Amundsen oli tosin ensimmäinen, joka saavutti etelänavan, mutta väärin olisi sanoa häntä etelänavan valloittajaksi; se kunnia kuuluu etupäässä Shackletonille ja Scottille. Nämä valaisivat navan kaikki maantieteelliset seikat ja heidän tulostensa nojalla Amundsen saattoi pikamatkansa järjestää. Ja molemmat englantilaiset tovereineen myös sankariuden ja urhotyön kannalta arvostellen ovat ehdottomasti ensi sijalle asetettavat.
Saksalaisten retki Weddellin merelle.
Samaan aikaan kuin »Terra Novan» ja »Framin» retkikunnat toimi
Antarktikassa useita muitakin retkikuntia.
Rossin maasta yritti luutnantti N. Shirasen johtama japanilainen retkikunta tunkeutua navalle, mutta kovin puutteellisesti varustettuna ja valmisteltuna se ei saanut mitään aikaan.
Australian neljänneksessä, s.o. siinä osassa Antarktikaa, joka on viidennen maanosan eteläpuolella, toimi australialainen retkikunta, jonka työhön saamme tuonnempana tutustua.
Weddellin mereen oli t:ri Wilhelm Filchnerin johtama saksalainen retkikunta lähtenyt, noustakseen Coatsin maahan ja tutkiakseen sieltä käsin Länsi-Antarktikan ja muun etelänapamaan yhteyttä. On otaksuttu, että salmi ehkä erottaa ne toisistaan.
Retkikunta lähti Etelä-Georgian saarelta joulukuussa v. 1911. Weddellin meren suulla se kohtasi paljon ahtojäitä, jotka kymmeneksi päiväksi kokonaan sulkivat laivan joukkoonsa. Tammikuun lopulla v. 1912 alkoi häämöittää maata ja meri nopeaan madaltui. 28 p. tammikuuta näkyi edessäpäin verkalleen parin kolmen sadan metrin korkeuteen kohoava maajäätikkö läntisellä pituudella 30°25'. Tammikuun 31 p. retkikunta läntiseltä pituudelta 34°39', eteläiseltä leveydeltä 77°48' löysi lahden, joka laivan kapteenista sai Vahselin lahden nimen, ja tästä lahdesta Filchner päätti yrittää sisämaahan.
Vahselin lahti oli omituinen muodostuma. Lahden itärannan muodosti maajäätikkö, josta kauempana sisämaassa pisti esiin paljaita nunatakkeja ja joka sille suunnalle kohosi 1,000 metrin korkeuteen, mutta länsirantana oli muutaman kymmenen metrin korkuinen epätasainen jääpengermä, jonka monimutkainen salmisokkelo erotti mantereita. Filchner päätti, että se oli samanlainen merenlahden täyttävä jääpöytämä kuin Rossin Barrier-jäätikkökin, ja todella sitä länttä ja lounatta kohti ulottui silmän siintämättömiin. Mereen se suistui 10—25 metriä korkeana seinämänä.
Kun sisämaan jäätikölle oli mahdoton purkaa laivasta tavaroita — se suistui mereen 20—30 metriä korkeana seinämänä — päätti Filchner nousta tavaroineen tälle merijäälle. Purkaminen aloitettiin viipymättä ja helmikuun 6 p:stä 14 p:ään rakennettiin majaa, jossa jo asui kuusi miestä, kun helmikuun 18 p:nä jäävuoriksi, jotka toinen toisensa jälkeen lähtivät pohjoista kohti liikkeelle. Sumussa, uiskentelevain jäävuorien keskellä täytyi ryhtyä pelastamaan miehiä ja koiria ja tavaroita, minkä niitä pelastaa voitiin. Helmikuun 24 p. Vahselin lahti oli levinnyt parinkymmenen kilometrin laajuiseksi eikä enää suonut minkäänlaista suojaa laivalle. Filchner yritti sitten saada tavaransa maajäätikölle; mutta kun sekin oli aivan mahdotonta, täytyi hänen tyhjin toimin lähteä paluumatkalle.
Maaliskuun 6 p. »Deutschland» kuitenkin takertui ahtojäihin ja jäi niihin kiinni marraskuun loppuun saakka, ajellen jäiden kanssa tänä aikana kymmenen astetta pohjoista kohti. Laivalla kuitenkin toimitettiin kaiken aikaa tieteelliset asemahavainnot ja saatiin muun muassa selville, että Weddellin meri muodostaa alhaisen ilmapaineen alueen, jossa keskimääräinen paine on vain 735 millimetriä.' Ilmavirrat, jotka siihen suuntautuvat, kuljettavat siinä vettä ja jäitä koillisesta lounatta kohti, sitten länttä ja vihdoin pohjoista kohti. Tästä päätettiin, että Coatsin maan ja Grahamin maan välillä on laaja merenlahti. Alhaiset ilmapaineet kokoavat jäitä tähän umpimutkaan, korkeat taas näyttävät hajoittelevan niitä. Kauempana etelässä taas on maatuulien vaikutuksesta usein sulaa vettä.