Se osasto, joka oli vienyt eväitä Barrieri-jäätikölle, oli saavuttanut leveyden 80° S. ja hyvin ajanut asiansa, mutta paluumatka oli ollut tavattoman vaikea. Vähissä hengin he pääsivät Erebus-vuorelle, yhden miehen heitettyä uupumuksesta henkensä.
Tämän joukon retkellään ollessa oli hirmumyrsky reväissyt retkikunnan laivan kiinnityksistään irti, ennenkuin kaikkia varastoita vielä oli maihin tuotu, eikä laivalla ollut muuta neuvoa kuin palata Australiaan. Kun eväitä vienyt retkikunta palasi Erebus-saaren länsirannalla olevaan Discovery-majaan, ei laivaa siis näkynyt, ei kuulunut. Palanneet miehet tapasivat kuitenkin Scottin retkikunnan majassa runsaasti eväitä ja lepäsivät ja virkistyivät siellä kaikin puolin. Lepo olikin tarpeen, sillä 160 päivässä he olivat kulkeneet 2,400 km. Pari miestä halusi kuitenkin kulkea pohjoisemmaksi Kap Evansiin, jossa Scottin töinen talvimaja oli ja jossa otaksuttiin olevan toisia miehiä, mutta kun Erebus-saaren rantaa oli jyrkkyytensä ja jäävirtainsa vuoksi mahdoton kulkea, täytyi sinne pyrkiä meren kavalaa jäätä. Tuskin he olivat lähteneet matkaan, kun myrsky kuori salmesta nuoren jään ja vei miehet merelle hyiseen hautaan. Vasta kesäkuun puolivälissä vanhaan Discovery-majaan jääneet pääsivät lähtemään Kap Evansiin, jossa he tapasivat neljä miestä ja saivat tiedon laivan ennenaikaisesta pakollisesta poislähdöstä. Shackleton otti miehet »Auroraan» ja palasi Uuteen Seelantiin.
Shackletonin toisen retken tärkein tulos oli sen merivirran toteaminen, joka kiertää Weddellin merta, kulkien itäpuolta etelää kohden, länsipuolta, summattomia jääpaljouksia mukanaan kuljettaen, palaa pohjoiseen. Kotimaassa herätti varsinkin rohkea veneretki Elefantin saarelta Etelä-Georgiaan suurta innostusta ja sitä pidetään yhtenä brittiläisten merimiesten loistavimmista mainetöistä.
Kotiutuneet naparetkeilijät palvelivat sitten maataan sodassa, Shackleton muun muassa Muurmannin rannalle lähetetyn englantilaisen retkikunnan varusosastossa. Sorokan asemalta hän talvisydännä ajoi Arkangeliin ja takaisin, aikoen ruveta Pohjois-Venäjällä metsäkauppoja tekemään. Yrityksestä ei kuitenkaan tullut mitään.
Sodan päätyttyä hän sai varustetuksi vielä yhden retkikunnan Etelä-Jäämeren tutkimiseksi, mutta Etelä-Georgiaan saavuttuaan hän äkkiarvaamatta uupui, kuolema tapasi paljonkokeneen ja kestäneen miehen ja hän sai Etelä-Georgian rannalla hautansa.
Pohjoisnaparetkiä.
Peary luuli nähneensä Grantin maan luodepuolella maata, jonka hän nimitti »Crockerin maaksi», ja tätä maata etsimään lähti Yhdysvalloista v. 1913 retkikunta Mac Millanin johdolla. Jääesteiden vuoksi laiva ei päässyt Etahia kauemmaksi (Smithin salmen itärannalle), mutta Mac Millan teki seuraavana keväänä yhden toverin keralla Smithin salmen ja Ellesmeren maan poikki pitkän rekiretken Nansenin salmeen Grantin maalle ja edelleen luodetta kohti valtamerelle 240 km päähän, löytämättä maasta merkkiäkään. Useita muitakin pitkiä rekiretkiä tämä retkikunta teki, muun muassa Amund Ringnesin maalle, jonka Sverdrupin retkikunta oli löytänyt.
Beaufortin meressä, joka on Alaskasta pohjoiseen, Parryn saaristosta länteen, on otaksuttu ehkä vielä olevan maata ja sitä lähti v. 1913 V. Stefanssonin johtama retkikunta etsimään »Karluk»-nimisellä laivalla, jota Pearyn laivan kapteeni R.A. Bartlett johti.
»Karluk» takertui kuitenkin jäihin 30 km päässä Amerikan pohjoisrannasta ja ajeli jäiden keralla, kunnes tammikuun 11:ntenä ruhjoutui Herald saaren luoteispuolella. Retkikunta pelastui varastoineen jäälle, mutta kun napayö ei vielä ollut päättynyt, päätti Bartlett odottaa valoa, ennenkuin lähti joukkoineen maihin pyrkimään. Viisi miestä, jotka vasten hänen neuvoaan lähtivät yrittämään, katosivat tuntemattomiin kohtaloihin. Maaliskuun 12:ntena Bartlett johti eloon jääneet Wrangelin saarelle ja kulki sieltä muutaman miehen kanssa manterelle apua hakemaan. Retki onnistui, saarelle lähetettiin laiva, mutta kolme miestä ennätti kuolla Wrangelin saarella, ennenkuin apu tuli. Stefansson itse oli jäänyt Alaskaan, hän kun sattui olemaan maalla metsästysretkellä »Karlukin» ajautuessa myrskyn käsissä ulos merelle.
Stefansson kahden miehen keralla kulki merijäätä Banksin maahan, josta hän retkeili Prinssi Patrickin saarelle ja kartoitti sen, löytäen sitten v. 1916 Gustav Adolfin merestä uuden saaren, toisen pienemmän Ellef Ringnesin saaren pohjoispuolelta, ynnä vielä kolmannenkin. Ellef Ringnesin saaren hän huomasi kahdeksi saareksi ja Kristianin saaren olevan pienemmän kuin oli otaksuttu. Myöhemmin hänen toverinsa teki retken Beaufortin merelle ja tämä retki samoin kuin »Karlukinkin» ajelu, supisti hyvin vähäksi sen mahdollisuuden, että Beaufortin meressä olisi tuntematonta maata.