»Eilen vain 12 kilometriä — tänä aamuna 4 1/2 tunnissa vähän yli 7 1/2 kilometriä — vielä on varastoon 30 kilometriä matkaa. Jos siellä tapaamme oikean määrän ruokatavaroita ja keli pysyy tämmöisenä, niin voimme ponnistaa vielä sitä seuraavaan varastoon, mutta emme enää »Yhden tonnin leiriin»! Toivomme vastoin vakuutustamme, että koirat ovat käyneet Mount Hooperissa; se ehkä voisi meidät pelastaa. Oates-paran loppu on lähellä.

»Säteilevä auringonpaiste — jälkemme ja tienviittamme näkyvät kauas eteenpäin — joka vain voisi seurata niitä päähän saakka!

»Perjantaina, maaliskuun 8 p:nä. Minun täytyy nyt aamulla odottaa yösaappaat jalassa tuntikauden, ennenkuin voin ryhtyä jalkineita muuttamaan, ja tavallisesti olen kuitenkin ensimmäiseksi valmis. Wilsoninkin jalkoja alkaa pakottaa, se johtuu pääasiallisesti siitä, että hän yöllä on niin paljon liikkeellä muita auttaakseen. Teimme tänä aamuna taivalta 8 1/2 kilometriä ja olemme nyt 16 kilometrin päässä varastostamme — naurettavan lyhyt matka! Mutta tiedämme liiankin hyvin, että meidän tulee ponnistaa voimamme kahdenkertaisesti, jos mieli kulkea puoletkaan siitä mitä ennen.

»Nyt tahtoisimme ennen kaikkea tietää: mitä on varastossa? Jos koiraretkikunta on siellä ollut, voimme kulkea vielä jonkun verran edemmäksi mutta jos tässäkin on liian vähän polttoaineita, niin Jumala meitä armahtakoon.

»Sunnuntaina, maaliskuun 10 p:nä. Oates kysyi tänä aamuna Wilsonilta, vieläkö hän saattoi parantua; tietysti Billin täytyi vastata, että kyllä hänen luullakseen. Todenteolla hänellä ei enää ole parantumisen toivoa. Ja tokko me muut jaksamme perille. Parhaassa tapauksessa voimme vielä jonkun aikaa jatkaa kurjaa elämäämme, mutta emme muutakaan. Pukumme ovat niin jäätyneet, että tuskin kykenemme vaatteitamme riisumaan ja taas päällemme pukemaan ja Titus-parka aamusin viivyttää meitä niin paljon, että hyvän aamiaisen lämmittävä vaikutus jälleen haihtuu; ehdottomasti meidän täytyisi heti ylös noustuamme lähteä matkaan; ja toisen aamiaisen jälkeen sama juttu. Mies-parka! Hänen laitansa on surullinen; mutta siitä huolimatta täytyy häntä koettaa yhä uudelleen reipastuttaa.

»Eilen saavuimme Mount Hooperin varastolle. Kylmä lohdutus! Kaikkea liian vähän. En kuitenkaan voi väittää, että se olisi kenenkään syy. Koiraretkikunta olisi voinut olla pelastuksemme — sitä ilmeisestikään ei ole tullut. Meareksella näyttää olleen huono paluumatka. Kaikki surkeata sekasortoa! —

»Tänään emme voineet kulkea kuin puolen tuntia. Hirmumyrsky pakotti meidät taas nopeaan leiriytymään.

»Maanantaina, maaliskuun 11 p:nä. Oateksen loppu on lähellä. Jumala yksin tietää, mitä me teemme — ja mitä hän tekee. Keskustelimme tästä asiasta ensimmäisen aamiaisen jälkeen; hän on urhea, hyvä ihminen ja selvillä asemastaan, mutta hän todella kysyi neuvoamme. Mitä muuta saatoimme sanoa kuin hartaasti pyytää häntä kulkemaan kanssamme niin kauan kuin suinkin mahdollista. Mutta yksi hyvä seuraus tällä neuvottelulla kuitenkin oli: käskin pontevasti Wilsonia antamaan meille ‘keinot kärsimystemme lopettamiseksi, jotta jokainen tietäisi, mitä hänen viime tingassa oli tehtävä. Wilsonilla ei ollut valitsemisen varaa, koska muutoin olisimme ryöstäneet hänen rohtolaatikkonsa tyhjäksi. Meillä on nyt jokaisella 30 ooppiumitablettia ja itselleen hän on jättänyt putken morfiinia. Leikkimme saa traagillisen lopun.

»Kun tänä aamuna nousimme ylös, oli taivas kauttaaltaan pilvessä. Emme nähneet mitään, eksyimme laduilta ja kävelimme sitten epäilemättä paljon ristiin rastiin — 5 1/2 kilometriä aamupäivän työn tulokseksi — kamalan raskas keli — muuta en ollut odottanutkaan. 11 kilometriä on nyt enintä, mitä voimme taivalta tehdä. Meillä on muonaa 7 päiväksi ja tänä iltana varmaan olemme noin 102 kilometrin päässä yhden tonnin leiristä. 11 X 7 = 77 — jää siis vielä 25 kilometrin matka edellyttäen, etteivät asiat käy vielä huonommin.

»Tiistaina, maaliskuun 12 p:nä. Eilen kuljimme 11 kilometriä, tänä aamuna 4 tunnissa 10 minuutissa 7 1/2 kilometriä; iltapäivällä meidän täytyy koettaa päästä vielä 5 1/2 kilometriä eteenpäin — 13 x 6 = 68. Varastosta meidän pitäisi olla 78 kilometrin päässä, mutta epäilen, vieläkö sitä saavutamme. Lumen pinta on kauhean huonoa, pakkanen sanomattoman ankara ja terveytemme riutuu nopeaan. Jumala meitä auttakoon!