oli mailin verta, odottaen selvää säätä parhaat railot valitaksemme, joka pakotti meidät vähentämään purjeet vähimpään määrään. Meri nousi nopeaan kammottavan korkeiksi aalloiksi, jotka tyrskivät korkeimpienkin jäävuorien yli, emme enää voineet suunnassamme pysyä, vaan ajauduimme verkalleen tuulen alla olevaa vahvaa ahtojäätikköä kohti. Heti puolenyön jälkeen laivamme joutuivat aallokkoon, joka oli täynnään graniittikovia keikkuvia jääkallioita, ja näitä aallot paiskoivat laivoja vastaan semmoisella voimalla, että mastot tärisivät, ikäänkuin saisi joka isku ne murtumaan. Iskut olivat niin kamalan kovia, että näytti siltä, kuin tuottaisivat ne ehdottomasti laivoillemme tuhon. Purjeilla peräytyen ja edeten koetimme välttää suurimpia röykkiöitä, mutta se ei aina ollut mahdollista. Jo myrskyn alkupuolella »Erebuksen» peräsin sai vian, niin ettei siitä ollut mitään hyötyä, ja samaan aikaan sain merkeillä tiedon, että »Terrorin» peräsin oli kokonaan tuhoutunut ja miltei revennyt irti kiinnityksistään… Tunti kului toisensa jälkeen olojen vähääkään parantumatta. Iskut olivat niin taajoja ja kovia, että näytti mahdottomalta, että laivamme enää kauaakaan koossa pysyisivät. Laitain ja kansien kova rytinä laivan survaistessa tavallista suurempaa jääkappaletta, väkemme kaikista ponnistuksista huolimalta, täytti kauhulla vahvimmankin sydämen, ellei sitä kannattanut luottamus Häneen, joka kaikkia tapauksia johtaa… Klo 2 aikaan j.pp. myrsky oli yltynyt kovimmilleen, sitten ilmapuntari alkoi vähitellen kohota… Laivamme yhä keikkuivat ja natisivat murtuvain vuorien jykeväin raunioitten keskellä. Näiden yli meri vyörytti vuoren korkuisia laineitaan, heitellen valtavia jääkallioita toistensa päälle ja taas haudaten ne syvälle vaahtoavain vettensä alle, paiskoen ja hieroen niitä yhteen pelättävällä väkivoimalla. Tämmöisen näytelmän kammottavaa suuruutta on mahdoton kuvitella ja mahdoton kuvata, ja vielä paljon vaikeampi on ymmärtää niiden tunteita, jotka olivat sitä näkemässä. Kukin meistä piteli kiinni, mistä taisi, odottaen ratkaisua tyytyväisenä siihen, mitä päättäisi Hän, joka yksin saattoi meitä suojella ja saattaa meidät turvallisesti pois iästä äärimmäisestä vaarasta, katsellen tuskalla ja henkeään pidättäen jokaisen yhteentörmäyksen vaikutusta ja vapisevien mastojen notkahduksia, joka hetki odottaen niiden katkeavan, kun emme voineet mitään tehdä niiden, pelastamiseksi. Vaikka tuulen voima, oli iltapäivällä jonkun verran laimentunut, olivat vihurit kuitenkin yhtä rajuja kuin ennenkin ja ne käänsivät laivan sivuttain ja uhkasivat puhaltaa myrskypurjeet palasiksi; onneksi ne olivat aivan uudet, muutoin ne eivät olisi niin hirveitä puuskia kestäneet. »Terror» oli tähän aikaan niin lähellä meitä, että sen kohotessa aallon harjalle »Erebus». oli tuulen alla seuraavan aallon harjalla, ja niitä erotti vain syvä kuilu, joka oli täynnään myllertävää vedenpaljoutta. Ja kun laivat laskeutuivat aaltojen väliseen kuiluun, näkyi toisesta laivasta vain maston latvoja välillä olevan aallonharjan takaa. Tämä antaa vähän käsitystä sekä aaltojen korkeudesta että laivaimme vaarallisesta asemasta. Yö alkoi nyt lähestyä ja peittää tämän kammottavan näytelmän synkkään vaippaansa, saattaen tilamme jos suinkin vielä entistä toivottomammaksi ja avuttomammaksi. Mutta puolenyön aikaan lakkasi lumisade, jota oli kestänyt monta tuntia, tuuli äkkiä kääntyi länteen ja aaltoilu asettui, ja vaikka laivaimme kestettävät iskut vielä olivat semmoisia, että ne olisivat viidessä minuutissa tuhonneet vaikka minkä tavallisen laivan, olivat ne kuitenkin heikkoja niiden rinnalla, mitä meidän oli täytynyt kestää, ja aloimme olla levollisemmat pelastuksestamme.»

Yön kuluessa laivat olivat ajautuneet jäävuorijonon suojaan, niin että Ross saattoi soutaa »Terroriin» saamaan selvää sen vaurioista, ja ne olivat paljon suuremmat kuin »Erebuksen». Peräsin oli kerrassaan tuhoutunut, jopa kiinnityskin niin runneltunut, että varaperäsintä oli sangen vaikea paikoilleen saada. Muut vauriot eivät olleet aivan suuria, eivätkä laivat niin pitkällisistä ankarista kolauksista huolimatta vuotaneet juuri enempää kuin ennenkään. Niin perusteellisesti ne oli tätä matkaa varten vahvistettu. Heti kun sää parani, kiinnitettiin laivat taas vankkaan jääkappaleeseen ja ryhdyttiin peräsimiä vaihtamaan. 24 p. tammik. lähdettiin täysin purjein matkaa jatkamaan, mutta ahtojäät uiskentelivat niin nopeaan pohjoista kohti, että matka edistyi sangen verkalleen. Niin suurien ponnistusten jälkeen laivat taas olivat jotenkin samalla paikalla kuin kolme viikkoa takaperin. Samoilla seuduilla, joissa Ross nyt koki näin suuria vastuksia, oli Cook aikanaan tavannut melkein avointa vettä, niin erilaisia ovat jääsuhteet eri vuosina. Vihdoin päästiin kuitenkin, helmik. 1 p., eteläisen sulan reunalle, jolla aallokko hyökyi valtavin tyrskyin jääkallioiden keskellä. Siinä oli jälleen vaarapaikka, jopa kaikkia edellisiä vaarallisempi, mutta onneksi voitiin kulkea sen poikki nopeaan hyvällä tuulella.

Se meri, joka on löytäjästä nimensä saanut, levisi taas »Erebuksen» ja »Terrorin» viilletettävänä. Säät olivat kuitenkin siksi epäsuotuiset, ahtojäätiköitä kierrettävä, että retkikunta vasta 19 p. helmik. pääsi Barrier-jäätikön läheisyyteen. Jäätä alkoi jo muodostua, laivan köysistö ja kansi olivat enimmäkseen vahvassa jäässä ja nuorien ja väkipyörien puhdistaminen jäästä oli sangen väsyttävää ja vaikeata. Pakkanen oli niin kova, vesi niin kylmää, että »Terrorin» kylkeen jäätyi kiinni kala, jonka aalto oli sitä vastaan heittänyt, peittyen tuota pikaa paksun jääkerroksen alle. Lähempänä jäämuuria oli niin paljon jääröykkiöitä, jotka nuori jää jo oli yhteen kiinnittänyt, etteivät laivat päässeet sen luo. Niiden asema oli silloin 78°9"30' etel. leveyttä ja 161°27' Gr. länteen.

Kuningas Edward VII:nnen maa.

Jonkun verran idempänä jäämuurin korkeus oli vain 25 metriä, niin että sen päälle hyvin nähtiin. Se näytti vähitellen kohoavan etelää kohti, kunnes etäämpänä oli korkeita vuoristoita, mutta vaikka Ross ja hänen upseerinsa olivat melkein varmat siitä, että taustassa oli kauttaaltaan lumen peittämä vuorimaa, eivät he sitä nimenomaan väittäneet, koska näköhairahdukset Antarktikassa helposti pettävät. Rossin osoittamasta suunnasta on myöhemmin löydetty vuorimaa, joka on nimitetty kuningas Edward VII:nnen maaksi, mutta Parry-vuoristo, jonka hän luuli jatkuvan Erebus- ja Terror-tulivuorista etelää kohti, on myöhemmin huomattu olemattomaksi, vaikka Ross luuli olevansa siitä aivan varma.

Näin vähäiset olivat tämän toisen vaikean ja vaarallisen retken tulokset, ja lisäksi meri jäätyi, niin että molemmat laivat olivat vähällä salpautua Barrierin luo talvea viettämään. Onneksi kuitenkin virisi kova etelätuuli ja sen vetämänä »Erebus» ja »Terror» täysin purjein puhkaisivat jääkentän ja saavuttivat avomeren. Mutta monta kovaa oli koettava, ennenkuin oltiin Falklandin saarilla, joilla Ross aikoi etelän talven viettää. Maalisk. 9 p. oli jo saavutettu 60 leveysaste ja kun meri näytti olevan jäistä vapaa, ohjasi Ross suoraan itää kohti saapuakseen Falklandin saaristoon niin nopeaan kuin suinkin.

Kauhun yö.

12 p. tuuli kiihtyi ja lunta satoi vahvalti. Pieniä jääkappaleitakin alkoi näkyä ja Ross oli juuri puolenyön aikaan antanut käskyn, että oli käännyttävä tuuleen ja odotettava päivän valkenemista, kun laivat äkkiä joutuivat suurimpaan vaaraan, mitä ne olivat vielä milloinkaan kokeneet, ja retkikunnan perikato näytti tunnin ajan olevan kohtalon päättämä. Koska tämä tapaus niin voimakkaasti kuvaa Etelä-Jäämeren vaaroja, kerromme senkin Rossin sanoilla: