Skotlantilaisetkin ottivat osaa tähän kansainväliseen tutkimustyöhön, johon heillä mielestään oli sitä parempi oikeus, kun Weddell, Ross ja monet muut Etelä-Jäämeren purjehtijat olivat olleet skotlantilaisia tai ainakin skotlantilaista sukujuurta. W.S. Bruce, joka ensimmäiseltä valaanpyytäjäin keralla tehdyltä Etelä-Jäämeren retkeltään palattuaan kävi Jacksonin keralla Frans Josefin maalla, sai Coats-suvulta varoja skotlantilaisen retkikunnan varustamiseen Weddellin merelle. Hän uudisti ja vahvisti pienen norjalaisen valaanpyyntilaivan ja siitä tuli siroin kaikista aluksista, mitä XX:nnen vuosisadan alussa purjehti Antarktikan vesillä. »Scotia» lähti matkalleen 2 p. marrask. 1902 ja Falklandin saarien kautta kulkien saapui helmikuun alussa Etelä-Orkney-saarille. Siellä alkoi taistelu ahtojäitä vastaan, mutta helmik. 18 p. »Scotia» kulki eteläisen napapiirin poikki ja tapasi sen takana aivan jäättömän meren, jolla se eteni etelää kohti aina leveyspiirille 70°25', mittaillen syvyyksiä. Mutta sitten tuli vastaan niin paljon jäitä, ettei ollut mahdollista kauemmaksi tunkeutua, jonka vuoksi se palasi Etelä-Orkney-saarille,ja vietti niillä talven.
Laurie-saarelle rakennettiin kivestä vankka huone ja asematyöt alkoivat siinä viipymättä. Marrask. 27 p. 1903 »Scotia» pääsi lähtemään merelle. Se jätti saarelle vakinaisen havaintoaseman, kävi Buenos Ayresissa ja toi sieltä argentiinalaisia ilmatieteilijöitä jatkamaan vielä toisenkin vuoden havainneita. Itse Bruce apulaisineen lähti laivallaan uudelle retkelle etelää kohti.
Ajojäistä ei ollut paljon mitään haittaa ja meren syvyyksiä mittaillen »Scotia» pääsi tunkeutumaan vielä kauemmaksi etelää kohti kuin edellisellä kerralla. Lopulta vesi alkoi madaltua ja kohosi näkyviin korkea, lumen ja jään peittämä maa, joka sai nimeksi Coatsin maa. Rantaa ei tosin voitu saavuttaa jäiden vuoksi, mutta etelää kohti tunkeuduttiin aina leveyspiirille 74°1', kauemmaksi kuin aikanaan Weddell huomioita herättäneellä ja mahdottomaksi luullulla retkellään. Vuodenajan myöhäisyyden vuoksi oli sitten palattava takaisin. Paluumatkalla jatkettiin merimittauksia ja uudelleen osoitettiin, että Rossin mittaamat suurimmat syvyydet olivat aivan väärät. Voimakas virtaus oli syvemmissä kerroksissa taivuttanut hänen mittaköyttänsä syrjään, niin ettei hän ensinkään tavannut pohjaa, vaikka lappoi mereen neljin tuhansin sylin nuoraa.
Brucen matka avasi Weddellin meren. Varain vähyys esti häntä itseään enää tälle työmaalleen palaamasta.
Shackletonin retki vuosina 1907—1909.
Scottin johtamalla »Discovery»-retkellä vv. 1902—1904 mukana ollut E. Shackleton, jonka sairauden vuoksi täytyi jo ensimmäisen talven jälkeen palata kotimaahan, halusi päästä takaisin ja koettaa omin päin jatkaa edellisen retkikunnan työtä. Kun varoja kuitenkin oli vaikea saada kokoon, niin hän muutamain ystäväinsä takauksella lainasi puolen miljoonaa markkaa, joka summa retken toteuttamiseksi oli välttämättä tarpeen, osti ja perinpohjin korjautti vankan norjalaisen valaanpyyntilaivan, »Nimrodin», kokosi joukon nuoria tiedemiehiä ja lähti kuin lähtikin matkaan, huolimatta vastuksista ja monessa suhteessa puutteellisista varustuksistaan. Australiasta hän sai 150,000 markkaa matkarahastonsa vahvistukseksi ja etevän tiedemiehen, prof. Davidin, seuralaiseksi, ynnä muutamia nuorempiakin voimia. Rahain vahvistuksen kautta hän saattoi vuokrata höyrylaivan hinaamaan »Nimrodia» lähemmäksi tutkimusaluetta, säästääkseen siten oman, apukoneella varustetun laivansa hiilivarastoa.
Matka ahtojäävyöhykkeeseen, joka sulkee Rossin meren, oli kylläkin seikallinen »kiljuvilla piireillä», »Nimrod» kun oli niin syvässä lastissa, mutta ilman suurempia vaurioita päästiin kuitenkin Rossin meren suulle, johon hinaaja jätti napamatkustajat. Toisilta kuluu tässä ahtojäävyöhykkeessä viikkoja, Shackletonin retkikunta sitä vastoin pääsi verraten helposti sen poikki. Mutta se ei kuitenkaan voinut tunkeutua Rossin meren itärannalla olevalle »Kuningas Edward VII:nnen maalle», jossa olisi ollut uusia aloja tutkittavana, eikä uskaltanut itse Barrierillekään nousta, koska huomattiin, että siitä oli Scottinkin retken jälkeen lohkeillut laajoja aloja ja koska sille tehty leiri sen vuoksi olisi voinut joutua jäävuorella mereen uiskentelemaan.
Shackletoninkin täytyi niin ollen laskea Erebus-vuoren juurelle ja rakentaa leirinsä vain parin penikulman päähän tulivuoresta, vielä koko joukon lähemmäksi sitä kuin Scottin retkikunta. Jo retkikunnan tavarain maihin vienti kohtasi melkein voittamattomia vaikeuksia, kun satamaa ei ollut, tavarat piti purkaa jääkentille, nämä lohkeilivat ja ajautuivat merelle, ja ainoastaan suurimmilla ponnistuksilla voitiin silloin kuormat ja ihmiset pelastaa. Milloin pakotti suunnattoman raju äkillinen myrsky — vaikka olikin kesäsydän — paikalla keskeyttämään työt ja laivan loittonemaan väljemmälle, milloin sen uhkasivat sulkea satimeen ajelevat jäälautat taikka merivirtain kuljettamat jäävuoret, jotka eivät tuulista mitään huolineet, vaan uiskentelivat omia menojaan ja musertivat kaikki, mitä eteen sattui. Tavarain, koirain ja Mandshuriasta ostettujen pienien hevosien maihin kuljetus saatiin kuitenkin lopulta suoritetuksi ja »Nimrod» saattoi palata talveksi Uuteen Seelantiin, ennenkuin jäät sulkivat tien. Retkikunta — toistakymmentä miestä — ryhtyi paikalla pystyttämään mukaan otettua huonetta, kiinnittäen sen jänteillä lujasti paikoilleen, sillä niin rajut olivat myrskyt, että ne muutoin ehdottomasti olisivat vieneet koko talon mukanaan. Vaikea ja usein vaaranalainen työ oli suoritettava, ennenkuin talvikortteeri oli kunnossa ja säännölliset asematyöt saattoivat alkaa.
Päästyään näin valmiiksi maaliskuun alussa, ennenkuin aurinko vielä oli taivaalta paennut ja napayö alkanut, retkikunta alkoi suunnitella ensimmäisiä matkojaan, käyttääkseen syksyn loppua hyväkseen — jos syksystä saattaa puhua maassa, jossa ei talven ja kesän välillä ole muuta suurta eroa kuin valo. Hyväksyttiin heti ensi työksi rohkea tuuma, päätettiin valloittaa Erebus-vuori, joka kohotti suitsuavaa lakeaan 4,000 metriä ilmaan aivan retkikunnan talon edessä. Yritys näytti kuitenkin siksi toivottomalta, ettei retkikunnan johtaja itse mukaan lähtenyt. Scottin retkikunta ei ollut yrittänytkään nousta Erebukselle, koska se piti sitä mahdottomana.
Käynti Erebus-vuorella.