Useita vaillinaisesti varustettuja venäläisiä retkikuntia lähti v. 1912 pohjoisnapamaihin, saamatta kuitenkaan suuria aikaan.
G.L. Sedoff lähti Frans Josefin maahan, jonne hän, Novaja Zemljan pohjoispuolella eräässä saaressa talvea vietettyään pääsikin. Kahden toverin keralla hän lähti 24 koiralla napaa kohti pyrkimään, mutta kuoli matkalla, jonka vuoksi retkikunta palasi takaisin.
G.L. Brusilow koetti v. 1912 kulkea koillisväylän »Santa Annalla», mutta laiva takertui Kara-meressä jäihin ja ajeli puolentoista vuotta niiden keralla, saapuen lopulta Frans Josefin maan läheisyyteen. Huhtikuussa 1914 yksitoista miestä lähti laivasta ja kaksi näistä pääsi Frans Josefin maalle Kap Floraan Sedoffin laivaan, muut matkalle sortuivat. »Santa Annasta» ja siihen jääneistä miehistä ei sen koommin ole mitään kuultu.
V.A. Rusanowin johtama retkikunta näyttää Kara-meressä tuhoutuneen. Venäjän hallitus lähetti 1914 Otto Svedrupin Brusilowia ja Rusanowia pelastamaan ja hän etsi rannikon Taimyrin niemelle saakka, viettäen siellä talvea, mutta ei kadonneista löytänyt jälkeäkään.
Paremmalla menestyksellä ovat venäläiset jäänmurtajaretkikunnat tutkineet Pohjois-Aasian rantoja. Kesällä 1913 »Taimir» ja »Vaigatsh» B.A. Vilkitskin johdolla lähtivät Siperian rantavesiä mittaamaan. Tshaunin lahden kartoitettuaan laivat erosivat, »Vaigatsh» länttä kohden kulkeakseen, »Taimir» kääntyen pohjoista kohti Uuden Siperian saarille. Tämän saariston itäpuolelta löydettiin pieni saari, joka nimitettiin kenraali Vilkitskin saareksi. Bennettin saari huomattiin paljon pienemmäksi kuin oli otaksuttu ja Sannikowin saaresta, jonka useat retkeilijät olivat luulleet Kotelnoista nähneensä, ei matkalla Taimyrin niemelle tavattu merkkiäkään. Taimyrin niemen luona molemmat laivat kohtasivat toisensa ja jatkoivat rannikon kartoitusta. Kap Tsheljuskinin pohjoispuolelta löydettiin uusi maa, Nikolain maa, joka leveydeltä 77°50' N. ja pituudelta 99° E. ulottuu ainakin leveydelle 81° N. Itärannikko kartoitettiin ja leveydellä 80°04' N. käytiin maissa. Maan korkeus on 300 m ja se on suurien maajäätiköiden peitossa. Geologiselta rakenteeltaan se on samanlaista kuin manner. Nikolain maan ja manteren välistä löydettiin kaksi pientä saarta. Nikolain maan löytö selvittää ajojäiden patoutumisen Kara-mereen. Laivat palasivat sitten Uuden Siperian saarien pohjoispuolitse Vladivostokiin talvea viettämään. Seuraavanakin vuonna ne kävivät Nikolain saaren vesillä, mutta jäät estivät suuria aikaan saamasta. Talvea vietettyään Siperian rannalla ne v. 1915 saapuivat Arkangeliin.
Etelänaparetkeltä palattuaan Amundsen taas alkoi valmistella pohjoisnaparetkeään, johon hän sai niin riittävästi varoja, että hän, koska vanha »Fram» alkoi rappeutua, saattoi rakentaa aivan uuden laivan, »Maudin», ja hankkia mitä täydellisimmät tieteelliset varustukset. Alkuaan hänen aikomuksensa oli ollut lähteä matkalle Beringin salmen kautta, mutta aikaa voittaakseen hän sittemmin päättikin kulkea koillisväylää ja tunkeutua napajäihin Uuden Siperian saarien koillispuolelta, Jeaneten saaren seuduilta, 800 km idempää siis kuin Nansen. Täten hän otaksui laivansa kulkevan lähempää pohjoisnapaa kuin Nansenin »Fram».
Kesäkuun 25:ntenä 1918 »Maud» lähti Kristianiasta matkaan. Elokuun 31 p. retkikunta saapui Jenissein suulle, mutta lokakuussa »Maud» takertui jäihin Kap Tsheljuskinin luona eikä päässyt matkaa jatkamaan ennenkuin syyskuussa 1919. Jääolot olivat koko Siperian rannikolla hyvin epäedulliset eikä »Maud» päässyt tunkeutumaan Jeanette saarelle, vaan täytyi sen kulkea rannikkoa itään päin ja uudelleen talvehtiakin Tshaun lahden edustalla, jotenkin samoilla seuduin siis kuin »Vega» vv. 1878—79. Seuraavana kesänä »Maud» lähti Alaskan Nomeen, täydentääkseen siellä varastojaan, ja yritti tämän jälkeen uudelleen tunkeutua napamereen, mutta nytkin jäät sen estivät. Amundsenin täytyi palata Oregonin Seattleen parantelemaan laivaansa ja varustuksiaan. Monista vastoinkäymisistään ja viivästyksistään huolimatta ei hän kuitenkaan napamatkaansa sikseen heittänyt.
»Maud» lähti v. 1922 uudelleen napamerelle varastonsa täydennettyään, mutta matka ei nytkään ottanut luonnistuakseen. Se pääsi tosin tunkeutumaan Beringin salmen pohjoispuolella jäihin, mutta jäät eivät ottaneetkaan kuljettaakseen sitä napameren poikki kuten aikanaan »Jeannettea», vaan sai. »Maud» kiittää onneaan, että se mitä kovimpia jääpuristuksia kestettyään,, v. 1925 kesällä pääsi palaamaan takaisin. Retkikunnan tutkimukset epäilemättä ovat olleet Jäämeren tuntemiselle suuriarvoiset.
Amundsen itse ei ollut mukana »Maudin» viime retkellä, sillä lentokoneiden niin suuresti edistyttyä maailmansodan aikana hän päätti ruveta napamerta lentäen tutkimaan, käyttäen »Maudia» asemana, josta retkeilisi eri suunnille. Ensin hän yritti lähteä lentoon Alaskan pohjoisrannalta, mutta kun yritys heti alussa epäonnistui, muutti hän suunnitelmansa ja lähti Huippuvuorille, lentääkseen sieltä navalle. Keväällä 1925 — lentoretket ovat tehtävät varhain keväällä, koska napamerellä kesäaikaan on alati sumua — hän kahdella koneella lensi navalle, sitä kuitenkaan saavuttamatta. Toinen lentokoneista sai matkalla vaurioita ja oli jätettävä napamereen, mutta toisella Amundsen kaikkine tovereineen pääsi onnellisesti palaamaan Huippuvuorille. Amundsenin lentoyritykset ovat osoittaneet, että lentokoneet napameren tutkimiseen ovat epäkäytännölliset, koska niiden on jään rosoisuuden ja railojen harvinaisuuden vuoksi erittäin vaikeata tavata semmoista kohtaa, johon voisivat alas laskeutua ja josta voisivat jälleen matkaan lähteä. Mutta siitä huolimatta aikovat muut vielä yrittää.
Paremmin kuin lentokoneiden toivotaan ilmalaivain sopivan napameren tutkimiseen.