Scott navalla. Napa jo valloitettu.

»Tiistaina, tammikuun 16 p. 1912. Leiri 68. Korkeus 2,970 metriä. Se pelättävä asia on tapahtunut — kamalin, mikä meille saattoi tapahtua! —

»Aamupäivällä suoritimme kelpo marssin ja teimme taivalta 14 kilometriä. Puolenpäivän havainto osoitti meidän olevan eteläisellä leveydellä 89°42' ja iltapäivällä lähdimme liikkeelle sangen kohentuneella mielellä, sillä olimme varmat siinä ylevässä tiedossa, että huomenna saavuttaisimme matkamme määrän.

»Pari tuntia kuljettuamme Bowersin terävä silmä huomasi jotakin, joka hänestä näytti tienviitalta; se teki hänet levottomaksi, mutta lopulta hän arveli, että se mahtoi olla nietos. Sanattomassa jännityksessä riensimme edelleen — joka mieheen oli iskenyt sama ajatus, sama kamala epäluulo ja minun sydämeni sykki, niin että oli pakahtua. Kului taas puolen tuntia — Bowers näki edessäpäin mustan pilkun! Se ei ollut — ei voinut olla — luonnollinen lumenmuodostuma — sen huomasimme liiankin pian!

»Marssimme oikopäätä päin sitä ja mitä löysimme? Mustan, reentolppaan kiinnitetyn lipun! Lähellä oli hylätty leiripaikka — reenjälkiä ja suksenlatuja, joita meni ja tuli — ja selvään näkyviä koiran jälkiä — paljon koiran jälkiä — se ilmaisi kaikki! —

»Norjalaiset ovat ennättäneet ennen meitä — Amundsen on ensimmäisenä saavuttanut navan!

»Hirveä pettymys! Mutta ei mikään koske minuun niin kipeään kuin uskollisten toveri-parkain kasvojenilme! Kaikki ponnistukset, kaikki puute, kaikki tuskamme — mitä varten? Paljaitten unelmain vuoksi — unelmain, jotka nyt ovat — rauenneet. —

»Huomenna meidän täytyy päästä navalle — ja sitten niin nopeaan kuin suinkin voimme, voimiamme pinnistäen, päästä takaisin! Matka kulkee nyt alaspäin — varmaan ovat norjalaiset löytäneet helpon tien ylängölle!

»Lepoa ei tänä yönä ollut ajatteleminenkaan! Paljas mielenkiihko esti meitä nukkumasta, mielenkiihko, jonka tämä — löydetyn navan löytö tuotti! Kaikki ajatukset, jotka meissä virisivät, kaikki sanat, mitä lausuttiin — kaikki päättyi tuohon kamalaan: liian myöhään! Ja kun teltassa sitten kaikki vaikeni — silloin haudoimme varmaankin kaikki tuota yhtä samaa kolkkoa ajatusta:

»Minua peloittaa paluumatka!» —