»Suuri jäävuori nähtiin edessäpäin ja aivan vieressämme. Laiva paikalla käännettiin tuuleen vasemmalle kyljelleen, luulimme pääsevämme tuulen puolitse siitä. Mutta juuri samalla hetkellä näimme 'Terrorin' latvapurjein ja etupurjein laskevan suoraan päällemme. Ja kun sen oli mahdotonta välttää sekä vuori että 'Erebus', oli yhteentörmäys välttämätön. Paikalla käänsimme vastatuuleen kaikki purjeemme lieventääksemme yhteentörmäyksen rajuutta, mutta se siitä huolimatta oli sysäys niin kova, että melkein joka mies lensi nurin. Keulamastomme, etumastomme latva ja paljon pienempiä puomeja menetettiin. Ja laivat toisiinsa kiinni takertuneina köysistöistään paiskoivat toisiaan vastaan kamalalla voimalla ja ajautuivat alas tuulen alla olevan korkean vuoren tuulenpäällistä kylkeä kohti, jota vastaan aallot murtuivat ja tyrskyivät, kohoten melkein sen äkkijyrkän seinän yläreunaan saakka. Toisin ajoin 'Terror' kohosi korkealle yläpuolellemme, niin että melkein emäpuu näkyi, syöstäkseen taas alaspäin, kun me vuorostamme kohosimme aallon harjalle uhaten haudata sen allemme, ja kansirakennusten ja veneitten räiske yhä lisäsi hetken kamaluutta. Kohtalon sallimuksesta molemmat laivat vähitellen hivuttelivat itsensä toistensa ohi ja erosivat, ennenkuin olimme ajautuneet vaahtoaviin hyökyaaltoihin, ja mielihyväksemme näimme kumppanimme sivuuttavan vuoren nokan ja pääsevän turvalliselle vedelle. Mutta meidät se jätti aivan avuttomiksi. Alempiin puomeihin oli takertunut niin paljon rauskoja, ettemme voineet aukaista purjeita saadaksemme laivalle vauhtia, eikä meillä ollut tilaa kääntyä ympäri, sillä olimme nyt niin lähellä vuorta, että aallot sitä vastaan syöksyessään heittivät laivaamme taapäin roiskuvia tyrskyjä. Ainoa keino selvitä tästä kamalasta ja hirvittävästä asemasta oli temppu, joka semmoisessa myrskyssä oli niin vaarallinen, ettei sen käyttämistä olisi voinut mitenkään puolustaa, ellei se olisi ollut ainoa pelastuksen mahdollisuus. Laivan ankaran kallistelun vuoksi ja kun mastot uhkasivat murtua joka kerta, kun alempien raakapuitten päät iskivät kalliota vastaan, oli isonpurjeen aukaiseminen sangen vaarallista, mutta tuskin oli käsky annettu, ennenkuin brittiläisen merimiehen rohkea mieli ilmaisi itsensä — miehet juoksivat mastoihin niin ketterästi, kuin ei olisi ollut hätää mitään. Ja vaikka heidän täytyi enemmän kuin yhden kerran paeta raakapuulta, saivat he kuitenkin tuota pikaa purjeen irroitetuksi. Myrskyn ja aaltojen pauhussa oli vaikea sekä kuulla käskyjä että niitä toimeenpanna, ja sen vuoksi kului kolme neljännestuntia, ennenkuin saimme raakapuut kiristetyiksi ja purjeen jyrkästi tuulta vastaan käännetyksi. Lieneekö milloinkaan tähän temppuun turvauduttu moisessa säässä, mutta sillä oli toivottu vaikutus, laiva lähti peräytymään, työntäen peränsä aaltoihin, jotka huuhtoivat kannelta isoja ja pieniä veneitä mukanaan, ja alempien raakapuiden raapiessa jäävuoren rosoista seinää saavutimme me muutaman minuutin kuluttua sen länsipään. Alusvirtausta, joka vuoren jyrkästä seinämästä palasi ulospäin, saimme yksinomaan kiittää siitä, ettei laivamme ruhjoutunut atomeiksi vuorta vastaan. Tuskin olimme siitä selvinneet, ennenkuin näimme suoraan perän edessä toisen, jota vastaan ajoimme. Tässä oli nyt saatava laivan kokka yht'äkkiä tuuleen, jotta saatoimme laskea vuorien välitse, kautta salmen, joka tuskin oli kolmea kertaa leveämpi laivaamme. Mutta tämä vaikea temppu meille onnistui ja muutaman minutin kuluttua tuulta saatuaan aluksemme syöksyi kapeaan kanavaan äkkijyrkkien jääseinämien väliin keskelle vaahtoavia tyrskyjä, jotka täyttivät solan, ja käden käänteessä olimme tuulen alla tyynessä vedessä.»
Eräs »Terrorilla» olleista henkilöistä kuvaa edellä kulkeneen laivan seikkailuja seuraavasti: »Kaiken tämän aikaa olimme ajautuneet jäävuorta vastaan, niin että kun vihdoin pääsimme 'Erebuksesta' erillemme, huomasimme suunnattoman jäävuoren aivan vieressämme tuulen alla. Hirveä haaksirikko ja kuolema näyttivät varmoilta. Ei ollut muuta neuvoa, kuin laskea siihen mustaan kohtaan, jonka olimme ennen nähneet ja joka saattoi olla aukko, muutoin aallot olisivat paiskanneet meidät suoraan jääseinää vastaan. Peräsin viipymättä käännettiin oikealle ja purjeiden avulla alus totteli sitä sangen hyvin. Syöksyimme paikalla suunnattoman vuoren ohi, ja laiva peittyi kokonaan vaahtoon vuorta vastaan murtuvista aalloista. Joka hetki odotimme, että laiva törmäisi edessä olevaan jäähän. 'Peräsin tiukkaan vasemmalle', huudettiin keulasta (nyt tosiaan toivo meissä sortui); 'tiukkaan vasemmalle, raakapuut toiselle kyljelle.' 'Löysätkää iso märssipurje', huusi kapteeni, ikäänkuin olisimme satamaan ohjanneet. Miehet lensivät köysiin kiinni, vaikka laivassa tuskin oli ainoatakaan, joka ei sillä hetkellä luullut kaikkea toivoa turhaksi. Laiva kääntyi ja kulki molempien vuorien välitse aukosta, joka tuskin oli sitä kahta vertaa leveämpi, ja koko ajan vaahto ja tyrsky läpi laskiessamme lensi ylitsemme kummaltakin puolelta. Monta muuta hälyytystä annettiin, sillä meressä oli jäävuorista irtautunutta jääruuhkaa, joka pimeässä näytti jäävuorilta, mutta me olimme pelastuneet, vaikk'emme tienneet. Seuraava huuto oli: 'Missä Erebus?' — oman vaaramme vuoksi olimme sen joksikin aikaa aivan unohtaneet. Kaikkien katseet paikalla alkoivat sitä pimeydestä etsiä. Me poltimme sinisen tulen ja pian meillä oli ilo nähdä senkin polttavan samoin ja me siihen paikalla vastasimme. Tiesimme nyt, että se oli pelastunut, vaikk'emme olleet pitäneet sitä edes mahdollisena, koska se oli saanut niin suuria vaurioita.»
Molempain laivain täytyi nyt laskea tuulen mukana lämpimämmille vesille vaurioitaan korjaamaan, mutta heti kun mastot, raa'at ja köydet olivat kunnossa, Ross jälleen palasi etelään päin suorittaakseen eräitä magneettisia mittauksia. Kap Hoornin edustalla nähtiin ensimmäinen laiva sen jälkeen kuin oli Uudesta Seelannista lähdetty, ja huhtik. 6 p. laivat kävivät Falklandin saarille ankkuriin. Vaikka tästä toisesta matkasta ei ollutkaan muita tuloksia kuin Barrier-jäätikön tutkiminen kappaleen matkaa kauemmaksi kuin edellisenä vuotena, oli se kuitenkin ollut ensimmäistä matkaa monta vertaa vaarallisempi. Koko joukon tieteellisiä havainnoita oli tehty, vaikka meren syvempien kerroksien lämpötilain mittaukset olivatkin arvottomia, koska siihen aikaan ei vielä osattu valmistaa lämpömittareita, jotka olisivat kestäneet syvempien vesikerrosten paineen. Epäluotettavat olivat niinikään syvyysmittaukset, sillä Ross käytti hamppunuoraa, jonka päähän oli kiinnitetty iso paino, ja tämä hamppunuora vastusti siksi paljon merivirtauksia, että ne saattoivat lappaa sitä laivasta suuret määrät mutkalle, niin ettei luodin pohjaan iskemistä ensinkään tuntunut. Niinpä Rossin retkellä saatiin syvyysarvoja, jotka myöhemmät mittaukset ovat osoittaneet olleen tuhansia metrejä liian suuria.
»Erebus» ja »Terror» kolmannella matkallaan.
Falklandin saarilla molempien laivain vauriot perusteellisesti korjattiin ja »Erebus» sai uuden kokkapuun. T:ri Hooker tutki saariston kasvistoa ja kiinnitti varsinkin huomiota niihin valtaviin merileviin, joita rehoittaa tämän saariston vedenalaisilla rantapengermillä. Ross itse suoritti magneettisia mittauksiaan. Falklandista hän purjehti Kap Hoornin vesille samaa tarkoitusta varten, palaten sieltä jälleen Falklandin saarille.
Joulukuun 17 p. 1842 »Erebus» ja »Terror» lähtivät kolmannelle retkelleen Antarktikaa kohti. Aikomus oli nyt tunkeutua 55:ttä länt. meridiaania pitkin etelää kohti, kunnes tavattaisiin Dumont d'Urvillen löytämän Louis Philippen maan jatko, jonka rantaa sitten aiottiin tutkia kauemmaksi etelää kohti. Jos sillä suunnalla jäät olisivat esteenä, niin aiottiin yrittää, eikö Weddellin v. 1823 purjehtimaa reittiä päästäisi sangen kauas etelää kohti. Jouluk. 28 p. nähtiin vuorinen Joinvillen saari, joka on Länsi-Antarktikan manteren nokassa, ja »Terrorin» upseerit näkivät erään vuorenhuipun suitsevan tulta. Saari oli enimmäkseen lumen ja jäävirtain peittämä ja mereen päättyi paljon glasieerikielekkeitä, joiden päästä lohkeili jäävuoria. Rannikkoa kulki etelää kohti merivirta, joka toisin paikoin oli niin kova, etteivät laivat tahtoneet totella peräsintä. Valaita oli paljon ja ne olivat yhtä kesyjä kuin Viktorianmaankin edustalla. Seuraavan vuoden alussa sää muuttui myrskyiseksi ja laivat luovivat edestakaisin ahtojäiden keskellä, mutta tammik. 6 p. löydettiin tuliperäinen saari, joka otettiin Englannin omaisuudeksi. T:ri Hooker löysi siitä yhdeksäntoista vähäistä sammalta ja jäkälää. Mutta sitten jäät tekivät niin paljon haittaa, etteivät molemmat laivat koko kuukautena päässeet kauemmaksi etelään. Vasta ankaran taistelun jälkeen ne pääsivät irti, huomattuaan, ettei tällä suunnalla ollut yrittämistä kauemmaksi napaa kohti. Suunta muutettiin nyt Weddellin merta kohti, mutta sillä kohdalla, missä Weddell oli etelää kohti purjehtinut, oli ahtojäätikkö nyt niin vankkaa, ettei ollut yrittämistäkään tunkeutua siihen. Vasta helmik. 26 p., laivain saavutettua 12 läntinen meridiaani, ahtojäiden reuna kääntyi etelää kohti. Maalisk. 1 p. 1843 kuljettiin napapiirin poikki ja 4 p. 70:nnnen leveyspiirin poikki, mutta siitä eivät laivat enää päässeet kuin puolentoista asteväliä kauemmaksi etelää kohti, ennenkuin jäitä oli niin vahvalti, että oli palattava takaisin. Viimeisiksi jäähyväisiksi etelän jäille kohotettiin liput liehumaan ja mereen heitettiin tynnöri, joka sisälsi tiedon saavutetusta asemasta ynnä päivämäärän. Maalisk. 11 p. 1843 kuljettiin uudelleen napapiirin poikki, kun oli onnellisesti kestetty vaarallinen myrsky, ja kokka käännettiin kotia kohti.
Varsin paljoa ei siis tälläkään kertaa aikaansaatu. Paitsi vaikeita jääoloja siihen oli syynä väsymys, joka alkoi vallata sekä päällystön että miehistön. Ross itse oli melko lailla ränstynyt, eikä enää ollut yhtä nopea ja toimitarmoinen kuin ensi matkallaan, vaikkapa hän ponnistikin kaikki voimansa. Paluumatkalla etsittiin Bouvetin saarta, jolla moniaat pyyntilaivat olivat käyneet, mutta ei sitäkään löydetty. Huhtik. 4 p. saavuttiin Kap-maahan. Paluumatka kävi edelleen St. Helenan, Ascensionin ja Rio de Janeiron kautta ja Englannin rannikko kohosi syyskuun 2 p. näköpiiriin. Ross sai mitä innostuneimman vastaanoton, hänet aateloitiin, ja monet seurat kiiruhtivat hänelle arvonmerkkejään jakelemaan. Hän meni heti palattuaan naimisiin ja antautui loppuiäkseen kirjallisiin töihin, käyden vain kerran, vv. 1848—-49 pohjoisissa napamaissa Franklinia etsimässä, kuten on ennen kerrottu. James Ross kuoli v. 1862.
Pian Rossin palattua Englannin hallitus lähetti luutnantti T.E.L. Mooren johdolla uuden retkikunnan Etelä-Jäämerelle täydentämään magneettisia havainnoita. Nämä työt se toimittikin, mutta ei muutoin saanut suuria aikaan. Pahat säät estivät sitä saavuttamasta Enderbyn maata, kuten aikomus oli ollut. Retkikunnan huonoon menestykseen oli syynä sekin seikka, että se koetti suorittaa matkansa lännestä itäänpäin, vaikka jo hyvin tiedettiin, että Etelä-Jäämerellä 60:nnen leveyspiirin eteläpuolella kovat itätuulet ovat vallitsevina ympäri maan, samoin kuin pohjoisempana kuulut »urheat länsituulet».
Antarktikan uudempi tieteellinen tutkimus.
Mooren retken jälkeen kului paljon aikaa, ennenkuin Antarktika jälleen näki vesillään tutkimusta varten lähetettyjä laivoja. Franklinin onneton retki ja retkikunnan kauan kestänyt etsintä kiinnittivät kaiken huomion pohjoisiin napamaihin ja ne varat, joita kadonneen retkikunnan etsimiseksi uhrattiin, olivat niin suuret, että kului monta vuosikymmentä, ennenkuin etelänapamaihin mitään riitti. Yhdysvaltain meritutkimusten johtaja M.F. Maury, meren fysikaalisen maantieteen etevä kirjoittaja, oli se, joka ennen muita alkoi vaatia Antarktikan tutkimisen jatkamista, koska se oli sekä meritieteen että ilmatieteen edistymiselle välttämätöntä. Mutta turhaan hän sekä ulkomaiden että oman maansa hallituksille esitti retkikunnan lähettämistä, vaikea oli saada kiveä uudelleen vierimään. Toinen, joka z väsymättömällä innolla ajoi etelänapamaiden tutkimuksen jatkamista, oli saksalainen Yrjö v. Neumayer, joka alkoi ratansa merenkulkijana ja sitten toimi Melbournen magneettisen havaintoaseman johtajana ja vihdoin nimitettiin Hampuriin perustetun saksalaisen meritutkimuslaitoksen (Deutsche Seewarten) johtajaksi. Mutta ei Neumayerkaan saanut hartaasti puuhaamaansa retkikuntaa toimeen.