Beardmore glasieeri laskettiin onnellisesti ja 28 p. tammik. oltiin jälleen Barrier-jäätikön pinnalla. Täällä oli matka muutoin selvä, mutta nyt alkoi punatauti ahdistaa miehiä, arvattavasti siitä syystä, että teurastettujen hepojen liha niiden liikauupumuksesta oli myrkkyyntynyt. Ja siitä ja ravinnon vähyyden vuoksi kävi palaavien retkeilijäin matka pitkin Barrierin pintaa kuolemaan saakka uupuneitten ponnisteluksi henkensä edestä.
Taistelu elämästä ja kuolemasta.
Hitaasti kuin etanat he rämpivät eteenpäin lumierämaassa, varastosta varastoon, saaden kustakin juuri sen verran ravintoa, etteivät nälkään kuolleet, mutta ei likimainkaan niin paljoa, että olisivat voineet syödä yhdenkään kunnollisen aterian. Suuri ja odottamaton löytö oli jo se, kun joku sattui lumesta keksimään teurastetun hevosen möhkäleeksi jäätyneen veren. Keitettynä se maistui hyvältä ja virkisti melkoisesti uupuneita voimia. Lumimyrskyilläkin täytyi nyt kulkea. Vaikka ei nähtykään halkeamia, niin auttoivat myrskyt sen sijaan, aina etelästä tuullen, oivallisesti eteenpäin. Mutta purjeen pystyttäminen oli väsyneille usein melkein ylivoimainen urakka. Matkalla nyt tuskin mistään muusta puhuttiin kuin siitä, mitä kukin mieluimmin söisi, jos saisi vapaasti valita, ja mimmoista ruokaa hän voisi omasta päästään keksiä, ja näistä asioista väiteltiin joskus varsin tosissa ja ruoasta nähtiin kaikki unet.
21 p. helmikuuta — kolme viikkoa oli siis jo astuttu Barrierin pintaa — raivosi lumimyrsky ja oli -55° pakkanen, mutta siitä huolimatta täytyi pyrkiä eteenpäin, vaikka palettiinkin ankarasti. Oli kysymys elämästä ja kuolemasta… Seuraavana päivänä tavattiin vereksiä jälkiä! Ne olivat apuretkikunnan, joka oli käynyt palaajoita varten ruokatavaroita tuomassa ja oli samalla matkannut vähän edemmäksikin tiedustelemaan, eikö heitä kuuluisi.
Apuretkikunnan lepopaikka etsittiin tarkimmin ja löydettiin kolme suklaanpalasta ja joku biskitti. Niistä vedettiin arpaa. Shackletonilla oli huono onni ja »oli melkein naurettavaa, kuinka se minua hetken aikaa harmitti».
23 p. löydettiin vihdoin apuretkikunnan tuoma varasto, ja siinä oli vihdoinkin kyllin syötävää ja herkkuja jos minkälaisia.
Mutta kauan ei ollut aikaa niitä nauttia. Kaksi miestä, toinen niistä retkikunnan johtaja, lähti kiiruumman kautta matkaan joutuakseen talvimajaan, ennen kuin Australiasta palannut »Nimrod» aikaisemmin annettujen määräysten mukaan ennättäisi jälleen tiehensä lähteä. Yksi mies oli niin heikko, että hän oli jätettävä jäljelle, ja toinen hänelle avuksi. Shackleton ennättikin talvikortteeriin ennen laivan lähtöä ja palasi sieltä apumiesten kera jäljelle jääneitä pelastamaan, ja maaliskuun 4 p. olivat vihdoinkin kaikki hyvässä turvassa.
29 p:stä lokakuuta 4 p:ään maaliskuuta oli eteläretkikunta ollut matkalla ja tällä ajalla kulkenut kaikkiaan 2,824 1/2 kilometriä, päästen 154 1/2 kilometrin päähän etelänavasta, 706 kilometriä lähemmäksi kuin Scott v. 1902. Vähältä piti, ettei Shackleton saavuttanut itse päämäärääkin, vaikka vastukset olivat paljon suuremmat, kuin hän oli osannut arvata. Joka tapauksessa hänen retkensä on niin tarmokas ja uljas, että tuskin napamaitten koko löytöhistoriassa on sen vertoja. Puutetta ja ankaria kärsimyksiä on tosin ennenkin kestetty, mutta ei ole monikaan näin tarkimmilleen ponnistanut ihmisen viimeisiäkin voimia suuren päämäärän saavuttamiseksi.
Retken maantieteelliset tulokset olivat erittäin suuriarvoiset, vaikk'ei itse napaa saavutettukaan. Sen kautta osoitettiin Etelä-Viktorianmaan suuren vuoriston kääntyvän Länsi-Antarktikaan päin ja siis kaikesta päättäen olevan koko etelänapamaan selkäranka. Se osoitti etelänavan olevan vuoriston takana korkealla ylängöllä niin ankaralla pakkasalueella, ettei moiselle ole muualla maapallollamme vertaa. Lähes -60° kesälämmöt ovat olleet tähän saakka tuntemattomat. Kaikesta päättäen on etelänapa myös maamme absoluuttinen pakkasnapa, jonka rinnalla Siperiankin pakkasalueet joutuvat häpeään. Siitä taas seuraa, että etelänavalla on pysyvä korkean ilmapaineen alue. Sillä ajalla, minkä retkikunta jääylängöllä viipyi, kaartoi sen päällä ainainen pilvetön taivas, niinkuin yleensä korkean ilmapaineen alueilla. Tämä pilvettömyys ylängön korkeuden ohella lienee syynä alhaisiin kesälämpöihin, koska säteily avaruuteen pilvettömän taivaan alla ja ohuessa ilmassa on kokonaan vapaa.
Eräs toinen retkikunta (Armytage, Priestley ja Brocklehurst) tutki joulukuussa ja tammikuussa tarkemmin läntisestä vuoristosta MacMurdo-salmeen laskevia jäävirtoja, joita jo Scottin retkikunta oli tutkinut. Sen tehtävänä oli etupäässä vuoriston geologisten olojen selville saaminen. Täällä tavattiin nykyisen merenrannan yläpuolella vanhoja rantaviivoja, jotka osoittavat maan jääkauden jälkeen kohonneen. Kasvikivettymiä ei sitä vastoin löydetty, vaikka kuinka etsittiin. Niinikään tutkittiin lumen ja jään sulamisilmiöitä etelänapamaan kesäsydännä. Aivan jähmettynyt ei luonto sielläkään ole. Kesällä lumi ja jää pinnalta sulavat auringonpaisteessa, varsinkin kiven tai kallion läheisyydessä. Niinpä oli Ferrar-glasieerille, joka soluu vuoriston poikki, muodostunut jonkinlainen tulvapuro, jonka kohina jähmettyneessä jääerämaassa oli ihanaa soittoa.